Huomioita parvekeviljelystä #3: chili ja valkosipuli

Kuten sanottu: nyt kun ensimmäinen kesäni parvekeviljelijänä on takana, ajattelin kirjoittaa aiheesta muutamia keskeisiä havaintoja tänne kaiken kansan iloksi ja myös itselleni muistutukseksi seuraavaa kesää varten. Tässä kolmas osa, jossa selostan maustepaprikan elikkä chilin sekä valkosipulin kasvattamisesta.

Maustepaprika (chili)

Idätimme jonkin punaisia ja punavihreitä hedelmiä tekevän jalapeno-lajikkeen maustepaprikoita ikkunalaudalla maaliskuun lopulta lähtien ja siirsimme neljä hyvään kasvuun lähtenyttä taimea toukokuussa parvekkeelle. Kasvit olivat nättejä, suhteellisen helppohoitoisia ja hyvin satoisia, joten näitä me nyt ainakin laitamme taas ensi keväänä tulemaan, ja myös paikka suosittelulistalla on ihan ansaittu.

Esikasvatusvaihe. Vasemmalla kurkku, keskellä ja oikealla maustepaprikoita.

Maustepaprikat eivät tarvinneet mitenkään hillittömästi kastelua, mutta lannoitetta piti antaa reilulla kädellä, jotta kasvien kunto pysyi hyvänä ja ne jaksoivat kukkia ja tuottaa hedelmiä. Tuhohyönteiset olivat ajoittain kiinnostuneita näistä, mutta eivät saaneet aikaan suurta hävistystä. Kukinta alkoi kesäkuussa ja satoa tuli heinäkuulta lähtien.

Kesäkuu. Ensimmäiset pienet valkoiset kukat.

Hedelmät olivat aluksi hyvin pitkään vihreitä, ja aloimme jo uskoa, etteivät ne koskaan punertuisikaan, vaikka siemenpussin päällä niin sanottiinkin. Vihreitä hedelmiä maistettiin muutama ja säilöttiinkin pieni satsi, ja kyllä ne ihan syötäviltä vaikuttivat. Jossain vaiheessa heinä-elokuuta hedelmät sitten kypsyivät lopulta punaisiksi. Ei se kyllä erityisemmin vaikuttanut makuun.

Jalapenoja tuli syötyä sellaisenaan, käytettyä tuoreeltaan ruuanlaitossa, pussitettua pakastimeen ja säilöttyä suolaan ja etikkaan. Ensi vuonna aiomme ehkä myös kuivata niitä ja tehdä omaa chilijauhetta.

Syyskuu. Satoa kypsyy ja uusia kukkiakin olisi vielä tulossa.

Valkosipuli

Tilasin niin ikään parvekeviljelystä kiinnostuneen ystäväni, toveri Vötkylän, kanssa Maatiaiselta monenlaista siementä ja sipulia parvekeviljelyyn, muun muassa valkosipulia. Valkosipulin kynsiä oli pienessä pussissa vaikka miten paljon, ja vain osa niistä päätyi multaan tänä vuonna. Meillä molemmilla meni kuitenkin vähän kaikki pieleen niiden kanssa. Kerron pääpiirteittäin, mitä omalla parvekkeellani tapahtui.

Maatiaiselta tilaamamme valkosipulit ovat sellaista tosi sisukasta vanhaa suomalaista kantaa, joka kestää yöpakkasia ja miltei mitä tahansa muitakin karuja ja rankkoja luonnonoloja. Parvekeviljelyssä yli kolmenkynnen asteen päiväkuumuudessa, ympäri vuorokauden hyvin lämpöisissä olosuhteissa, muhevassa mullassa, hyvässä auringonpaisteessa, pienehkössä ruukussa, satunnaisella lannoituksella ja hyvällä kastelulla niistä ei kuitenkaan tullut mitään.

Huhtikuun lopun kylmät yöt eivät hetkauttaneet esiin puskevia valkosipulinversoja mitenkään, eivätkä myöskään ajoittaiset kuivumiset. Sen sijaan kesän edetessä ne yllättäen menettivät elämänhalunsa. Joku hiukan enemmän sipuleista tietävä tuttuni mainitsi ohimennen vitsauksen nimeltä juuripolte (se on tietääkseni jokin kasvien sairaus, joka leviää maasta käsin), ja epäili sen olevan ehkä syynä versojen riutumiseen, joka lopulta johti niiden kuolemaan.

Niin tai näin, valkosipulit katosivat kuvioista alkukesällä. Uusi yritys ensi vuonna.