Ajattelin jakaa paljon kehuja ansainneen kurpitsakakun reseptin, jota olemme tuunanneet tässä kekrin aikaan. Olemme tehneet tällä reseptillä paitsi tavallista peruskakkua myös koko pellillisen pieniä kuppikakkuja - kuvassa niitä.
Tämä on periaatteessa aika helppo peruskakku, mutta koristeiden
askartelu vaatii hiukan sorminäppäryyttä ja taiteellista silmää. Jos ajatus pienten kurpitsojen väkertämisestä
tuntuu vaikealta, kannattaa tsekata, saisiko soveltuvia
kakkukoristeita jostain valmiina, tai jättää ne vain suosiolla kokonaan pois.
Kesän allergiakokeilujeni myötä selvisi, etten liene allerginen vehnälle, joten olen ottanut sen takaisin ruokavaliooni. Vilja-allergioista minua vaivaavat siis vain ruis ja ohra, mikä on hurjan helpottavaa. Tällaisia leipomuksiakin on paljon näppärämpi tehdä, kun voi vain käyttää vehnäjauhoa.
Kurpitsajuustokakku
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 ½ tl leivinjauhetta
2 tl kanelia (tai maun mukaan reilummin)
1 tl vaniljasokeria
1 dl rypsiöljyä
100 g kurpitsaa ohuina suikaleina tai raasteena
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
vihreää ja oranssia sokerimassaa
tomusokeria
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa seos munasokerivaahdon joukkoon. Lisää öljy ja kurpitsa. Paista uunissa 175 asteessa 30 minuuttia. Kokeile tikulla, että kakku on sisältä asti kypsä ennen kuin otat pois uunista. Anna jäähtyä esim. jääkaapissa.
Vaahdota tuorejuusto ja tomusokeri. Levitä kuorrute jäähtyneen kakkupohjan päälle. Muovaile sokerimassasta kurpitsa-aiheinen koriste. Tomusokeri helpottaa muovailua. Aseta koriste paikoilleen kakun päälle korkeintaan pari tuntia ennen tarjoilua.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti