blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Helppo ja maukas pataleipä

26.10.2015

Löysimme taannoin todella mainion leipäreseptin, jota tuunasimme hiukan ja otimme oitis säännölliseen käyttöön. Nykyään, kun syön taas kauran lisäksi myös vehnää, on ruuanlaitto helpompaa, mutta saadaksemme leipiin enemmän kuitua ja muutenkin ravintosisältöä, pitää reseptejä yleensä vähän täydentää hiutaleilla ja siemenillä.

Reseptissä erityisen huomionarvoista on pitkä valmistusaika, josta suurin osa muodostuu kuitenkin taikinan itsenäisestä tekeytymisestä. Taikinan sekoittaa hetkessä, mutta tekeytyminen vie 12 tuntia. Kohotus ennen paistamista kestää puolisen tuntia ja itse paistaminen puolestaan 45 minuuttia.

Tästä syystä leivän valmistaminen on erityisen kätevää aloittaa illalla niin, että paistovaihe päästään aloittamaan reilua tuntia ennen haluttua aamiaisaikaa. Näin uunituore leipä on valmista tarjoiltavaksi aaimaisella - mikäs sen ihanampaa!

Pataleipä
2 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl hienokiteistä merisuolaa
1 tl kuivahiivaa
3,5 dl vettä (42 astetta lämmintä)
fiiliksen mukaan esim. kurpitsansiemeniä

Sekoita hiutaleet, jauhot, suola ja hiiva isossa kulhossa. Lisää lämmitetty vesi ja sekoita nopeasti. Kääntele siemenet sekaan, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä kulho esimerkiksi foliolla ja jätä huoneenlämpöön tekeytymään 12 tunnin ajaksi.

Kumoa valmis taikina jauhotetulle alustalle. Taita palloksi välttäen edelleen taikinan vaivaamista. Anna kohota puoli tuntia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laita kannellinen uuninkestävä pata tyhjänä uuniin kuumenemaan siksi aikaa, kun taikina kohoaa.

Ota pata uunista. Nosta kohonnut taikina kuumaan pataan. Kypsennä uunissa ensin puoli tuntia kannen alla, sitten vielä vartti ilman kantta. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

2 kommenttia