blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kun haluan likistellä pörröisiä lemmikkieläimiä - niksejä eläinallergian kanssa pärjäämiseen

9.1.2016

Moni astmaatikko-eläinallergikko ei voi välttämättä ollenkaan käydä paikoissa, joissa asuu karvaisia eläimiä, sillä hengenahdistusoireet saattavat äityä nopeasti vakavalle tasolle. Itsekin kuuluin tähän ryhmään vielä joitain vuosia sitten, mutta nykyään, kun lääkitykseni alkaa olla kohtuullisessa tasapainossa ja olen oppinut erilaisia keinoja tilanteista selviämiseen, en joudu enää systemaattisesti välttelemään karvaisten eläinten kohtaamista. Se on hyvä, sillä pääsääntöisesti pidän eläimistä paljon, ja erilaisia lemmikkejä löytyykin tuttavapiirissäni vähän jokaisesta kodista.

Tämä kissavänkyrä on Juuso. Se asui aiemmin Krotin luona, nykyään hänen pikkusiskollaan. Juuso seikkailee tämän postauksen kuvissa konkretisoimassa ongelmani ydintä.

Eläinten kohtaaminen sujuu nykyään ihan hyvin, kun muistan suhtautua asiaan sen vaatimalla huolellisuudella. Mikäli en jo entuudestaan tiedä, varmistan etukäteen vierailua suunnitellessani, onko asunnossa lemmikkejä, mitä lajia, montako ja ovatko ne paikalla vierailun aikaan. (Esimerkiksi koirille olen huomattavasti allergisempi kuin kissoille, joten niiden kohdalla suhtaudun tarpeellisiin ennakko- ja jälkitoimiini astetta vakavammin.)

Lääkitystason nostaminen ennen vierailua on erittäin tärkeää. Käytän tavallisesti hoitavaa astmalääkettä (budesonidi 200 μg/annos) aamuin illoin, antihistamiinia (ebastiini 10-20 mg) oireiden ja allergeenialtistusriskin mukaan sekä hengitysteitä avaavaa astmalääkettä (salbutamoli 100 μg/annos) mahdollisten hengenahdistusoireiden tilapäiseen hoitoon, joskus myös ennaltaehkäisyyn. Ennen vierailuani otan vähintään viikon päivät antihistamiinia täyden annoksen (20 mg) joka päivä ja joskus tuplaan hoitavan astmalääkkeen annoksen kahtena-kolmena päivänä, minkä lisäksi otan vähintään kahtena mutta joskus jopa viitenä iltana montelukastia (10 mg), vahvempaa allergialääkettä.

Itse vierailulle pakkaan mukaan avaavan lääkkeen lisäksi silmätippoja (natriumkromoglikaatti 20 mg/ml) ja nenäsumutetta (mometasonifuroaatti 50 μg/annos) oireiden lievittämiseen tarpeen mukaan. Yleensä edellä mainittu lääkitys kuitenkin estää aika tehokkaasti oireiden ilmenemisen, mutta pientä silmien kutinaa, kirvelyä tai kuivumista kuitenkin esiintyy  tavallisesti, joten ainakin silmätipat tulee useimmiten käytettyä. (Seikka, joka kannattaa huomioida, kun miettii meikkiä vierailulle - silmämeikin on oltava vedenpitävä, mutta parempi on tietysti jättää silmät kokonaan meikkaamatta.)

Allergia- ja astmalääkkeiden kokoontumisajot.

Vaatteet valitsen niin, että kuljetan mahdollisimman vähän eläinpölyä mukanani kotiin ja että se on mahdollisimman helppo saada pois vaatteista vierailun jälkeen. Ei neuleita, ei leveitä helmoja, ei sähköäviä materiaaleja. Mahdollisimman vähän kangaspinta-alaa ja mahdollisimman tasaista pintatekstuuria. (Joskus kun laiskottaa vedän jalkaan pvc-housut, joiden kanssa voi suoraan vierailulta kotiin tultuaan marssia suihkuun ja vain huuhdella eläinpölyn menemään.)

Tarrarulla on tosi kätevä ottaa mukaan. Sillä voi vedellä vaatteet nopeasti päällisin puolin puhtaiksi jo ennen kuin pukee takkia ja kenkiä jalkaan kotiin lähtiessään. Tarraan vaatteeni yleensä vielä toistamiseen kotiin tultuani, riisun ne saman tien ja laitan pyykkiin.

Pesen mahdollisesti eläinpölyä sisältävät vaatteet erillään muista vaatteista (etenkin uniasuista), jotta minimoisin allergeenien leviämisen riskin. En ole tietoinen siitä, denaturoituvatko eläinpölyn proteiinit jossakin pesulämpötilassa niin, etteivät ne enää allergisoi, mutta ainakin pyykkäämisen myötä suurin osa karvasta ja pölystä huuhtoutuu pois.

Juuso on myös vähän pälli. (Ei ehkä ihan niin vähänkään.) Tämä kuva liittyy siihen, miten konepesu poistaa tehokkaasti eläinpölyä... tai sitten ei, jos itse eläin punkeaa pesukoneeseen pöllyämään.

En tavallisesti käy suihkussa joka ilta (ihoni ei vain kestäisi sitä), mutta eläinpölyaltistuksen jälkeen on aina käytävä, ja muistettava pestä huolellisesti myös hiukset. Muuten allergeeneja tulee kuljettaneeksi mukanaan sänkyyn iholla ja hiuksissa, mikä tietysti tekee kaikki muut toimet turhiksi.
 
Kaikesta huolimatta joskus vierailua ei yksinkertaisesti pysty toteuttamaan. Esimerkiksi hengitystieinfektion iskiessä samaan aikaan, ei kannata edes yrittää, sillä eläinpölylle altistuminen ja hengitystieinfektio yhdessä aiheuttavat helposti todella vakavia oireita. (Tämä kombo on johtanut minulla joskus aiemmin jopa vakaviin astmakohtauksiin ja käynnistänyt astman pahenemisvaiheen, joten pikkuasiasta ei ole kyse.)

Hengenvaarallinen Juuso ottaa rennosti kuin tiikeri.

Näillä ennakko- ja jälkitoimilla olen kuitenkin onnistunut tekemään itselleni pääosin mahdollisiksi vierailut ja jopa pitkätkin illanvietot lemmikinomistajien luona ja olen siitä hyvin iloinen. Tiedän kuitenkin, että monelle kanssa-allergikolle nämäkään keinot eivät riitä. Jotkut eivät yksinkertaisesti voi oleilla samassa tilassa eläimen tai edes eläimenomistajan kanssa, ja tiedän kokemuksesta, miten tuskastuttavasti se rajoittaa elämää. (Esim. mitä teet, kun bussiin nousee joku kolmen ison koiran kanssa ja ainoa vapaa istumapaikka on juuri vieressäsi? Niinpä. En ole vielä keksinyt tyylikästä tapaa selvitä tilanteesta.)

Olisin kovin halukas kuulemaan muiden, samojen ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten ajatuksia aiheesta. Miten selviätte erilaisista arjen tilanteista? Mitä keinoja käytätte allergiaoireiden minimoimiseksi? Oletteko onnistuneet pääsemään peräti täysin oireettomaan tilaan?

Likistelisitkö?

Kissakuvat ovat Krotin. Tykötarpeet kuvasin minä. Kunpa voisin sanoa, että tässä on kyse tuotesijoittelusta, mutta ei minua valitettavasti mikään lääkefirma sponsoroi.

6 kommenttia

  1. Voi Juuso ♥ Onneksi mulla valmistautuminen kissavierailuihin ei ole noin haastavaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Mä näin just edellisyönä unta, missä Juuso asui meillä, ja sit aamulla harmitti! :( Jebu. On veemäistä, mut onneks se myös vaihtelee kauheesti, et välillä pärjää myös paljon vähemmällä vaivannäöllä. Ainaki siihen vaikuttaa stressitaso ja just noi hengitystieinfektiot (jotka tietenki myös korreloi usein stressin kanssa, möh, veemäistä), joten jos osais ottaa vähä iisimmin yleisestiottaen, ni sit olis mahdollista ottaa vähä iisimmin myös tällä elämän osa-alueella. Mut en vaan osaa. :''D

      Poista
  2. Juuuuuuuusooo! <3 En tiennytkään, että kissa on oikeasti käynyt pesukoneessa sisällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso on tunkenut ihan joka paikkaan. (Onneksi se saatiin poistettua pesukoneesta ennen kuin kone laitettiin käyntiin. >:D)

      Poista
  3. Tämä oli todella mielenkiintoista luettavaa. Haeskelin vinkkejä enkä ole vähään aikaan löytänyt näin yleispätevää selostusta kenenkään henkilökohtaisista nikseistä eläinallergian kanssa pärjäämiseen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että kirjoituksestani on ollut uloa. :)

      Poista