blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kohti kevättä

5.2.2016

Helmikuu on - tai sen pitäisi olla - oikeastaan vielä ihan talvea, mutta ainakin Turun seudulla tuntuu nyt jo hetkittäin aika lailla keväältä. Kova pakkasjakso hellitti, tuli vettä, kaikki lumi lähti, saatiin ihan kaamea pääkallokeli. Tintit alkoivat laulaa. Nyt on taas ihan mukavasti lunta, mutta tuossa aamuna eräänä, kun jo ennen sarastusta kaivoin autoa esiin kinoksista ja räntää pyrytti vaakana, oli talitiaisten laulu kyllä aika erehtymätöntä. Sen kunniaksi haluan jakaa muistoja viime keväältä, koska en malta odottaa!

Hankin pääsiäisen aikaan vanhan parvekepuutarhan kevään ensimmäisiksi kukkasiksi narsisseja.

Kirsikat kukkivat Aurajoen rannoilla vappuna. Oli myös perinteikkäästi tosi komea vappusää, kuten kuvasta näkyy. Taivas oli valehtelematta juuri näin harmaa. Tämä kuva on varmaankin Pöllen ottama.

Toukokuu laittoi kukkimaan myös ihanat, keltaiset rentukat. Nämät yksilöt nähtiin Porissa eeppisen linturetkiviikonlopun yhteydessä. Kameran takana taisi olla Krotti.

Sitten olikin jo ihan vihreää. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa.

"Ulkona on viistoist senttii lunta ja Hiippo kirjottaa kevätpostausta", havaitsi Krotti. Sherlock! Minä keskityn aina olennaiseen ja elän vahvasti hetkessä, kuten näkyy.

2 kommenttia

  1. Ooh, tulisipa jo kevät. Tuollainen nätti ja aurinkoinen kevät, ei tätä vesisadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta virko, kuomaseni! :D Yks aamu täällä lauloi jo vähäsen mustarastas ja tuli kauhee ikävä kevättä.

      Poista