Crème brûlée, vaahtopanukas vai krämpyle?

Tämän postauksen aiheena on crème brûlée, tuo aiemmin aivan yliarvostettuna pitämäni jälkiruoka. Tarjosimme kerran yhdessä ravintelissa muuan synttärisankarille sellaisen ja, vaikka meitä oli useampi kaveri maksamassa jälkkärilaskua, tuntui hinta suorastaan ryöstöltä suhteessa siihen, mitä pöytään kannettiin. Kupin pohjalla möllötti pieni surkea annos pinnasta paahdettua valjun näköistä vanukasta. Synttärisankari kyllä kehui sen makua, mutta en vakuuttunut.

Nykyään ymmärrän paremmin. Krotti valmisti tuossa männäviikonloppuna ystävänpäiväherkuksi pienet paahtovanukkaat kaikilla herkuilla, ja se avarsi maailmankuvaani. "Kaikilla herkuilla" meinaa sitä, että työvaiheita oli ihan tautinen määrä ja hommaan meni tunteja aikaa. (Krotti sanoo, ettei kyllä mennyt, mutta minä olenkin huijaripuijari ja kerron tarinan omasta näkökulmastani. Jos jälkkärin valmistumista saa odotella yhtään pidempään kuin kahvin tippuminen kestää, siinä menee tunteja.)

Ensimmäinen työvaihe oli vaniljavanukaspohjan valmistaminen Valion reseptin mukaan.

Kunhan vanukaspohja oli jäähtynyt, laitettiin sen päälle paksu kerros marjahyytelöä: kaivettiin kasa mansikoita ja mustikoita pakkasesta, ladottiin ne annoksiin ja kaadettiin päälle loraus hyytelösokerivettä. Sitten taas hetki jäähtymistä.

Seuraavaksi kerros marenkia: vaahdotettiin kananmunanvalkuaisia ja sokeria, pursotettiin annosten päälle ja laitettiin uuniin viideksi minuutiksi 200 asteeseen.

Lopuksi vielä annokset koristeltiin cashewpähkinärouheesta, merisuolasta ja sokerista tehdyllä rapealla sälällä: sulatettiin sokeri, heitettiin muut raaka-aineet leivinpaperille ja valutettiin sokeri niiden päälle, ja kunhan juttu taas jäähtyi hiukan, siitä murennettiin "sirpaleita" ja lätkäistiin annoksiin.

Oli tosi hyvää. Ei sitä paahtovanukasta kyllä mitenkään täysin turhaan arvosteta. Kandee ihan kokeilla kotona - perinteistä crème brûléetä tai vaikka tällaista erikoista tuunattua versiota.