Kevään merkkejä

Kevät on vähän samanlainen juttu kuin lätkän ämämmät. Silloin kun se on ajankohtaista, itse kukin tuppaa puhumaan pääasiassa siitä. Jos et tykkää, joudut kuuntelemaan väkisin tai välttelemään aktiivisesti. Onneksi minä tykkään - siis keväästä - ja lukeudun tietysti sen myötä itsekin niihin, jotka vaahtoavat aivan hurjasti. Katson myös asiakseni vielä valitella, etten ole ehtinyt vaahdota niin paljon, kuin mielestäni olisi tarpeen. Nyt otan sitä vähän takaisin!

Kevätpiippo! En väitä, mutta luulen. Kuvasin huhtikuun alussa Halisissa.

Tämän lajin määrityksessä tuskin on epäselvyyttä. Sama paikka, sama aika, sama tilanne.

Olemme käyneet syksystä lähtien noin kerran kuussa Ruissalossa Saaronniemen rannalla iltasella katsomassa merta. Kyseessä on seudun suosituin ranta, jossa puoli Turkua hengaa myös kesäkauden ulkopuolella. Rantaviiva on kuitenkin pitkä ja metsissä on tilaa, eikä merelle päin katsoessa edes huomaa, miten paljon jengiä rannalla hyörii. Sitä paitsi onpa kohdallemme sattunut yksi talvinen ilta, jolloin rannalla ei ollut meidän lisäksemme ristin sielua ja parkkis oli tyhjä, vaikka sääkin oli mitä mainioin - tuuli kävi mereltä reilut 10 m/s ja räntää paiskoi vaakana päin näköä.

Maaliskuun puolivälissä vietimme ensimmäistä todella keväistä iltaa rannalla eväsretkeillen. Aurinko paistoi ja lämmintäkin oli ainakin kymmenisen astetta. Luonto oli kuitenkin vielä melko hiljainen. Kyhmy- ja laulujoutsenia kyllä kellui merellä, pari isokoskeloa pyyhälsi ohitse Kolkan nokassa, telkkä viuhutteli siipiään ja yksinäinen mustarastas luritteli illan hämärryttyä, mutta muuten pimeyden laskeuduttua ja sään viilennyttyä kevään aisti enää vain vahvasta maan tuoksusta.

Rannoilla oli vielä jäätä.

Näitä parhaita tunnelmia: ruokoja ilta-auringon valossa.

Auringonlasku oli kyseisenä iltana myös ihan kohtuullinen.

Tietenkin yksi hyvin keskeinen ei-niin-luontoon-liittyvä kevään merkki havaittiin myös: Krotti kahlaili paljain jaloin rantavedessä! Tämä oli merkittävä havainto paitsi vuodenajan vaihtumisen selvänä indikaattorina myös osoituksena siitä, että polvileikkauksesta on toivuttu hyvin.

Varpaat vedessä. Se on kevät.

Nyt kuukautta myöhemmin suunnatessamme taas samaan kohteeseen - aikomuksenamme viettää iltaa tulilla aterioiden - oli tunnelma jo astetta lähempänä kesää. Hämärän laskeuduttua ei nimittäin koittanutkaan enää hiljaisuus, vaan siitä se riemu vasta alkoi. Laulurastas, punarinta, mustarastas, punakylkirastas ja lehtokurppakin aloittivat ihastuttavan öisen soidintelunsa. Illan aluksi kohtasimme myös valkoposkihanhia taapertelemassa itävällä heinikolla.

Tällä kertaa ei auringonlaskussa ollut paljoa värejä, mutta tunnelmalatausta kyllä riitti.

Ihan mukava hiillos saatiin aikaan pikku risunuotiollakin.

Puolikuu oli juuri sopivassa valossa, jotta myös sen varjoon jäävä puoli näkyi - ja tallentui jopa pokkarilla.

Minkälainen mahtaa olla meininki ensi kerralla? En malta odottaa!