Saimme päähämme jo viimevuonna, että Minifarmi & Kukkamessut pitäisi joskus nähdä, kun Turun puutarhamessuilla jaettiin tapahtuman esitteitä ja ihania mainoskasseja. Viime keväänä se ei kuitenkaan enää mahtunut toukokuun ohjelmaan, joten päätimme siirtää seikkailun tälle vuodelle.
Tapahtuma on isoihin puutarhamessuihin verrattuna pieni, mutta ei kuitenkaan mikään ihan minipieni. Näytteilleasettajia oli nettisivujen mukaan kuitenkin yli 180. Ihmisvilinääkin riitti ihan messutunnelmaksi asti. Liikkeellä oli myös harvinaisen paljon perinteisiä päinkävelijöitä - niitä ihmisiä, joille muut ovat ilmaa - mutta onneksi minuun törmättiin vain muutaman kerran.
Kukkamessujen puolella lukuisat eri näytteilleasettajat myivät niin koriste- kuin hyötykasvienkin taimia sekä käsitöitä, paikoitellen ihan kilpailukykyisin hinnoin. Suuria lafkoja tuntui olevan paikalla aika vähän - pääosa myyjistä vaikutti hyvinkin pieniltä toimijoilta - joten aitoa paikallisuuden tunnelmaa oli ilmassa. Hyvä tapahtuma kaiken kaikkiaan.
Hypisteltävää ja inspiroivia yksityiskohtia riitti. Pysyimme kuitenkin maltillisina ja ostimme parvekepuutarhaan vain muutamia purjontaimia, talvikyntelipuskan ja yhden raparperintaimen. Ideoita poimimme mukaan useampia.
Kesäkukkia oli tarjolla. Lopulta emme kuitenkaan ostaneet niitä, vaan keskityimme tällä kertaa vain hyötykasveihin. |
Purjontaimia ostimme, sillä hinta oli oikein hyvä, eivätkä itse kylvämämme ole menestyneet mainittavasti. |
Nyt on hifistelyn makua. |
Tällaiset asetelmat ovat niin ihania. Pitää tehdä meillekin. |
Tässä oli myös hassuja pikku kilpikonnafiguureja mukana. Niitä tuli joskus 90-luvulla suklaamunista, ehkä Kindereistä. Leikin samanlaisilla joskus pienenä. Oli tosi nostalgista nähdä niitä taas. |
Mukavia mekkoja. Olisin ehkä hankkinut jonkin näistä, jos hinta ei olisi ollut niin suolainen. |
Farmipuolella nähtiin muun muassa maatilan eläimiä, lomarakentamista ja pienveneitä. Eläimet olivat selkeästi paikalla ennen muuta lasten iloksi, mutta me olemmekin aika lapsellisia, joten viihdyimme katselemassa niitä. Harmi, että koirakärryajelu oli tarkoitettu vain pikkulapsille.
Alpakat ovat suosikkejani. Miksei oma tukkani voisi olla noin magea? :D |
Tämä karvainen posso oli vähän ärtsykkä. Se uhitteli karitsoille ja kileille. Krotti sanoi tuntevansa jonkinlaista hengenheimolaisuutta sen kanssa. Aika kamalaa, eikö? |
Nämäkin suosikkimme olivat paikalla! |
Hiukan nihkeä alkuvaikutelma kuitenkin haihtui, kun olimme siirtyneet ravintolan ihanalle rantaterassille ja ruokamme saapuivat. Alkupaloiksi tuhosimme sinisimpukkakeiton, joka oli aivan ensiluokkaista. No, Krotti ei pitänyt siitä, mutta hän nyt ei vain ymmärrä simpukoiden hienoutta. Minä sain pääruuaksi listan ulkopuolelta kokin kehittelemän annoksen, jossa oli muun muassa parsaa, pikkuperunoita ja jättikatkarapuja. Se oli hurjan hyvää!
Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada täydellinen ravintola-annos ilman, että tarvitsee tehdä minkäänlaista valintaa itse - kun voi vain luetella erityisruokavalionsa, kokki ehdottaa jotakin ja sitten pääsee herkuttelemaan. Joissain ravintoloissa ainoa vaihtoehtoni on ollut ottaa jokin ruokalistan annoksista allergeeneista riisuttuna versiona, siis hyvin tylsänä ja yksitoikkoisena, mikä on aika tympäisevää. Tämä oman erikoisannoksen saaminen on sen täydellinen vastakohta. Bistro Bay selvisi siis hienosti erityisruokavaliohaasteesta.
Sinisimpukka-annoksesta hintaa tuli noin kolme euroa per pää. Ihan siedettävästi tällaisesta gourmet'sta. |
Lisäksi pulitin tästä ihanasta herkkuvuoresta 17 euroa. Jälkkärikahviin meni vielä 1,50. Kohtuullista. |
Terassiruokailussa oli kesäfiilistä, eikä sisätilojen melu- ja hajuhaitoista tarvinnut kärsiä. |
Ihania värejä: kirkas taivas, terassin yli kaartuva kukkiva pajupuu ja ravintolarakennuksen seinä. |
Kyllä näissä maisemissa kelpasi aterioida. |
Ruuan jälkeen kiertelimme vähän rannalla ja yhdessä pikku puistossa. En ole aiemmin liikuskellut Uudessakaupungissa, ajanut vain läpi, joten oli kivaa päästä tutustumaan. Ei olisi hassumpaa vaikka asua tällaisessa paikassa.
Lahdenpohjukka, jonka ympäri kipitimme. |
Jos seisoo vähän varpaillaan, eikö silloin näytäkin pidemmältä? |
Kotimatkalla ajoimme pienen maisemakierroksen saariston kautta. Olemme ajaneet samaa reittiä aiemminkin ja löytäneet kierroksen varrelta yhden tosi mukavan pysähdyspaikan, Edväisen rannan. Viime kesänä pysähdyimme siellä syömään eväitä auringon laskiessa merelle, enkä ikinä unohda sen hetken tunnelmaa. Taivas ja meri hehkuivat hiipuvissa punaisen sävyissä, ja mieletön määrä kookkaita korentoja lenteli pinnan tuntumassa. Satunnaisesta hassunnimisestä paikasta tuli kertaheitolla merkityksellinen.
Hassu nimi kiinnitti huomiomme, kun ensimmäistä kertaa päätimme valita tauon paikaksi juuri tämän rannan. |
Tuntui hurjan hyvältä pysähtyä Edväisten rantaan jälleen. Kyseessä on siis ihan vain sellainen paikka, jossa kahden saaren välisen pengertien kupeessa on pieni venepoukama, ei sen kummempaa. Maisema avartuu hiukan merelle päin. Auton saa helposti venerannan parkkikselle tai tienpenkalle. Voi pysähtyä vaikka evästauolle.
Kymmenen pisteen seikkailu! Flunssani tosin saisi pikkuhiljaa mennä jo ohi. Huomenna olisi tarkoitus lähteä taas merelle laskemaan näytteenottomertoja, mutta saapi nähdä, olenko minä mukana vai jäänkö kotiin lojumaan.
Ainakin pari kuvaa on Krotin ottamia, ainakin puistokuva ja alpakat.
Röhhh! Örh! Mur! Röh!
VastaaPoistaVoi ei, posso uhittelee.
Poista