Viikonloppu Matsalunlahdella - Viron parhaita lintupaikkoja ja kiintoisia kulttuurinähtävyyksiä

Suoritimme tehokkaan yhden viikonlopun pikaseikkailun Matsalunlahden kansallispuiston maisemissa. Mukana seikkailivat toverit Pölle, Krotti, Naakkuli sekä pari muuta kaveria. Ohjelmassa oli intensiivistä lintupaikkojen kiertelyä, muita luontokohteita ja ohessa myös kulttuurinähtävyyksiä. Voiko toukokuista viikonloppua enää paremmissa merkeissä viettääkään?

Perjantai: Turusta Haeskaan - matkat ja majoittuminen

Autoilimme Turusta yhtenä kimppakyytiporukkana Helsinkiin ja jätimme auton viikonlopuksi ennalta varatulle parkkihallipaikalle. Matkat lahden yli Helsingistä Tallinnaan ja takaisin taitoimme Linda Linen nopeilla pikkulaivoilla, sillä meillä ei varsinaisesti ollut intressejä usean tunnin risteilyalusmatkoja kohtaan. Virossa reissaamiseen olimme varanneet pikkubussin tallinnalaiselta Akordilta, joka suurista kansainvälisistä autovuokraamoista poiketen mahdollistaa asioimisen myös ilman luottokorttia, mikä oli tässä kohtaa tietysti tosi jees, sillä kukaan meistä ei omista sellaista.

Vuokraamamme katu-uskottava kulkupeli osoittautui aivan mainioksi, tosi ketteräksi ja helpoksi ajaa.

Reissun molemmat yöt majoituimme Haeskan kartanohotellissa, jota tämän kokemuksen jälkeen suosittelen kyllä oikein lämpimästi kaikille Matsalun seudulta majoitusta etsiville. Paikka on todella tasokas. Se on siisti, tunnelmallinen ja hyvällä sijainnilla. Palvelu on ensiluokkaista.

En yleensä tykkää ollenkaan majoittua muualla kuin teltassa tai omassa autossa, sillä hajusteyliherkän moniallergikko-astmaatikon on vähän vaikea löytää sellaista majoituspaikkaa, jossa pystyisi nukkumaan ja josta tekisi mieli maksaa. Tällä kertaa päätin kuitenkin ottaa riskin ja yrittää, sillä majoitus oli hyvin edullinen ja kyse oli kuitenkin vain kahdesta yöstä. Kaksi yötä on vaikka aidan seipäänä! Olin hyvissä ajoin yhteydessä hotelliin, keskustelin tilanteestani isännän kanssa - hän muuten puhuu suomea - ja toivoin viestin menevän perille.

Kun sitten pääsin tutustumaan huoneeseen, olin ratketa riemusta, sillä se todellakin oli liki täysin hajuton, eikä minkäänlaisia allergiaoireitakaan ilmennyt. Olin ottanut makuupussin mukaan siltä varalta, että lakanat haisisivat pyykinpesu- tai huuhteluaineelta, ja se tuli kyllä tarpeeseen, mutta onneksi haju ei kuitenkaan ollut erikoisen voimakas. Nukuin hyvin ja tyytyväisenä, enkä herätessäni kärsinyt tukkoisuudesta. Miten kiitollinen sitä voikaan olla tällaisista näennäisen pienistä asioista!

Kävimme sisään huoneisiimme kuistin sivuoven kautta. Pieni lamppu valaisi portaita.

Saapuessamme Haeskaan ympäröi kartanoa täysi säkkipimeys. Ilma oli ihanan lämmintä ja kosteaa. Ainakin neljä satakieltä lauloi pihassa, kaulushaikara kuului kauempaa. Ajomatkalla saatiin myös näköhavainto tarkemmin määrittelemättömästä pöllöstä, ja pihassa osa seurueestamme ehätti kuulemaan sarvipöllön huhuilun ennen kuin se hiljeni. Mieletön tunnelma!

Aamunsarastus paljastaa yhdessä illassa aikaansaadun kotoisan kaaoksen.

Lauantai: Haeska, Puise, Kiideva, Rannajõe, Lihula, Kasari ja Puhtu

Lauantai oli tämän reissun varsinainen retkipäivä. Heti auringonnousun aikaan suuntasimme noin kilometrin päässä kartanolta Matsalunlahden rannassa tököttävälle Haeskan lintutornille, missä virolaisilla ilmeisesti olikin oma tornientaistonsa käynnissä. Suuren urheilujuhlan tuntua oli ilmassa.

Tässä vaiheessa ei vielä tullut vettä, vaikka taivas olikin hyvin synkkä. Retkipinnalistalle alkoi kilahdella peruslajistoa. Muutama parvi tundrahanhiakin oli yhä muutolla. Riuttatiira ilahdutti. Matkalla tornille nähtiin myös aika läheltä kaksi valkohäntäpeuraa, jotka loikkivat vauhdikkaasti niittyjen poikki ja tien yli suoraan edestämme.

Kyllä näissä ihanissa Haeskan aamumaisemissa kelpasi kipitellä kartanolta tornille.

Aamunkoittoa Matsalunlahdella. Hyvä, kun nousevan auringon värejä vähän pilkahteli pilvimassojen takaa.

Palasimme hotellille aamiaiselle kello kahdeksaksi. Aamiainen oli niinikään mukava kokemus kaltaiselleni moniallergikolle - syötävää löytyi eikä pelätä tarvinnut. Ruoka oli mukavan yksinkertaista ja todella hyvää.

Hotelliaamiainen minun makuuni. (Harrastusvälineet tulivat toki mukaan ruokapöytään.)

Aamiaisen jälkeen suunnattiin ensin Haeskasta länteen Puisen niemelle. Satoi rankasti, mutta Põgari-Sassissa pysähdyttiin silti urheasti kiikaroimaan. Rannalta löytyi muun muassa punakuiri, mutta mitään naaskelnokkeja - avosetit ovat sellaisia eestiksi - ei kyllä valitettavasti päästy näkemään.

Urheaa pönötystä Põgari-Sassissa.

Kun saavuimme Puisen niemen päähän, oli sade onneksi jo miltei tauonnut. Harmaata oli kuitenkin ja vähän tihutteli vielä. Lintuosastolla riitti nähtävää. Lapasotkia kellui aalloilla kymmenittäin ja myös joku yksinäinen mustalintu. Paikka oli muutenkin kiva, idyllinen.

Urheaa pönötystä Puisen rannassa.

Merimaisemaa niemen nokasta.

Löydös: jonkin nisäkkään leukaluu.

Puisen kylän tunnelmaa: kaloja kuivumassa räystään alla. (Mmm-mmm, mikä tuoksu!)

Seuraavalla pysähdyspaikalla Kiidevan Kalakülassa aurinko jo miltei paistoi. Kultarinta, punavarpunen sekä ruoko- ja rytikerttunen olivat äänessä. Branta-muuttoa nähtiin mukavasti. Muutama sata valkoposkea meni kovaa kyytiä pohjoiseen päin, ja yksi pieni sepelhanhiletkakin pyyhälsi ohi sen puolen tunnin kuluessa, minkä tornilla vietimme.

Ahkeraa staijausta Kalakülan tornilla.

Mielenkiintoinen kieltotaulu Kalakülan venerannassa. Älä mene veteen ryyppäämään? No, ainakin tästä tuli mieleen yksi suhteellisen hassu video, johon törmäsin aiemmin keväällä tämän reissun suunnittelua aloittaessani. Niin hauskaa.

Matka jatkui Puisen niemeltä takaisin itään päin kohti Matsalunlahden pohjukkaa. Yksi mainio pysähdys tehtiin Rannajõen tornilla, missä havaittiin muun muassa niittysuohaukka, lisää reipasta hanhimuuttoa ja niin paljon viinimäkikotiloita, että sai todellakin varoa askeleitaan, jos ei halunnut talloa päälle. Myös yksi geokätkö löydettiin pienen hakemisen jälkeen.

Rannajõen lintutornille kuljetaan hauskaa "siltaa" pitkin kostean niityn poikki.

Geokätköilyä käynnissä. (Putkeni pönöttää etualalla. Se piti aina laskea olalta kuvien räpsimistä varten, minkä seurauksena se seisoi aika monessa kuvassa etunurkassa ikään kuin kuvausrekvisiittana. Aika yksipuolista.)

Päivän ruokatauon pidimme Lihulassa tienvarsiravintola Trahter Birgitissä. Olin laatinut jo etukäteen listan allergioistani useammalla eri kielellä, ja hetken aikaa paperia lueskeltuaan tarjoilija osasikin suositella minulle sopivaa annosta. Ruoka maistui ihan hyvältä, mutta osa annoksista oli vähän pieniä. Oma annokseni oli kuitenkin isoimmasta päästä, ja olin hyvin tyytyväinen.

Ravintola oli tosi tunnelmallisessa vanhassa ruokokattoisessa rakennuksessa. Ruokailimme yläkerrassa.

Lihulassa pistäydyimme myös kaupassa, pyörimme hetken kylän keskustassa tunnelmaa fiilistellen, seikkailimme linnanraunioilla ja joimme kahvit raunioiden luona sijaitsevan museon herttaisessa pop up -kahvilassa. Lihulan keskustassa asusti kokonainen yhdyskunta mustavariksia, raunioiden luona havaitsin nokkavarpusen, ja tervapääskyt kaartelivat korkeuksissa kirskutellen, joten tauko toi täydennystä myös retkipinnalistaan.

Lihulan kylän maisemia linnanraunioiden suunnalta nähtynä. Kirkon tornin huippu risteineen oli vähän kenossa, mikä huvitti meitä. Näytti siltä, kuin risti voisi hetkenä minä hyvänsä pudota.

Lihulan museon kaffelassa oli tosi sievää! Sisustus oli ihana ja kahvi maistui.

Yhden kahvilusikkamme sukulainen tuli yllättäen vastaan. Täsmälleen samanlainen! Myös kupit olivat kauniita.

Naakkuli vaeltaa Lihulan linnanraunioilla.

Jännittävä kellarihuone!

Seuraava pysähdyksemme oli Kasari Luht. Vielä viime käyntini aikaan, muistaakseni vuonna 2011, siellä oli pelottavan korkean näkötornin ohella myös hurjan pelottava, liki puhki ruostunut metallinen silta, mutta nyt sen tilalla oli uusi puinen silta, ja myös kammottavaan näkötorniin oli lisätty kaiteet. Aika yllätys.

Joka tapauksessa en uskaltanut vieläkään kiivetä torniin, mutta sillan yli rohkenin kulkea kiikaroimaan rantaniittyä. Sinisuohaukkaa päästiin tarkkailemaan pidemmän aikaa. Sillan alla oli lukuisia haarapääskyn pesiä, ja pääskyt laskeutuivat tuon tuostakin joenpenkalle hakemaan savea. Niityllä ruokaili myös kauriita.

Kasari-joen uusi silta tornista kuvattuna.

Matkabestikset Pölle ja Naakkuli tähyävät pitkin joenpenkkoja.

Kasari-joen maisemia synkän harmaan taivaan alla.

Ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan, kun kutsun tätä tornia pelottavaksi.

Palatessamme Kasarilta pysähdyimme Kloostrin raunioille. Paikka on tosi vaikuttava, ja nyt sinnekin oli laitettu infotaulu raunioiden historiasta - kyseessä on siis ilmeisesti jokin 1700-luvun luostari - ja tehty myös pieni parkkipaikan tapainen levike. Aivan vieressä oli myös mukavasti kattohaikaran pesä, niin lähellä, että pokkarillakin sai napsittua kuvia.

Kloostrin rauniot.

Mukava kattohaikarapariskunta vanhan rakennuksen piipun päällä.

No, olisivat ne voineet kuitenkin tehdä jotain romanttista, kun kerran pääsivät kuvaankin.

Tässä vaiheessa päivää tajusimme, että kiirettä saisi pitää, jos haluaisi ehtiä pistäytyä kaikilla suunnitelluilla kohteilla Matsalunlahden etelärannalla - ja vielä sen jälkeen ennättää grillata iltapalaa hotellilla, pakkailla alustavasti kamat reppuihin huomista lähtöä varten, käydä suihkussa ja mennä nukkumaan niin, että jaksaa taas nousta aamulla auringonnousuksi Haeskan tornille.

Niinpä päätimme vetää mutkat suoriksi ja ajaa suoraan illan viimeiseen kohteeseen, Puhtun lehtoon, joka loistaa enemmänkin yleisenä luontokohteena kuin varsinaisesti lintupaikkana - mutta jota ei todellakaan kannattaisi missata. Pääasia siis, että ehdittäisiin käydä siellä.

Suuri kartantutkailusessio. Vähän piti jättää lahden etelärannan kohteita väliin, jotta pysyttäisiin aikataulussa.

Ajomatkalla nähtiin yksi pikkukiljukotka keskellä metsää istuskelemassa - se oli hyvin ilahduttavaa, sillä sateinen sää ei ollut toistaiseksi ollut kovinkaan suosiollinen petolintuhavaintojen kannalta. Suohaukkoja ja rannoilla käyskenteleviä merikotkia lukuun ottamatta petosaldo oli olematon.

Sää tosin alkoi matkan aikana pikkuhiljaa viimeinkin aurinkoistua. Kun saavuimme iltaseitsemän aikaan Puhtu-Laelatun luonnonsuojelualueelle (looduskaitseala), oli taivas jo paikoin sininen ja aurinko valaisi niittyjä. Kuljimme lehdon halki polkuja pitkin, tervehdimme valtavan suuria puita, pääsimme kuuntelemaan viitakerttusen laulua, väistelimme poluilla lukuisina ryömiviä ukkoetanoita ja yritimme määrittää lehdon erikoisia kukkia.

Puhtun lehto otti meidät vastaan ihanassa ilta-auringonpaisteessa.

Lemmikit ja kevätesikot kukkivat aivan valtoimenaan.

Kuljeskelua suurten puiden latvuston katveessa vihreässä valossa, sirittäjän laulaessa taustalla. Suosikkiasioitani.

Puhtu tamm, valtavan suuri tammi, ehkä Viron suurin. Meitä tarvittiin peräti neljä ennen kuin ryhmähali riitti rungon ympäri. Todella vaikuttava näky. Ehdoton vierailukohde näillä main liikuskeleville luontomatkailijoille.

"En voi hyvin." Toinen ikivanha tammi, jonka oksat jostain syystä kiertävät puun omaa runkoa ympäri aika tiukkana silmukkana. Mitä lie tämäkin puu sekoillut nuoruudessaan.

Puhtu mänd, ehkä Viron suurin mänty. Samaten yksi todellinen must see -nähtävyys.

Pitää olla aika monta sataa vuotta takana, kun kaarnakilvet alkavat käydä näin suuriksi.

Ukkoetanoita oli kaikkialla! Toivottavasti en tallannut yhtäkään.

Kännykät tanassa dokumentoimaan kämmekkää! Muta mitä kämmekkää? Itse arvailin taannoisen Saarenmaan reissuni muistojen pohjalta pyramidikämmekkää, mutta varma en ole. Määritys on vielä tehtävä.

 
Lopulta saavuimme Puhtun niemen päähän, missä loivaa kalkkikivirantaa pitkin pystyy kahlailemaan kauas merelle. Niemen nokassa harmaahylje olla möllötti rantakivikossa. Pari ristisorsaa nousi lentoon ja kaahotti menemään. Haahkojen pauhu kantautui mereltä. Löysimme vedestä myös hauskan polyypin. Rantakivet olivat täynnä fossiileja.

Auringon vetäydyttyä jälleen paksuun pilviverhoon olivat meri ja taivas melkolailla saman väriset, utuisen harmaat, eikä horisonttia meinannut oikein erottaa silmällä. Tunnelma oli aivan mahtava, hyvin pysähtynyt ja rauhallinen, ja sen kunniaksi napsimme paljon eeppisiä meressäkahlailukuvia.

Kuoleman viimeinen ranta?

Naakkuli tuijottaa etäisyyteen.

Pölle kiikaroi hyljettä.

Puhtusta poistuttuamme lähdimme suorinta reittiä takaisin Haeskaan, jotta ehtisimme hoitaa kaikki illan toimet edes puoleen yöhön mennessä. Saavuimmekin menestyksekkäästi puoli kymmeneksi kartanolle ja pääsimme aloittamaan iltagrillailut.

Kartanon isäntä kertoili vielä lintujuttuja ja suositteli bongaamaan lähettyvillä pesivän nakkelin aamulla - miten emme olleetkaan havainneet sitä aikaisemmin! Satakielien laulu soi korvissa huumaavana konserttina, sade ropisi terassin kattoon ja jälleen yksinäinen botte tuuttaili jossain kaukana.

Näkymä kartanon terassilta pihamaalle iltahämärässä.

Sunnuntai: Haeska, Saare, Padise ja Keilajoki sekä kotiinpaluu

Sunnuntaina suunnattiin jo pois Matsalun maisemista kohti Tallinnaa ja kotimatkaa. Aamulla käytiin kuitenkin taas lähitornilla vielä viimeisellä visiitillä. Heräilin jo ennen auringonnousua tarkkailemaan kartanon pihapiirin lintuja, ja havaitsin nakkelin sekä vähän yllättäen myös valkoselkätikan, jonka koputtelua oltiin kuultu jo eilisaamuna, mutta kun itse lintua ei oltu saatu kiikariin, oli määritys jäänyt tikkalajin tasolle. En ole aiemmin sattunut näkemään kyseistä lajia, olen ainoastaan kuullut sen ääntelyä, joten olin riemuissani.

Haeskan kartano aamuhämärässä. (Taivas näyttää ihmeen valoisalta pilvisyyden vuoksi.)

Kartano julkisivun puolelta.

Kunhan Pöllekin nousi, suuntasimme jälleen rantaniittyjen poikki aamustaijille Haeskan tornille. Muut olivat ehkä järkevämpiä panostaessaan nukkumiseen, kartanolla viipymiseen ja pakkaamiseen, mutta me näimme enemmän lintuja. Tänä aamuna tuuli jo jonkin verran ja oli hiukan kylmempikin kuin eilen, mutta sadetta ei enää tullut niskaan. Mitään kovin erikoisia havaintoja ei taaskaan tehty, mutta pinnalista piteni taas. Krottikin saapui vielä myöhemmin tornille, ja palasimme porukalla aamiaiselle puoli kahdeksaksi.

Pölle putken ääressä.

Haeskan torni.

Aamiaisen jälkeen suoritettiin maksupuoli kuntoon, hyvästeltiin isäntäväki, pakattiin kamppeet autoon ja lähdettiin matkaan. Tarkoitus oli yrittää ehtiä piipahtaa edes muutamalla lintupaikalla, mutta pieni harhailu söi aikaa, joten vain yhdellä tornilla ennätettiin vierailla. Tämä oli Saaren torni Sutlepan järvellä. Sieltä havaittiin muun muassa jalohaikara, mikä ilahdutti kyllä paljon.

Saaren torni, joka vaikutti aivan uudelta, se tuoksuikin yhä tuoreelta tukkipuulta

Sen jälkeen kaasuteltiin menemään vauhdilla kohti Tallinnaa, jotta ei myöhästyttäisi auton palautuksesta ja laivasta. Pari pikku pysähdystä ehdittiin silti vielä pitää matkalla. Ensimmäinen oli pikavierailu Padisen raunioilla. Suurikokoiset rauniot ovat oikein vaikuttavat ja niissä pääsee kiipeämäänkin aika korkealle, joten jos raunioseikkailuja haluaa Viron-matkalla harrastaa, suosittelen ainakin Padisea.

Padisen luostarin rauniot ovat tosi suuret ja hienot. Niillä oli vähän pakko ehtiä piipahtaa.

Rauniot kauempaa ja kaunista puistomaisemaa.

Lopuksi pysähdyttiin vielä ruokatauolla Keilajoen putouksilla. Keilajoen Joaveski Kohvik-Baar selviytyi myös ihan kohtuullisesti erityisruokavaliohaasteesta - mutta jotenkin mystisesti annokseni päälle oli eksynyt sitruunansiivu! Onneksi en ole niin allerginen sitruunalle, ettenkö olisi voinut vain siirtää sitä ja sen kanssa kosketuksissa olleita katkarapuja kavereille.

Muutenkin kahvilan tarjonta oli melko keskinkertaista, sellaista perusbaarimättöä ja roiskeläppäpitsoja, eikä siihen nähden edes kovin edullista, mutta pääasia kuitenkin, että saimme safkaa nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pysähdys oli mukava kauniiden vesiputousten vuoksi. Ne ovat todellakin näkemisen arvoiset.

Keilajoen putoukset.

Sama yläpuolelta.

Kukkaloistoa Keilajoella. Naakkuli taisi määrittää nämä, mutta minulla ei ole harmainta aavistusta lajista.

Retken lintuhavaintolistalle kertyi pituutta 121 lajin verran, mihin olen oikein tyytyväinen tällä aikataululla, panostuksella, sääolosuhteilla ja porukkamme yleisellä määritystaidon tasolla. Retki oli muutenkin erittäin onnistunut. Kyllähän tässä voisi ehkä mutista jotain kehnosta säästä, mutta sateella ei ainakaan tarvinnut väistellä tungettelevia ampiaisia tai manailla väreilyyn katoavia lintuja. Petolintuhavaintojen kannalta sade ei tietenkään tarjonnut parhaita olosuhteita, mutta muuten kolkko keli oli mielestäni ihan okei.

Siitä on jo useampi vuosi, kun viimeksi linturetkeilin Virossa. On kyllä ollut ikävä. Rakastan etelänaapuriamme, sen luontoa, siellä reissaamista ja lintumaailman monipuolisuutta. Viron-retkillä ilmassa on aina vähän ekstrajännitystä, kun mahdollisuus kohdata Suomessa harvinaisia tai jopa kokonaan lajistosta puuttuvia lintuja on jopa todennäköinen - muista eläimistä ja kasveista puhumattakaan.

Suurin osa postauksen kuvista on omiani, mutta ainakin kuvat Kiidevan ja Kasarin torneilta sekä Puisen kylältä ovat Krotin nappaamia. Jokin ruutu saattaa olla myös Pöllen.