Retkellä kissan kanssa

Muita hihnan päässä ulkoilevia lemmikkieläimiä kuin koiria näkee tosi harvoin. Vielä harvemmin niitä tulee vastaan retkeilykohteissa. Jos en olisi viime kesänä kohdannut valjaissa ulkoilevaa kissaa omistajiensa kanssa laavulla Karnaistenkorvessa, olisi edellisviikonloppuinen retkemme Kurjenrahkan kansallispuistoon pikkuneiti Kiiran kanssa ollut ensimmäinen kertani moista ihmetystä pällistellessä.

Kun rämmin pitkin Pukkipalon pusikoita tekemässä vauhdilla metsä- ja suotyyppimäärityksiä kenttäkurssisuoritustani varten, kulkivat Lilla M ja Krotti polulla Kiiran kanssa ja keräsivät mustikoita. Kiira tassutteli eteenpäin pääasiassa ihan kiltisti, mutta alkumatkasta se olisi halunnut vain syödä ruohoa, ja välillä sitä piti tietysti kiikuttaa eteenpäin sylissäkin - ja minä kun en olisi vielä vuosi sitten uskonut kissan kulkevan kiltisti valjaissa polkua pitkin edes metrin matkaa harhailematta sivuraiteille!

Ällistyttävä näky: retkeilevä kissa! (Kuva on Krotin ottama.)

Vähemmän ällistyttävä näky: gepsi ei löydä satelliitteja. Ei mitään uutta auringon alla.

"Ihanaa heinikkoa, nyt laiduntamaan!"

Sienihavainto. Mahdollisesti maljakaslaji. En ole toistaiseksi yrittänyt määrittää tarkemmin.

Perhoshavainto. Mahdollisesti tesmaperhonen. Kunnon määritys niin ikään tekemättä.

Ensimmäinen metsätyypinmäärityskohde.

Mutta kyllä huomaa, missä kohtaa kansallispuiston raja kulkee.

Lounastauko pidettiin Takaniitunvuoren nuotipaikalla. Varusteeni kasassa penkillä.

Kiira vähän arasteli tulta ja nuotipaikalle saapuneen toisen seurueen koiria.

 

Grilliritilä oli palanut puhki, mutta onneksi saimme kuitenkin ruuat kokattua.

Notskipaikalla hyöri tällaisia pikku ötököitä. Tunteeko joku lajin?

Kiiran tuima tuijotus. (Kuvaajana jälleen Krotti.)

Spiraalipuu.

Kahdesta kohtaa katkennut puu.

Pahkainen puu.

Paheksumisilme. Loppumatkasta joutui liian paljon matkustamaan sylissä, eikä ruohoakaan ehtinyt syödä tarpeeksi.

Mahtava seikkailu. Sää oli tappavan helteinen, ja juomavesikin loppui kesken, mutta onneksi tuuli vilvoitti ja mustikoita riitti pitämään fiiliksen reippaana loppumatkankin. Toivottavasti Kiirakin tykkäsi, vaikkei se viimeisen etapin sylissä kiikuttamisen jälkeen kovin riemastuneelta enää vaikuttanutkaan. Se on kuitenkin ilmeisesti pääsemässä retkelle vielä uudestaankin jo samana kesänä, vieläpä telttaretkelle.