blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Talviherkkuja linnuille

12.11.2016

Nyt kun meilläkin on jo kunnon lumihanki ja pakkastakin ihan sopivasti, on hyvä hetki aloittaa lintujen talviruokinta. Tällaiset talvet tuntuvat olevan nykyään aika harvinaisia. Viime vuosina talviruokinta on päästy aloittamaan usein vasta joulun alla, kun lämmin ja sateinen syksy on vain jatkunut jatkumistaan, monet muuttolinnut ovat viivytelleet meillä hyvinkin pitkään, eikä tarvetta ruokinnan aloittamiselle ole varsinaisesti ollut. Mukavaa vaihtelua tämä varhain alkanut lumitalvi.


Perinteisten talipallojen ja rasvapötköjen sijaan tai ohelle linnuille voi väsätä kivoja, joulukoristeen näköisiä rasvakakkuja esimerkiksi piparkakkumuottien avulla. Sopivalla paikalla - siis riittävän kaukana rakennuksista ja mielellään myös sellaisella seudulla, missä ei vilise vapaana kulkevia kissoja - nämä kauniit talviherkut voi ripustaa tarjolle yksittäin vaikkapa puiden oksille, jolloin ne pääsevät parhaiten oikeuksiinsa, mutta toimivat ne ruokinta-automaateissakin. Niitä voi myös antaa vaikkapa joululahjaksi talviruokintaa harrastavalle kaverille.

Tähän jouluiseen tee-se-itse-linnunruoka-askarteluun tarvitaan:
  • pähkinöitä, siemeniä, marjoja (esim. kuorettomia auringonkukansiemeniä, rouhittuja maapähkinöitä ja pihlajanmarjoja kuten ansiokkaassa esimerkkikuvassa yllä)
  • kookosrasvaa
  • rypsiöljyä
  • piparkakkumuotteja
  • tuorekelmua
  • mehupilli
  • nättiä narua, esim. juuttinarua tai villalankaa (jotka tunnetusti ovat tosi nättejä)
  • saksia, vanhaa sanomalehteä ja muita sellaisia perustykötarpeita (ks. ohjeet alla)

Homma etenee kutakuinkin näin:
  • Asettele piparkakkumuotit esim. leivinpaperilla peitetylle uunipellille tai suojaa työskentelytasosi huolellisesti vanhoilla sanomalehdillä. 
  • Vuoraa muotit kelmulla. (Kannattaa laittaa reilusti muottia isompi pala.)
  • Täytä muotit vähän yli puolenvälin pähkinärouheella, siemenillä ja marjoilla.
  • Laita kuhunkin muottiin pieni pätkä mehupilliä pystyyn siihen kohtaan, johon haluat ripustusreiän.
  • Sekoita keskenään yhtä paljon kookosrasvaa ja rypsiöljyä. (Määrä riippuu toki siitä, miten paljon linnunruokaa olet aikeissa tehdä.)
  • Kaada rasvaseos hitaasti muotteihin.
  • Siirrä pakkaseen kovettumaan.
  • Irrota rasvakakut varovasti muoteista. 
  • Pujota pätkä ripustusnarua kuhunkin kakkuseen ja solmi päät rusetille. Valmista! 

Sitten vain pakkaamaan joululahjaksi vaikkapa riittävän isoon lasipurkkiin (kuka niitä kuitenkaan ikinä jaksaa viedä lasinkeräykseen - helpompi vain tiskata ja jemmata tällaista uusiokäyttöä varten). Kannen voi maalata akryylimaaleilla kauniiksi tai peittää kangastilkulla, jonka voi sitoa vielä paikoilleen kauniilla rusetilla. Ai että!


Oletan, ettei minun liene tarpeen selostaa siitä enää tässä sen kummemmin. Täydennystä tietämysaukkoihin kannattaa ammentaa BirdLife Suomen sivuilta.

Älkää uskoko sitä puutarhalehteä, joka kirjoitti jo joskus syyskuussa, että "nyt on hyvä hetki aloittaa talviruokinta", koska ei ole! Tai siis nyt on, mutta syyskuussa tuskin voi olla pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Älkää myöskään uskoko, jos linnunruokapaketin päällä neuvotaan "kerran talviruokinnan aloitettuanne jatkamaan sitä ympäri vuoden", koska sekään ei ole hyvä ajatus.

Tässä postauksessa esiintyvät kuvat ovat toveri Krotin ottamia.

2 kommenttia

  1. Vau, tosi ihana idea tehdä itse näyttäviä ruokia linnuille. Linnut eivät varmaan kauneudesta välitä, mutta kyllä tuommonen paljon paremmin omaa silmää miellyttää kuin tavalliset talipallot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, linnut tuskin huomaavat eroa ulkonäössä, mutta monipuolista siemen-pähkinä-marja-seosta ne toivottavasti osaavat kuitenkin arvostaa ainakin jollain tasolla. :D

      Poista