Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Olin hiukan pettynyt, kun lumitalvi alkoi yllättäen jo marraskuun alussa. Ei sillä, ettenkö pitäisi lumesta ja pakkasesta - tykkään tosi tosi paljon - mutta hämärä ja harmaa marraskuu on kuitenkin ihan oma juttunsa, jota rakastan aivan mielettömästi. Ensilumi tuli tänä syksynä ikään kuin kesken kaiken. Syksyn lehdet olivat yhä värikkäinä maassa, osa vielä puissakin, kun lumi jo peitti kaiken alleen. Pimeä ja harmaa vaihe meinasi kokonaan jäädä välistä.

Kyllähän minä ikään kuin tiesin, ettei ensilumi tulisi pysymään meillä kovinkaan pitkään, mutta kun ennusteissa ei näkynyt ensimmäisen viikon aikana mitään merkkejä plussakelistä, aloin jo totutella ajatukseen syksystä ilman "kunnollista" marraskuuta. Onneksi sekin sitten lopulta saatiin, eikä loskainen ja jäinen siirtymävaihe kestänyt edes kauaa. Nyt on juuri sellaista kuin haaveitteni marraskuussa kuuluukin. On viileää, hämärää, hiljaista ja harmaata.

Kävimme lauantaina Pomponrahkassa retkellä. Menomatkalla satoi kaatamalla, mutta pian sade taukosi ja aurinkokin pilkahti muutaman kerran harmaiden pilvien lomasta. Vaikka Pomponrahkassa ei voi välttyä lentokoneiden melulta - sijaitseehan se ihan lentokentän vieressä - oli tunnelma kuitenkin ihastuttavan hiljainen ja seisahtunut. Ääniä ja värejä oli vähän, sävyt olivat himmeitä. Kaikki oli hyvin yksinkertaista, vähäeleistä ja rauhallista. Se juuri on tässä vuodenajassa parasta. Se tekee olon tyyneksi.

Vaan katsokaa, minä postasin taas kuvia omalta kännykältäni! Vanhojen aikojen muistoksi? Vaikkapa. Harmaat päivät saavat vaipumaan muistoihin ja kuuntelemaan 80-luvun musiikkia. (Ihan kuin en muka kuuntelisi sitä aina muutenkin.)