Hirven olemassaolon toiseksi viimeisenä iltana tupa oli aivan täynnä ja ruokien saamisessa kesti - ihan ymmärrettävästi - tosi kauan. Onnistuimmekin viettämään kahden ruokalajin päivällisen parissa varmaan kolme tuntia. Minä tilasin tällä kertaa hirvileivän - sen näennäisen pienen ja yksinkertaisen annoksen, jota kukaan porukastamme ei ole varmaan koskaan saanut yksin syötyä loppuun, sillä hirvenkäristystä on leivän päällä petollisen valtaisa vuori. Jälkkäriksi otin sacherkakkua ja lumumbaa. Kyllä oli syntistä!
Tuntuu tosi oudolta, ettei Kultaista Hirveä enää ole. Se esiintyy jo monissa vanhempiemme nuoruuden aikaisissa kertomuksissa, ja minä en tietenkään edes muista aikaa, jolloin sitä ei olisi ollut olemassa. Aina yhtä rehellinen, pöljä ja naurettava, huonon huumorin tyyssija. Paikka, jossa en muista koskaan kohdanneeni vaikeuksia erityisruokavalioasioiden kanssa. Paikka, jonka kasvispihviannos hipoi täydellisyyttä ja jossa riista tarkoitti - ainakin ravintelin henkilöstön mukaan - aina suomalaista villieläintä, eikä mitään uusseelantilaista tarhattua saksanhirveä.
Kultainen Hirvi oli juuri sellainen paikka, jossa köyhähkö opiskelija saattoi istua vappuna leikkimässä olevansa fiinissäkin ruokaravintolassa, mutta selvitä silti ateriasta viidellätoista eurolla ja saada kuitenkin mahansa kunnolla täyteen.
Löytyykö blogini lukijoista muita Kultaisen Hirven kävijöitä? Ehdittekö osallistua Hirven peijaisiin? Minkälaisia muistoja teillä on Hirvestä?
No voi höh, minä en ikinä kyseiseen ravintolaan päätynyt, mutta kuulostaapa hyvältä paikalta! Harmi, ettei sitä enää voi kokea.
VastaaPoistaVoi ei, mikä sääli.
PoistaItse oon käynyt Hirvessä muutamaan kertaan nuorempana. Hyvää ruokaa, loistavaa palvelua. Yksi kavereistani oli tarjoilijana Hirvessä. Nyt harmittaa hänen puolestaan paljon, enkä tiedä, onko hänellä uutta työpaikkaa tarjolla ):
VastaaPoistaToivottavasti hänelle löytyy uusi työpaikka pian! (Kuulin jotain huhuja, että uusi Hirvi ehkä perustettaisiin, mutta mene ja tiedä. Huhut on aina huhuja.)
Poista