Auringon hehkua ja pieniä havaintoja Tuorlan lehdossa

Tuorlan lehto Kaarinassa Livian maaseutuopiston nurkilla. Tunnettu ainakin joskus myös Peikkometsänä. Upea kohde, jossa olen liikuskellut usein syksyllä ja joskus kesälläkin, mutta en ikinä ennen talvella. Nyt on sekin aukko täytetty, sillä kävimme lauantaina pienellä seikkailulla talvisen lehdon rauhallisissa maisemissa.

Aurinko kultasi maiseman. (Pölle oli tässä kohtaa kameran takana.)

Oli plussakeli, ja aurinko paistoi ihanasti. Sellainen leppeä kevättalvinen iltapäivä, jolloin mustarastas olisi jo voinut vaikka vähän laulaakin. Sitä ei kuitenkaan kuulunut vielä tänään. Vain pikkulinnut olivat äänessä. Haahuilimme pari lenkkiä metsässä. Polut olivat vähän jäisiä, mutta oli kyllä mukavaa vierailla taas pähkinäpensastiheikköjen ja vänkyräisten tammien maailmassa.

Vihreää puski esiin hangen alta. Sinivuokkojen lehdet olivat paikoin paljastuneet. Kevätfiiliksiä!

Pähkinäpensaat olivat myös jo hiukan kevätfiiliksissä. Näyttivät alkavan olla pian valmiina kukintaan.

Päivän eniten pällistelty laji oli kaunis jäkälä, jota kasvoi ihan joka puolella ympäri lehtoa. Tuntemani jäkälälajit voi laskea yhden käden sormilla, eikä tämä ollut yksikään niistä. Pölle tuntee vähän enemmän, mutta hänkään ei osannut sanoa.

Mikä on tämä kaunis jäkälä?

Metsässä oli paikoin ihan tosi jäkäläisiä kohtia.

Löysimme myös mielenkiintoisia talventörröttäjiä. Tämänkin kasvin määritystä jäätiin pohtimaan.

Aurinkoa kuivien lehtien läpi. Mitkä ihanat lämpimät sävyt!

Aurinkoa latvuksissa.

Tähyilimme tällä retkellä niin paljon ylös latvuksiin - vuoroin pikkulintuja havainnoiden, vuoroin koloja tai muuta jännittävää puiden rungoilta etsiskellen - että seikkailun päätteeksi itse kullakin oli niska hiukan jumissa. Epäterveellistä tämä luonnon harrastaminen.

Vanha kuusi oli hiljattain kaatunut polun poikki, ja runko oli pätkitty pois tieltä.

Yhdessä polun mutkassa komeilee jännittävän muotoinen tammi, jonka oksat kurottuvat polun ylle.

Tämä puuvanhus on puolestaan koivu, vaikka rungon alaosan laakeista kaarnakilvistä ei heti uskoisikaan.

Näimme myös suuria kääpiä. Kaunis lumikuorrutus ylimpien lakkien päällä.

Lehdon reunaan on tehty lapsille suunnattu luontopolku "Helmeri Harakan metsä", jonka varrella on erilaisia tieto- ja tehtävärasteja. Esimerkiksi yhdellä rastilla on tietoa lumikosta, ja tehtävänä on etsiä rastin ympärille maastoon kiinnitetyt lumikon kuvat. Me tietysti kiersimme reitin ja joku ehkä teki muutamia tehtäviäkin.

Tehtävärasteja!

Toisella merkityllä reitillä on vähän tylsempiä syvällisempiä ja rauhallisempia tehtävärasteja. Minä valitettavasti aina vähän vierastan tällaisia "patistelemme sinua nyt hiljentymään ja fiilistelemään" -tyyppisiä asioita. Haluan tehdä sitä silloin, kun olen tehdäkseni, enkä silloin, kun kehotetaan - muuten se tuntuu jotenkin tekopyhältä. En taida oikein olla näiden juttujen kohderyhmää. Luontopolun idea on kuitenkin kaunis ja erilainen.

Fiilistele!

Aurinko oli jo laskemassa, kun astuimme ulos metsänreunasta takaisin maaseutuopiston teille. Tuorlan alue on mielestäni kokonaisuudessaan todella viehättävä ja viihtyisä. Ensiluokkainen kohde monenlaisille seikkailuille.

Tuorla lumisena ja aurinkoisena.

Tämä voisi olla #100hetkeäluonnossa-haastepostaukseni numero 2/100.