Helmikuun hangilla

Aikamoinen sattuma, että juuri talviloma- ja laskiaissesongin aikaan perinteiset talvikelit tekivät tyylikkään comebackin. Hetken aikaa täällä sateisella lounaisrannikollakin saatiin nauttia säkenöivistä helmikuun hangista. Onneksi meillä oli juuri sopivasti vapaa viikonloppu vailla sen erikoisempia suunnitelmia, joten saatoimme tehdä spontaanin pikkuseikkailun Kurjenrahkaan talvi-ilmaa fiilistelemään.

Päätimme kipittää vanhan kunnon Savojärven kierroksen ympäri. Sen ehti juuri sopivasti kiertää alkuillasta ennen pimeäntuloa. Kun saavuimme kansallispuistoon, oli puolipilvistä, mutta kohtalaisina puuskina puhaltava tuuli paimensi pilviä hajalle ansiokkaasti, ja aurinkolaseillekin tuli vielä käyttöä. Pääsimme myös ihailemaan auringon viimeisten säteiden leimua taivaanrannassa ennen kuin hämärä hiipi metsään ja me kotimatkalle.

Kurjenpesän parkkipaikalla oli tungosta. Muutama muukin oli päättänyt suunnata talvilomalauantain viettoon Kurjenrahkaan. Hiihtäjäporukoita näkyi Savojärvellä, ja poluilla reippaili ulkoilija jos toinenkin. Sekaan kyllä mahtui vielä hyvin.

Oksiston muodostama kaariportti polun yllä. Tuulesta huolimatta puissakin oli kivasti lunta.

Sukellus avoimelta suolta hämyiseen kuusikkoon. Hippiäiset piipittelivät jossain.

Paluu avosuolle. Kirkasta. Akuutin lumisokeuden vaara. Aika kaivaa aurinkolasit esiin!

Joku pitkoksilta poikennut raukkaparka oli pulpannut jään läpi suohon ja lemmikki näemmä myös.

Rantapihan kulmalla sijaitseva laskupuro solisi sulana.

Pysähdyimme suklaa- ja pähkinätauolle toisen retkeilijäporukan nuotion lämpöön. Muita eväitä meillä ei nyt ollutkaan mukana, sillä emme olleet tällä kertaa aikeissa jäädä viettämään iltaa metsään, vaan kiertää vain lenkin ja suunnata sen jälkeen kotiin päivälliselle.

Rantapihan jälkeen jatkoimme matkaa jälleen upeisiin suomaisemiin. Pilvet alkoivat vaihtaa väriä auringon painuessa pikkuhiljaa mailleen. Tässä vaiheessa keltaisen sävyt olivat vallalla. Joku töyhtötiainen piipahti näkysällä ihan polun varressa. Enpä ollut vielä tänä vuonna havainnut yhtäkään, joten pinna kilahti listalle, jee!

Kohta järvimaisematkin taas avartuivat. Järvenselkä näyttäytyi nyt ihanan valkoisena ja autiona. Katse sai levätä maiseman yksinkertaisuudessa. Ollapa sukset alla ja sivakoida hiljakseen tuon autiuden läpi.

Tuuli oli puhaltanut aika bäheitä dyynimuodostelmia rannoille.

Auringonlasku oli hulppea. Kuvasimme sitä antaumuksella, sillä olimme jo aivan kierroksen lopussa, eikä siis tarvinnut pitää kiirettä ehtiäkseen pois ennen pimeää. Maisema kylpi värikylläisyydessä, ja kuvista tuli ihan hullun näköisiä. Ihailimme myös tuulen mukana järven selällä vaeltavaa hienoa lumipöllyä, joka välkehti auringonlaskussa. Maaginen tunnelma.

Tämä vänkyrämänty näissä valo-olosuhteissa toi kyllä aika vahvat Lappi-vibat.

Melkoisen dramaattista. Paljon väriä ja kontrastia ja pitkiä varjoja.

Sitten koittikin jo sinertävän hämärän hetki. Hämärän tihentyessä hipsimme viimeisten metsäsaarekkeiden läpi Kurjenpesälle. Luontotupa oli vielä auki, joten istahdimme sinne hetkeksi fiilistelemään keväisen suon äänimaisemaa ennen kuin suuntasimme kotimatkalle.

Viimeiset valonsäteet suolla.

#100hetkeäluonnossa (7/100)