Kyllä on ilmoja pidellyt

Eikö säästä puhminen olekin tunnetusti pahin mahdollinen vaivaannuttavan suomalaisen small talkiin pyrkimisen ilmenemismuoto ja siten erikoisen hirvittävä asia? No minä en kyllä suostu olemaan sitä mieltä. Koen sääasiat tosi vahvasti, enkä aio vältellä siitä puhumista, oli se sitten miten paha keskustelunaihe hyvänsä.

Tänäänkin puhun säästä. Viime päivinä on tehty paljon kaikenlaista hauskaa, mutta kyllä huomionarvoisinta lienee silti se, että Turussa sataa taas lunta! Edellispäivänä sitä sateli vähän. Eilen oikein pyrytti. Viime yönä suorastaan ryöppysi. Nyt taas leijailee rauhallisesti. Maisema on valkoinen. Navakka tuuli on tehnyt nietoksiin jännittäviä muotoja.

Luminen maisema on niin kaunis. Eikä lumikelillä ole koskaan kunnolla pimeää - ja siitäkös minä pimeänpelkääjänä tykkään. On ihanaa tulla aamuhämärän aikaan keittiöön, kun normaalisti niin pimeään huoneeseen kajastaakin ikkunasta sinertävää lumisen aamuyön valoa.

On jotenkin paljon mielekkäämpää odottaa kevättä, kun on kunnolla lunta. En ole vielä oikein tottunut lumettomiin kevättalviin. Ja lumiset kevättalven plussakeli-illat myös tuoksuvat jotenkin aivan poikkeuksellisen hyvältä, kostealta ja keväiseltä.

Edellispäivänä, kun lumisade alkoi, menin kuljeskelemaan lähimetsikköömme ja fiilistelemään suurten hiutaleiden rauhallista leijailua. Haahuilin ympäriinsä. Kiipeilin kallioilla. Räpsin kuvia puista. Asetuin talon nurkan taakse kyttäämään ruokintapaikalla pyöriviä pikkulintuja ja oravia.

Lopulta tietysti astuin hangen alle kätkeytyneeseen märkään koirankakkaan, joten kenkienpesuhommia oli edessä. Jumankauta, eikö jengi vieläkään ole oppinut keräämään koiriensa jätöksiä mukaansa?! Onko se niin kauhean vaikeaa? Ma ei ummarra.

Eilen, kun lunta ryöppysi navakan tuulen paiskomana vaakasuunnassa päin näköä, tein reilun tunnin kävelylenkin metsään Impivaaran suunnalle. Oli aika hc-meininki, ettenkö jopa sanoisi. Puut kohisivat ja huojuivat, ja lumihiutaleet kiisivät vauhdilla ympäriinsä. Näkyvyys oli nollassa - onneksi olin tutuilla poluilla.

Myönnettäköön, että en olisi ehkä lähtenyt sille kävelylle, ellen olisi luvannut hakea talvilomavierailulla ollutta toveri Ainoa Impivaaran jäähallilta takaisin meille. Vaihtoehtoina bussilla keskustan kautta matkaaminen, auton kaivaminen esiin kinoksista tai parin kilsan kävely metsän läpi. Jostain syystä valitsin viimeisen.

Kauankohan lumisade jatkuu? Tuleekohan seuraavaksi taas plussaa-pakkasta-plussaa-pakkasta-sää ja tosi liukasta? Tuleekohan tämän jälkeen jo oikea kevät? Maaliskuukin alkaa ihan pian. Koskas pääsis bongaamaan kiuruja?

No, sitä odotellessa. Eiköhän tästä tullut #100hetkeäluonnossa-haasteeseen pari talvista hetkeä lisää (5/100 ja 6/100). Kuvat ovat edellispäivältä. Jostain syystä eilen en kuvannut.