M.T.Ainasoja: Lintufiilistelyä Ruissalossa

Päätin piipahtaa pienelle päiväretkelle Ruissaloon seikkailemaan, kun kalenterissani oli mukavasti täysin tyhjä päivä keskellä arkiviikkoa ja sää vaikutti kerrassaan mainiolta ulkoiluun. Koska sain kammettua itseni liikkeelle kuitenkin vasta iltapäivällä, ehtivät Pölle ja Mölysammakkokin tarttua vielä mukaan matkaan yliopistolta ja töistä.

Lähdimme entisen Tammenterhon nurkilta rantatielle. Pistäydyimme aluksi lintulavalla kiikartamassa lahdelle. Lokkeja oli paikalla peräti viittä sorttia. En ollutkaan vielä tänä keväänä nähnyt naurulokkia, ja myös selkä- ja merilokki olivat bongarinnahjukselle vuodenpinnoja. Isokoskeloita oli liikkeellä melkoisina parvina, mutta pahemmin muita vesilintuja ei näkynyt.

Lintulavalla pönöttäessämme kohtalaisina puuskina puhaltava tuuli tuntui aika hyytävältä, vaikka ilma olikin kuutisen astetta lämmin ja aurinkoinen. Suojaisammalla rantatiellä tuulisuus ei onneksi pahemmin haitannut. Minulla oli enimmäkseen milteipä kuuma, kun aurinko porotti ja olin taas pukeutunut "linturetkellä on aina kylmä" -periaatteen mukaisesti.

Olimme jo miltei näkevinämme sammakonkutua rantatien varren lätäkössä, mutta se olikin sitten tarkemmin katsottuna vain hyvin hämäävää jäätä. Veden pinnassa kyllä pulpahti aika sammakkomaisen näköisesti, joten ehkä joku sammakko oli kuitenkin jo liikkeellä. Mitään kunnon havaintoa elukasta ei kuitenkaan tehty eli arvailujen varaan jäi.

Kevään ensimmäisen peipon laulu kantautui korviin ruokintapaikan lähellä. Kyllä lämmitti mieltä. Ruokinnalla kävi myös monenlaisia talvilintuja. Puussa naputteli ihastuttava pikkutikka. Mölysammako hoksasi maasta närhen, joka sekin puuttui yhä pinnalistaltani.

Kuulimme myöhemmin hiukan kummallista linnunlaulua, josta emme oikein saaneet tolkkua, ja pohdimme, olisiko asialla voinut olla aiemmin näkemämme närhi. Ne kun osaavat pitää niin hämmentäviä ääniä - eikä hämmentävyysaspektia yhtään lievennä se, että tavallisimmin ne vain yksinkertaisesti rääkyvät, joten niiden muita ääniä on vaikea liittää samaan lintuun.

Kun saavuimme metsän suojasta avomaalle, pääsi puuskittainen tuuli taas kunnolla härnäämään. Auringonpaiste onneksi lämmitti. Yritimme haravoida pelloilta aiemmin samalla viikolla havaittuja kapustarintoja, mutta kauniit kurmitsat olivat tietysti jo jatkaneet matkaansa. Myöskään tyllejä ei vielä osunut näköpiiriin. Töyhtöhyyppiä oli sen sijaan runsaasti.

Hanhiakin nähtiin. Merihanhia meni pieni muuttoaura ylitse, ja valkoposkia laidunteli rantaniityllä oikein mukava pikku parvi. Tykkään niistä hurjasti. Niin mainion näköisiä ja pitävät hauskaa ääntäkin. Harmi, että niitä on nykyään kaupunkien puistoissa ihan vilisemällä, eivätkä ihmiset pahemmin arvosta sitä.

Paluumatkalla nähtiin vielä pari peippoa. Tuli tosi mukava fiilis. Peippoja on aina talvisin jotenkin erityisen ikävä. Muistan, miten ihan pienenä natiaisena luulin peipon laulun olevan jokin yleinen "kesä-ääni", joka vain ilmestyy maisemaan kevään koittaessa. En siis ollut silloin vielä kertaakaan nähnyt laulavaa peippoa, joten en osannut yhdistää ääntä lintuun, eikä minulla ylipäätään ollut vielä kovin selkeää käsitystä siitä, miten suuri osa alkukesän äänimaisemasta koostuu pelkästään erilaisten lintujen lauluista. Pikkulapsena ajatteli niin hauskasti.

Ruissalossa ei tullut vastaan vielä yhtään kukkivia kasveja, lukuun ottamatta leppää ja pähkinäpensasta, joiden kukinnan saattoi päätellä jo ihan siitä, miten monta nenäliinaa niistin märäksi seikkailun aikana. Mainittavia hyönteishavaintojakaan ei tehty. Pölle kuitenkin raportoi löytäneensä jo leskenlehtiä yliopiston luota ja nähneensä kimalaisenkin, joten enköhän minäkin pian pääse ihailemaan niitä, toivottavasti jo pian ihan kotinurkillakin.