Mutaista polkua seikkailuun

On niin paljon mielenkiintoisen oloisia paikkoja, joiden ohi aina vain kulkee, katselee kaukaa, muttei koskaan pysähdy ja mene tarkastelemaan lähemmin. Tiedätte varmaan. Puistoja, kahviloita, metsiä, joutomaita, putiikkeja, polkuja, sivukatuja, rantoja, portteja avoimille sisäpihoille. Päivittäisten, viikoittaisten, säännöllisten reittien varrella. Osa tavallista arkista maisemaa. Tuttuja ulkopuolelta, täysin vieraita sisältä.

Jos ei ole kiire mihinkään, minulla on tapana aina välillä pistäytyä seikkailemaan ja tutustumaan tällaisiin tavanomaisten reittieni varrella sijaitseviin jännittäviin kohteisiin. Poiketa sivutielle, kääntyä tuntemattomaan metsikköön vievälle polulle, astua sisäpihalle, haahuilla joutomaalle. Laajentaa maailmani karttaa pääni sisällä. Löytää aiemmin vain kulisseina toimineille paikoille uusia merkityksiä.

Silti niitä paikkoja, joita katselen aina vain ulkoa päin, on reittieni varrella enemmän kuin niitä, joihin olen käynyt tutustumassa. Useammin olen menossa sen verran päättäväisesti tai kiireellä johonkin, etten ehdi, jaksa tai vain halua pysähtyä. Aina on jo muita suunnitelmia. Se on oikeastaan vähän harmillistakin, koska pienet seikkailut ovat kuitenkin hurjan mukavia. Ne vain vaativat sitä ihan omanlaistaan seikkailufiilistä, ja jos sitä ei vain satu olemaan, tyhjästä on paha nyhjäistä.

Länsikeskuksen ja Kuninkojan nurkilla sijaitsee yksi tällainen paikka, metsä, jota katselin jo lapsena auton ikkunasta ja mietin, että sinne voisi joskus olla kiva mennä seikkailulle. Ihan jo metsän reunassa kasvaa vanhoja vänkyräisiä tammia ja mäntyjä. Pieni joki katoaa metsään, samaten jonkinlainen lenkkipolku. Tieltä käsin näkee, että metsän sisälle kätkeytyy myös laidun, jolla joskus käyskentelee hevosia. Houkuttelevan näköinen paikka.

No, kävin siellä ensimmäistä kertaa vasta viime keväänä huhtikuussa. Aika monta vuotta ehti siis vierähtää ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Metsä on pieni mutta hieno. Polkuja menee ristiin rastiin. Isompaa hiekkatietä pitkin pääsee kiertämään näppärästi rengaslenkin Länsikeskukselta. Metsää laikuttavat pellot ja laitumet. Joki kiemurtelee sen halki. Vanhoja puita on harvinaisen paljon, erityisesti tammia.

Piipahdimme siellä pienellä iltaseikkailulla taas tällä viikolla ostosreissumme yhteydessä. Länsikeskukselta vanhan peltoläntin poikki metsään vievä polku oli nyt aivan hillittömän mutainen. Piti edetä varovasti, ettei luiskahtanut kumoon savivelliin. Kengät keräsivät kunnon savipaakut ympärilleen - onneksi olimme molemmat sattumalta vaelluskengillä liikkeellä.

Ilta jo hämärsi ja pilvet olivat punaisia, kun sukselsimme kuusikon varjoihin. Hiekkatie oli yhä jäässä, joten sitä pitkin ei pahemmin kannattanut edetä. Kävelimme sitä seuraillen kuitenkin sillalle asti. Joki virtasi jo vapaana jäistä. Vesi oli melkoisen matalalla, mutta virtaus oli kuitenkin suhteellisen reipasta. Muutama mustarastas lauloi, mutta muuten metsässä oli aika hiljaista.

Joen rannasta koukkasimme kiertelemään metsikön polkuja, sillä jäisen tien kävely ei houkutellut. Metsän pohja oli enimmäkseen jo vapaa lumesta ja jäästä. Haahuilimme suuren puun luota toiselle ihmettelemään niiden kokoa ja vänkyräistä muotoa. Yritimme räpsiä niistä kuviakin, mutta hämärän tihentyessä kuvaaminen meidän kalustollamme ei oikein ottanut onnistuakseen.

Kun pimeys laskeutui, palasimme tien varteen ja jatkoimme ostosreissua. Kuninkojan metsä on mukava pikku kohde, jossa voi piipahtaa helposti vaikkapa juuri kaupassa käynnin ohessa. Viime keväänä paikka oli täynnä sinivuokkoja, mutta nyt oli vielä liian aikaista niille. En ole käynyt siellä toistaiseksi kertaakaan kesällä, joten ties mitä muuta kivaa sieltä silloin löytyy.

#100hetkeäluonnossa (13/100)