Narsisseja ja kevätfiiliksiä

Olimme kai vakavissamme aikeissa hankkia tai kasvattaa narsisseja meille vasta huhtikuun puolivälin juhlasesongin aikaan, mutta eihän siitä nyt tullut mitään. Riittävän hyvä tarjous tuli vastaan, ja tässä sitä nyt ollaan. Tein yksinkertaisen asetelman kolmesta pikku purkillisesta narsisseja metalliastiaan keittiön hyllylle. Sipulit saivat jäädä kivasti näkyviin laatikon reunan yläpuolelle.

Päähäni on alkanut viime aikoina pesiytyä sellainen vähän hämmentävä ajatus, että haluaisin ommella itselleni keltaisen röyhelöisen kesämekon, ja se fiilis vahvistuu joka kerta, kun katselen narsissin kukkia. Keltaisen?! Minähän pukeudun oikeastaan aina mustaan. No, harmaaseen ja vihreäänkin aika usein, joskus myös ruskeaan tai muuhun sellaiseen epämääräiseen murrettuun tummaan maan väriin. Mutta en ikinä keltaiseen.

No, joskus pikku kersana minulla oli sellainen mekko, heleän keltainen kuin narsissi. Siinä oli myös joku ankanpoikas- tai tipukuva rintamuksessa ja iso rusetti selkäpuolella. Joskus sain lainata mamin hääpuvun hametta - sekin oli keltainen - ja pidin sitä jossain tanssiaisleikissä alushameena tipumekolleni, ja sekös vasta olikin parasta. Jotenkin tämä asia on yhtäkkiä nostalgisoitunut päässäni ihan käsittämättömiin sfääreihin.

Alati voimistuva kevätfiilis tietenkin lisää intoa ryhtyä ompelemaan kesämekkoja, ja miksei saman tien vaikka uusia ikkunaverhoja, tyynynpäällisiä sohvalle ja istuintyynyjä keittiön tuoleihin. Kankaita, kaavalehtiä ja suunnitelmaraapustuksia on ompelukaappi pullollaan, mutta inspiraatio ja motivaatio lähteä hakemaan ompelukonetta lainaan ja ryhtyä toimeen on pysynyt poissa. Nyt se on täällä taas.

Viikko sitten reippaasti eteenpäin harpannut kevät näyttää tulleen ihan jäädäkseen. Ainakin toistaiseksi. Sääennuste lupailee leutoja päiviä pitkälle eteenpäin. Taloyhtiön pihassa sipulikukkien versot puskevat pintaan. Kalalokit kiljuvat taivaalla. Muuttolintuja ryöppyää Suomeen hurjaa vauhtia.

Mustarastas laulaa. Iltaisin ja joskus päivisinkin se hyräilee hiljaa, mutta aamuyöllä se laulaa ihan tosissaan. En osaa edes kertoa, miten paljon rakastan öisin laulavia lintuja. Ihmiset yleensä inhoavat niitä - häiritsevät kuulemma nukkumista - mutta minä kuuntelen joskus talvisinkin lintuäänitteitä, jotta saisin paremmin nukuttua. On ihan eri juttu herätä jostain keljusta painajaisesta hiljaisena pimeänä talviyönä kuin hämäränä kesäyönä ja kuulla ikkunan takaa mustarastaan laulu. Kun sitä kuuntelee, olo jotenkin jännästi rauhoittuu saman tien.

Aion tästä piakkoin lähteä Paimion suuntaan bongaamaan muuttolintuja kiriäkseni vähän kiinni. En ole ennättänyt tänä keväänä moikata edes ensimmäisiä kiuruja vielä. Ensin kuitenkin jaan nämä narsissikuvat mukaan Mansikkatilan mailla -blogin tämän viikonlopun Kukkailotteluun. Käykää tsekkaamassa muidenkin osallistujien kuvat!