Ensimmäistä kertaa Paltan lammella

Vielä pari viikkoa sitten en ollut koskaan kuullutkaan Paltan lammesta. Oikeastaan en edes tiennyt, että Turussa ylipäätään on sellainen paikka kuin Paltta. No, ehkä olin saattanut nähdä paikan nimen jossain, mutta minulla ei ollut mitään käryä, missä se sijaitsee ja mitä siellä on - saati että se sijaitsee parin kilometrin kävelymatkan päässä meiltä ja että siellä on lampi, jonka olemassaolosta paikallisen luontoharrastajan todellakin olisi syytä olla tietoinen.

Paltan lampi huhtikuisessa auringonpaisteessa.

Pääsiäislomalla sitten huomasin viimeaikaisia lintuhavaintoja selatessani, että jossain Paltassa on nähty muutama liejukana jo parin päivän ajan. Siitä alkaa olla jo ihan luvattoman pitkä aika, kun viimeksi olen havainnut liejukanan, joten tsekkasin heti havainnon sijainnin kartalta - ja shokkaannuin siitä, miten lähellä Runosmäkeä se oli. Ei muuta kuin kiikari kaulaan ja menoksi!

Puikkelehdittuamme meille täysin vieraan asuinalueen läpi karttaa seuraillen tulimme parkkipaikan nurkalta hiekkatien alkupäähän. Tie kaarsi alas lehtipuutiheikköön. Laskeuduimme sinne, ja pian pieni matalavetinen lätäkkö ilmestyi näkyviin puiden takaa. Normaalit sorsat räpättelivät ja muutama telkkä soidinteli lammella. Rantasipi heilui kivellä. Punarinnat touhuilivat maastossa.

Seikkailuun!

Oikeastaan heti, kun nostin kiikarit silmille, näin ensimmäisen liejukanan uiskentelemassa muina kanasina telkkien kanssa, ja kohta löytyi toinenkin. Mikä loistofiilis! Liejukana on niin kaunis ja hauska, eikä ollenkaan turhan yleinen otus. Useimpina vuosina se on jäänyt kokonaan puuttumaan havaintolistoiltani.

Molemmat liejukkaat ja yksi telkkänaaras.

Kohta spottasimme jotain yllättävämpää. Pienikokoinen kurppa ilmestyi näkyviin lentäen, mutta maastoutui pian rannan kasvillisuuden sekaan. Mikä se oli? Etsittiin ja kytättiin. Lintu pysyi piilossa, kunnes pian se taas ilmestyi esiin kuin tyhjästä. Jänkäkurppamainen liikehdintä, nokan pituus ja selän kuviot ehtivät välähtää hetken, mutta lintu katosi taas ennen kuin tottumaton määrittäjä ehti varmistua diagnoosistaan. Onneksi se löytyi uudestaan ja määritys vahvistui.

Lätäköllä kiikaroidessamme saimme yllättäen seuraksemme vanhemman pariskunnan, joka oli myös kiikareiden kanssa liikkeellä. Hyvin epäturkulaiseen tapaan aloimme jutustella, ensin lätäkön linnuista ja sitten sen historiasta. Ukkeli kertoi paikalla olleen joskus korkean mäen, mutta maa-aines oli myyty ja jäljelle jääneeseen monttuun oli synytnyt tämä puisto. Lammen vesi on usein ollut paljon korkeammalla kuin nyt. Liejukanat ovat viihtyneet paikalla monena keväänä.

Liejukanojen maihinnousu.

Sää oli sen verran tuulinen ja kylmä, juuri ja juuri plussan puolella ja vähän lumihiutaleitakin ripsivä, ettemme jaksaneet seisoskella paikallamme ihan loputtomiin. Juuri ennen lähtöämme näimme jänkäkurpan nousevan taas siivilleen, mutta nyt se ei ollut yksin. Kaksi kurppaa pölähti rinta rinnan lentoon pusikon kätköistä ja kaarsi menemään vastarannan puiden taakse. Vau!

Näkymä lammen rannalta tielle päin.

Kun lampsimme poispäin Paltan lammelta, tuntui siltä, kuin olisi vähintäänkin nähnyt kultakurpon ja sulttaanikanan. Oli ihan pöhkön ilahtunut olo. Kylläpä tällaiset hauskat pikku havainnot ja uusien ihastuttavien paikkojen löytäminen voivatkin nostattaa juhlatunnelmiin. Sadan lintulajin haasteessakin päästiin taas hienosti eteenpäin, ja pinnakisaan rapsahti jälleen pari mahdollista etumatkalajia. Sadan luontohetken haaste sai numeron 22/100.