Mökkiretkellä Kurjenrahkassa 3/4: Pukkipalon patikka

Retkikertomus edellisviikonlopulta jatkukoon jälleen. Lauantaipäivän ratoksi patikoimme majoituspaikaltamme Rantapihasta ekskursiolle Pukkipalon aarnialueelle, seikkailimme sen ympäri ja palasimme takaisin. Matkaa kertyi vajaat kymmenisen kilometriä, mutta onneksi meillä oli koko päivä aikaa kävellä, joten ehdimme kaikessa rauhassa fiilistellä upeita aarniometsä- ja suomaisemia.

Retkellä oli mukana yksi Gandalf, joka huitoi velhonsauvallaan vähän kaikkea.

Lähdimme matkaan aamupäivällä Rytösuon pohjoispuolista reittiä Pukkipalon suuntaan. Siirtymätaival kuljettiin kansallispuiston ulkopuolella talousmetsissä, mutta maisemat olivat onneksi ihan miellyttävät, metsä oli asiallisesti käsiteltyä ja helppokulkuista.

Rytösuota ympäröivät kalliomänniköt tarjosivat mukavaa patikointimaastoa.

Kevätseuranta-havainto: muurahaiskeossa oltiin jo hereillä.

Myöhemmin metsäautotien varressa alkoi kuitenkin näkyä korkeita tukkipinoja, ja Pukkipalon parkkipaikan ympäriltä olikin harvennettu puustoa aikamoisesti. Myös aivan kansallispuiston kylkeen ulottuva Kellesuon vanha avohakkuuaukko oli laajentunut viime käyntini jälkeen. Nyt se ulottui oikeastaan siihen kohtaan saakka, missä kansallispuiston reunaa seuraileva polku kääntyy Takaniitunvuorelle. Aika ankeaa katseltavaa.

Tukkipinoja Pukkipalon parkkipaikan nurkilla.

Valon ja varjon leikkiä metsän pohjalla siinä kohtaa, missä polku vielä kulkee metsän hämyssä.

Nyt minua ei huvita postata kuvia avohakkuista. Niiden sijaan lätkin tähän kelohonkia.

Tässä puussa koputteli tikka. Se oli "kuitenkin vain" käpytikka.

Onneksi hakkuuaukko jäi taakse ja katosi näkyvistä, kun nousu Takaniitunvuorelle alkoi. Avohakkuumaisemien jälkeen tuntui aivan erikoisen mukavalta sukeltaa taas suojeltuun aarniomestään. Pian saavuttiin Takaniitunvuoren tulipaikalle, missä pidettiin lounastauko. Edellisellä seurueella olikin siellä jo tulet pystyssä, joten eväitä päästiin heti grillaamaan.

Minulla oli pääruuaksi nuudelisoppaa. Sen lisäksi kärytin vähän leipää hiilloksella. Olen vasta hankkinut ruokatermoksen, jota koeajoin nyt ensimmäistä kertaa. Ihan näppärä kapistus.

Kun oltiin syöty ja lepäilty, jatkettiin taas patikkaa. Edessä olivat Pukkipalon kierroksen edustavimmat mestäosuudet. Ensin noustiin fiilistelemään suomaisemia näköalapaikalta, sitten laskeuduttiin alas vanhan metsän vihreään hämyyn. Kuljettiin rauhallisesti, ihailtiin vanhaa puustoa, kuunneltiin lintuja ja nautittiin luonnon hiljaisuudesta. Jännättiin, josko Pukkipalon maakotkat näyttäytyisivät meille, mutta tällä kertaa ei käynyt niin hyvä tuuri.

Näkymä Takaniitunvuoren näköalapaikalta on aina yhtä miellyttävää katseltavaa.

Bäheä sammaleinen kivi. Reittimerkki vähän nojailee.

Vielä bäheämpi sammaleinen kivikko. Kuvaan tämän rinteen varmaan joka kerta Pukkipalossa hengaillessani, enkä koskaan kyllästy ihastelemaan sitä. Hieno paikka.

Puolivälissä patikkaa polveni, joka on muutenkin aina välillä hiukan vaivalloinen, päätti taas heittäytyä aivan erityisen vaivalloiseksi, minkä johdosta käveleminen kävi tosi tuskalliseksi. No, kipulääke ja tukiside auttoivat hiukan, ja loppumatkasta keksin vielä sellaisen marssityylin, joka minimoi polven liikuttamisesta syntyvän kivun. Salaisuuteni: muistin, että pitää keskittyä liikuttamaan reippaasti ja mallikkaasti sitä raajaa, jonka liikuttaminen ei satu, niin se toinen sitten heiluu ihan huomaamatta siinä mukana. Toimii!

Tykkäsin muuten ihan erikoisesti tästä männystä.

Viimeiset pari kilometriä kansallispuiston ulkopuolella ottivat kieltämättä pienoisesti päähän, kun maisemat alkoivat olla vähän monotoniset, eikä kävely todellakaan ollut mitään nautintoa, mutta kyllä minä silti ihan hymyillen pääsin perille Rantapihaan ja riehuin sitten kuitenkin ympäriinsä vielä puolille öin, kun kokkailimme herkkuja iltanuotiolla. Oli kyllä upea päivä, vaikka patikointi tekikin vähän kipeää. Pukkipalo on joka kerta käymisen arvoinen.

Iltanuotio. Uskomaton määrä yöperhosia lensi taas liekkeihin. Se on hyytävää katseltavaa. Mutta muuten tykkään kyllä tuleen tuijottamisesta. Voisin unohtua tekemään sitä vaikka lopuksi ikääni.

#100hetkeäluonnossa (20/100)

Tässä linkki retkikertomuksen alkuun ja tässä linkki seuraavaan osaan.