Rajakivellä

Kun pääsiäislomalla seikkailimme tutustumaan Paltan lampeen, päätimme samalla retkellä käydä katsomassa, miltä se kuuluisa Pallivahan kivi oikeastaan näyttää. Tämä kivi on yksi Turun tunnetuimmista luonnonmuistomerkeistä, ja se sijaitsee aivan lyhyen matkan päässä meiltä, mutta jostain syystä siellä vierailu on vain jäänyt tekemättä.

Lähestyimme kohdetta Paltan suunnasta metsän läpi. Kun ensimmäinen pikku louhikko tuli vastaan, mietimme jo vähän, että tässäkö se kivi nyt on, mutta pian kauempana mäntykankaalla häämöttävä pienen talon kokoinen järkäle osui näköpiiriin, eikä ollut enää epäilystäkään, että mikä näistä kivistä oikeastaan olikaan se kuuluisa ja miksi.

Riensimme metsän poikki kiven luokse. Mitä lähemmäs tultiin, sitä isommalta se alkoi näyttää. Lopulta sen juurella seistessä tunsi itsensä todellakin aika pieneksi. Krotti lähti kiipeilemään kiven päälle, mutta minä jäin maan kamaralle kiertelemään järkäleen ympäri ja ihmettelemään sen valtavia mittasuhteita ja jyrkkiä muotoja.

En yhtään ihmettele, miksi tämä kivi on ollut muinoin merkittävä kohtaamispaikka ja miksi se nykyään on suojeltu luonnonmuistomerkki ja mainittava paikallisnähtävyys. Ei mikään ihan pieni murikka, meinaan.

Hengattuamme hetken järkäleen luona, suuntasimme takaisin Runosmäkeen päin. Pallivahan metsä oli hyvin perusteellisesti tallattua mäntykangasta - maassa kasvoi tuskin yhtään jäkälää. Hassu kontrasti Runosmäen metsiin, joissa maasto on enimmäkseen ihan kummallisen vähän kuljetun näköistä. Johtuukohan tämä siitä, että Runosmäen metsissä on niin hyvin hoidettu lenkkipolkuverkosto, että suurin osa ulkoilijoista kokee poluilla pysymisen houkuttelevimpana vaihtoehtona, jolloin niiden ulkopuolella metsänpohja säästyy kulutukselta?

Itse suurjärkäleen ohella muukin kivikko oli hyvin mielenkiintoista. Kivien ja kallioiden muodoissa riitti ihmeteltävää ja kiipeiltävää. Mannerjäätikön myllerrys näkyi kaikkialla. Yhtäkkiä putkahdimme koulun takapihalle, joka sekin oli vaikuttavan kivikkoinen. Mahtaa koululaisten olla hauskaa riehua siellä välitunneilla.

Sitten löysimme räikeän keltaiset portaat, joita pitkin pääsimme alas tien varteen aivan Runosmäkeen vievän alikulun kohdalle. Jatkoimme matkaamme tunnelin läpi takaisin kotilähiömme puolelle. Tien varrella ruokaili valtavan paljon räkätti-, musta- ja punakylkirastaita sekä kottaraisia. Pientareet olivat leskenlehtien täplittämät. Yksittäinen punarinta helisi pensaikon suojassa. Hyytävästä säästä huolimatta oli tosi keväinen tunnelma.

#100hetkeäluonnossa (23/100)