Puurijärven lintumaraton 1/3: Kovan luokan orni viettää yönsäkin lintutornissa

Missä vaiheessa asioita voi alkaa kutsua perinteiksi? Olemme käyneet parina vuonna toukokuisella linturetkellä Porin suunnalla pienellä turkulais-helsinkiläis-lohjalaisella porukalla, ja tänä keväänä sitten, kun mietimme saman porukan kesken, mistä lintutornista osallistuisimme Tornien taistoon, lähdimme tietysti hakemaan paikkaa Porin läheltä, koska "toukokuinen linturetki Poriin on jo perinne" ja sitä rataa.

No, emme päätyneet ihan Poriin asti, mutta Satakuntaan nyt kuitenkin, kun valitsimme kisatornimme Puurijärveltä. Satakunnan klassikkoretki siis toteutui jälleen, nyt vain vähän lyhyempänä ja staattisempana versiona kuin männävuosina. Aiemmilla kerroilla olemme kierrelleet kovaa kyytiä tornilta toiselle, mutta nyt suunnitelmissa oli Tornien taiston myötä tököttää samalla paikalla ainakin kahdeksan tuntia putkeen.

Koska alkuperäiseen neljän hengen retkiporukkaamme liittyi vielä viides jäsen, eivätkä kaikkien yöpymis- ja harrastusvälineet sitten mahtuneetkaan Helsingistä perjantai-iltana jengiä kyytiin poimimaan lähteneen toveri Metsähiipparin autoon, minä ja Krotti starttasimme Turusta toisella autolla kahdestaan matkaan kohti Huittisia.

Suuntasimme Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston ainoalle telttailupaikalle, Ala-Kauvatsanjoen mutkaan. Minä ja Krotti olimme paikalla hiukan ennen toista autokuntaa. Ilta oli mitä mahtavin, leppoisan lämmin, tyyni ja aurinkoinen, ja fiilis oli korkealla, mutta pieni öykkärivälikohtaus tulentekopaikalla teki kyllä kolhun tunnelmaan.

Maastopalovaroituksen vuoksi olimme varautuneet kokkailemaan iltaruokamme retkikeittimillä, sillä edes tulentekopaikalle ei saisi tässä tapauksessa sytyttää nuotiota. Nähtävästi joku ennen meitä paikalla käynyt hyypiö oli kuitenkin päättänyt tehdä tulet - ja jättänyt hiilloksen kytemään, kuivia klapeja grilliritilän päälle odottamaan ja vielä ruuantähteitä nuotionpohjan täyteen! 

Ryhdyimme perinpohjaisen jurppiintuneina sammutus- ja siivoilupuuhiin, mutta sitten paikalle pölähtikin joku öykkäriporukka, joka ei välittänyt pätkääkään maastopalovaroituksesta, vaikka yritimme puhua heille järkeä ja vähän vihjailla seuraamuksistakin. Päänaukomisessa ja idioottimaisuudessa kunnostautunut ukkeli laittoi roihut pystyyn, ja me katsoimme parhaaksi siirtyä etäämmälle tästä seurueesta.

Emme halunneet jäädä moiseen seuraan viettämään iltaamme, joten kavereittemme saavuttua mestoille, otimme käyttöön B-suunnitelman ja palasimme Isosuon pääparkkipaikalle, jonka viereisestä metsiköstä kansallispuiston ulkopuolelta voisimme etsiä jokamiehenoikeuden mentävää telttailupaikkaa. Tsekattuamme sopivat teltanpaikat käppäilimme vielä lintutornille iltakiikaroinnille.

Auringonlasku oli älyttömän kaunis ja sää edelleen tyyni ja leuto. Kahlaajien piipityksiä kantautui hämärtyvältä järveltä, botte tuuttaili ja joutsenet huutelivat toisilleen. Sorsia näkyi kymmenittäin, mutta lajeja alkoi olla vaikea määrittää. Peltojen takaa raikui epämääräistä haukahtelevaa mölinää, jonka arvelimme olevan ehkä ketun tai supikoiran ääntelyä. Laulurastaat ja punarinnat lauloivat täyttä päätä metsässä.

Siinä sitten saimme idean parkkipaikan reunassa telttailun sijaan tornissa yöpymisestä. En ole ikinä ennen nukkunut lintutornissa, vaikka se onkin ollut usein suunnitelmissa, joten olin innoissani. Sateen riski oli olematon, eikä tuulenkaan ennustettu nousevan ennen aamua, joten oli täydellinen tilaisuus kokeilla yön viettämistä lintutornissa. Sitä paitsi tornissa nukkuminen tarjoaisi mahdollisuuden vähän pidempiin yöuniin, kun voisi kömpiä suoraan makuupussista kaukoputken ääreen kello viideksi, jolloin taisto alkaisi.

Yöpymiskamppeet siis kannettiin ylös ja pari telttaakin viriteltiin auki suojaksi mahdolliselta tuulelta. Minä ja Krotti laitoimme petimme taivasalle tornin ylätasanteelle. Olin niin täpinöissäni tästä jännittävästä uudesta yöpymispaikasta, etten meinannut saada ollenkaan unta. Fiilistelin yön äänimaisemaa ja tuijottelin tähtiä sekä tornin yllä viilettäviä lepakoita pitkään. Jossain vaiheessa tuli myös vähän turhan kuuma, joten jouduin riisumaan ylimääräistä vaatetta makuupussin sisällä - aina yhtä vaivalloista puuhaa.

Lopulta kuitenkin nukahdin muutamaksi tunniksi ennen kuin oli aika herätä Tornien taistoon. Itse taistosta sitten lisää retkiraportin seuraavassa osassa. Tänään en ehdi naputella enempää, KOSKA EUROVIISUT.

Tästä tuli #100hetkeäluonnossa-sarjan numero 31/100. En todellakaan osaa selittää, mitä tuossa viimeisessä kuvassa oikeastaan tapahtuu. Luulin kuvanneeni teltanpystytystä, mutta näyttää siltä, että taltioin taas jotain paranormaalia. Tai ehkä valomiekkoja.

#tornientaisto