Rantakurvi räntäsateessa

Tuossa edellisviikolla, kun kesästä ei ollut vielä tietoakaan ja päivästä toiseen sateli vähän mitä sattuu, tapasin pitkästä aikaa erästä vanhaa kaveriani, joka oli sattumoisin Turussa käymässä. Ajattelimme pelkän kaffelassa istuskelun sijaan mennä säätä uhmaten johonkin lähiluontokohteeseen vähän ulkoilemaan, ja olinkin alustavasti katsellut, että Friskalanlahdella oli havaittu lintuharvinaisuuksia, joten siellä voisi olla kiva piipahtaa, jos vaikka sattuisi vielä näkemään jotakin.

Elin kuitenkin jossain oudossa harhakuvitelmassa, että edellisenä iltana Friskalassa havaittu rantakurvi olisi jo aivan varmasti poistunut paikalta (koska olihan havaintotietoihin merkitty, että lintu oli noussut lentoon), eikä mustapäätaskukaan voisi enää mitenkään olla maisemissa (kun oli niin kauhea sääkin). Niinpä en ollut varsinaisesti liikkeellä vakavalla bongausmielellä ja lähdin kotoa pelkin kiikarein varustautuneena.

En myöskään jaksanut kiireessä etsiskellä sadetakkiani, joten sain sitten jännätä, mitä taivaalta mahtaisi kaatua niskaan, kun pääsisimme perille kohteeseen. Sinä aikana, kun istuimme Café Brahessa odottelemassa toveri Pöllen liittymistä seuraan, tuli vuoroin vettä, räntää ja rakeita. Bussia venatessamme saimme ihailla oikein rankkaa raesadetta, mutta perillä Friskalassa paistoikin aurinko - joskin aika uhkaavien pilvien lomasta.

Heti bussista noustessamme tajusimme, että olisi todellakin kannattanut varustautua kaukoputkin. Autojen määrästä parkkipaikalla ja tienpenkoilla saattoi päätellä jo paljon. Heti ensimmäisen kohdalle osuneen bongarin kanssa vaihdettiinkin muutama sana ja saatiin tietää, että molemmat pikku rarit olivat edelleen havaittavissa. Miksi aina putki jää kotiin silloin, kun se pitäisi ehdottomasti olla mukana?

Liityimme bongareiden rivistöön kiikaroimaan rantaniitylle, mutta tasku ei ollut näkösällä. Jatkoimme siis matkaa, jotta ehtisimme käydä tornillakin ennen kuin taivas repeäisi, sillä uhkaavan synkät pilvet lähestyivät ja kauempana lahden yllä näytti jo satavan jotain. Seuraavan bongariporukan kohdalla pysähdyimme kuitenkin taas kyttäämään, sillä näköpiirissä oli parvi kahlaajia, joiden seassa saattoi hyvinkin lymyillä vaikka rantakurvi.

Ja siellähän se! Onneksi lintu oli ihan kohtuudella kiikarinkataman päässä, joten kevyellä kenttävarustuksellakin pärjäsi. Harvinaisuuden havaitseminen sai toki porukan niin juhlatuulelle, että ihan tuntemattomillekin tarjottiin kaukoputkea hetkeksi lainaan. Päästiin siis katsomaan xenusta vähän tarkemminkin jonkun randomin bongarin putkella. Kiitos!

Hetken riemuittuamme jatkoimme reipasta kulkua tornille päin. Taivaalta alkoi tulla jotain lumen tai rännän tapaista, mutta sadekuuro loppui onneksi yllättävän nopeasti. Tuuli kuitenkin aika reippaasti, ja ilma oli kolea. Tornilla ei yllättäen ollut pahemmin ketään - ehkä koska rarit näki paremmin tieltä - joten saimme höpötellä hassuja jopa ihan keskenämme. Lahdella kävi kova vesilintuvilinä. Kiikariin osui muun muassa pari heinätavia ja lapasorsaa.

Lietteillä liikuskelevasta kahlaajaparvesta erotti helposti rantakurvin nyt, kun sitä osasi jo etsiä. Yhtäkkiä kaikki kahlaajat nousivat siivilleen, kun varpushaukka syöksyi parven keskelle ja sieppasi saaliikseen yhden kovaonnisen yksilön. Hetken kaikki jännäsivät, oliko se juuri se rantakurvi, mutta ei sentään. Haukka olikin napannut vain jonkin tyllin, ja bongarit huokasivat helpotuksesta, kun rantakurvi laskeutui taas lätäkölle haukan poistuttua paikalta.

Koska halusimme ehtiä palata takaisin keskustaan vielä, kun voisimme matkata samalla bussinvaihdolla, emme jääneet tornille pitkäksi aikaa. Läksimme reippaasti takaisin bussipysäkin suuntaan, mutta pysäkkiä lähestyessämme näimmekin jo bussin kaartavan esiin mutkan takaa ja tajusimme, ettemme voisi enää ehtiä siihen. Niinpä käännyimme takaisin liittyäksemme niittyä tsuumailevien bongareiden rivistöön odottelemaan seuraavaa, reilun kymmenen minuutin päästä tulevaa vuoroa.

Mustapäätasku olikin juuri sillä hetkellä esillä ja useamman bongarin putkessa. Rynnistin kauheaa kyytiä paikalle, mutta ehdin nähdä vain lyhyen väläyksen ennen kuin komea tirpunen pudottautui takaisin heinikon kätköön. No, pääasia, että kuitenkin näin sen. Pakko tosin myöntää, etten olisi pystynyt määrittämään sitä niin nopeasta vilauksesta, jos en olisi tiennyt jo valmiiksi, mitä katson. Valitettavasti lintu ei tullut enää uudestaan esiin ennen kuin meidän piti lähteä.

Oli kyllä ehdottomasti hyvä ajatus lähteä holtittomasta säästä huolimatta tällaiselle pienelle päiväkävelylle Friskalaan. En olisi välttämättä ollenkaan vaivautunut liikkeelle, ellei kaveri olisi ollut käymässä ja päivään olisi kaivattu jotain hauskaa sisältöä, joten suuri kiitos kuuluu kyllä hänelle motivaattorina toimimisesta.

#100hetkeäluonnossa (38/100)