Savojärven kierros tuulisena päivänä

Jostain syystä olen käynyt tänä vuonna Kurjenrahkassa useammin kuin koskaan aiemmin. Tavallisesti olen vieraillut kansallispuistossa ehkä kerran tai korkeintaan kahdesti vuoden aikana, mutta nyt olen retkeillyt siellä vähintään kerran kuussa. Viimeisin seikkailuni siellä oli Savojärven kierroksen patikointi huhtikuun lopulla toveri Peikon ja parin muun hänen kauttaan tapaamani tyypin kanssa.

Viikolla ennen sovittua retkipäivää satoi rankasti, mutta retkipäivä olikin sitten aurinkoinen ja lämmin. Tuuli kävi kuitenkin kohtuullisen hurjana, joten kuuma ei tullut. Valitsimme perinteisen Savojärven kierroksen, sillä muut eivät olleet vielä koskaan kiertäneet sitä ja se oli juuri sopivan mittainen suunnitelmiimme. Saavuimme kansallispuistoon iltapäivällä ja lähdimme saman tien patikoimaan.

Joki oli melkoisen tyyni, mutta itse Savojärvellä näkyi jopa vaahtopäisiä aaltoja, kun tuuli pyyhkäisi oikein kunnolla. Tunnelma oli jokseenkin toisenlainen kuin pari viikkoa aiemmin, jolloin järvi oli yhä puoliksi jäässä ja hyvin rauhallinen. Järven rannassa aaltoja ihastellessamme näimme veikeän rupikonnan ryömivän yhtäkkiä esiin varvukosta.

Koska oli arkipäivä, muita kulkijoita oli liikkeellä hyvästä säästä huolimatta yllättävän vähän. Oli mukavan rauhallista. Päällimmäisenä äänenä korvissa kohisi tuuli. Aallot pärskyivät rantaan. Linnut eivät pahemmin laulaneet, mutta kyllä jokunen peippo välillä vähän yritti. Järveltäkin löytyi kiikariin vain yksi lintu, yksinäinen telkkäkoiras, joka kellui leppoisasti aalloilla.

Reitin varrella tuli vastaan jonkun pöljän jälkeensä jättämä risunuotion pohja. On tainnut taas joltakulta mennä jotain olennaista ohi. Ihan kuin Kurjenrahkassa ei olisi luvallisiakin tulentekopaikkoja ihan riittävästi! Paheksukaamme.

Seuraavaksi spottasimme hauskan pienen soutuveneen, joka oli sidottu puiden suojaan. Sen pohjalla oli kyllä reippaasti vettä, eikä se näyttänyt järin ehjältä, mutta en tiedä, aikooko joku kuitenkin vielä käyttää sitä. Tuli mieleen, miten mukavaa olisi joskus katsella Savojärven maisemia veneestä tai kanootista käsin.

Pidimme evästauon Rantapihassa. Sen jälkeen poikkesimme pois Savojärven kierrokselta tutustumaan pieneen suoluontopolkuun. En ole jostain syystä ikinä aiemmin oikeastaan pysähtynyt lukemaan edes pääreitin varrella olevia opastetauluja, joten vasta nyt, kun retkikaverit ryhtyivät resitoimaan niitä, tajusin, minkälaisista helmistä onkaan kyse. Uskomattoman - hmmm - taiteellista kielenkäyttöä.

Yksi mänty oli katkennut ja romahtanut polun yli sitten viime käyntimme. Siinä sen runko törötti hassusti vinossa muiden puiden varassa. Aivan Rantapihan tuntumasta metsästä löytyi myös muutamia kukkivia sinivuokkoja. Olin ihan kuulevinani pajulinnun laulavan, mutta kälätimme juuri sillä hetkellä, eikä ääntä kuulunut enää uudestaan, joten havainto jäi varmistamatta.

Metsäisemmällä loppupätkällä ennen paluuta Kurjenpesälle kuului jo vähän enemmän laulavia lintuja. Mustarastas, punakylkirastas, hippiäinen ja kuusitiainen olivat äänessä. Lehto-osuudella, jossa on paljon ristiin rastiin kaatuneita puita nojallaan toisiaan vasten, tuulenpuuskat saivat aikaan todella jännittäviä ääniä. Toisiaan vasten hankaavien runkojen narina kuulosti siltä, kuin kymmeniä vanhoja ovia olisi avattu ja suljettu jossain. En ehkä tykkäisi kuunnella sitä pimeällä.

Pysähdyimme vielä ottamaan pakollisia turistikuvia Kuhankuonon rajakivestä. Ennen paluumatkalle Turkuun lähtöä hengasimme myös hetken Kurjenpesällä katselemassa Savojärveä näköalapaikalta. Siinä vaiheessa kamerani akku oli jo kuollut, joten en voinut dokumentoida hämmentävää tilannetta, kun luoksemme hyppeli mustarastasnaaras, joka tuli pelottomasti jalkojemme juureen pyörimään. Olikohan se päässyt kevään aikana retkeilijöiden eväiden makuun ja kerjäsi nyt meiltäkin herkkuja? Mielenkiintoinen tapaus.

Tämä seikkailu menee #100hetkeäluonnossa-haasteessa numerolle 30/100. Nyt Euroviisujen ensimmäisen semifinaalin pariin!