Seikkailua ja juhlatunnelmia - Mätäjoki, Nuuksio ja pienten herkkujen brunssi

Tämä toukokuu on ollut aivan loputtoman ihana. Vaikka joka viikonloppu on ollut jotain suunniteltua ohjelmaa, minkä johdosta vapaamuotoinen ulkona oleskelu on jäänyt lähinnä arkipäiviin, en ole oikeastaan erikoisen pahoillani. Intensiivisen täyteenbuukatut viikonloput vain ovat toukokuuta. Vuoden parhaasta ajasta on saatava kaikki irti, ja se vaatii suunnitelmia.

Yksi aivan mahtava toukokuinen perjantai ja sitä seuraava lauantai tuli vietettyä ystävien seurassa pääkaupunkiseudulla. Opiskelukaveriporukastamme kaikki - minua ja Krottia lukuun ottamatta - ovat nyt muuttaneet pikkuhiljaa Helsingin yliopiston vaikutuspiiriin, ja perjantai-illan ohjelmassa olikin toveri Lilla Millan tupaantuliaisten viettäminen.

Juhlat olivat oikein viihtyisät, ja niiden jälkeen lähdimme vielä seikkailemaan iltahämärässä Mätäjoen maisemiin fiilistelemään kevätillan tuoksua, katselemaan lintuja sekä tietysti pyydystämään pokemoneja. Meikäbönde siis pääsi sivistämään itseään jälleen yhden stadilaisluontokohteen verran. Mätäjoki - tuo upeasti nimetty puro, josta olen kuullut paljon täkäläisiltä luontoharrastajakavereiltani - on nyt valloitettu.

Joella uiskenteli lähinnä sinisorsia, mutta etsiskelimme parvesta innolla värivirheisiä yksilöitä, joita Lilla M oli aiemmin nähnyt. Yhdessä pusikossa nukkui varmaan kaksikymmentä harakkaa. Olin jo jotenkin odottanut kuulevani satakielen laulua tällä retkellä, mutta hiljaista oli. Mustarastas ja punarinta kuitenkin lavertelivat. Kaikkiaan Mätäjoki vaikutti tosi hauskalta paikalta, johon olisi kiva tutustua vielä paremmin.

Jäimme joukolla yöksi juhlakalun luokse, sillä olimme suunnitelleet lisää yhteistä ohjelmaa seuraavalle päivälle. Aamupäivällä heräilimme laittamaan brunssia - eikä mitä tahansa brunssia, vaan pienten herkkujen brunssia, jossa kaikki tarjottavat olivat pieniä. Meillä oli miniherkkusieniä, viiriäisenmunia, minikasvis- ja lihapyöryköitä, pieniä rieskasia, minipaprikaa, kirsikkatomaattia, minisuolakurkkuja, minijuustoja, pieniä pepperoneja, prinssinakkeja, pientä pekonia, minivesimelonia ja miniananasta.

Pienten herkkujen brunssi oli kerrassaan veikeä idea ja toteutus täysi kymppi. Ruokaa vain oli aivan ylettömästi liikaa, joten emme saaneet kaikkea tuhottua yhdeltä istumalta. Onneksi päivän ohjelmassa oli myös kävelyretki Nuuksiossa, ja niinpä vain pakkasimme ylijääneet herkut kylmälaukkuun ja otimme mukaan retkieväiksi.

Uskokaa tai älkää, Nuuksio lukeutuu myös niihin pääkaupunkiseudun luontokohteisiin, joista olen vain kuullut mutta joissa en ole ikinä itse käynyt, joten meikäböndeliinin sivistyksen taso saikin nyt roimasti lisäkohennusta yhden viikonlopun aikana. Päätimme reippailla ihan vain Haukankierroksen ympäri ja pysähtyä evästauolle kierroksen loppupuolella järvenrantamaisemiin.

Koska päivä oli hyvin lämmin ja aurinkoinen, oli Nuuksiossa luonnollisesti paljon muitakin ihmisiä. Poluilla porukkaa tuli yllättävän vähän vastaan, mutta parkkipaikalle ei meinannut edes päästä, kun jengi oli jättänyt autojaan miten sattuu pitkin tienpenkkoja (hiukan hasardia - mitä jos palokunnalla olisi asiaa tänne?), ja tietysti tulipaikoilla kävi kova vilinä.

Rakennevikainen polveni on viime aikoina taas vihoitellut etenkin portaita ja jyrkkiä rinteitä alaspäin tultaessa, joten olin iloinen, kun onnistuimme valitsemaan sellainen kiertosuunnan reitillä, että suurin osa pitkistä portaikoista mentiin ylös- eikä alaspäin. Toki koivuallergian kannalta valinta oli puolestaan vähän huono, sillä siitepölyaikaan ei olisi hyvä kauheasti hengästyä ulkona päiväsaikaan, etenkään juuri lämpimällä poutasäällä, mutta tukkoisuus ja yskäisyys on huomattavasti vähemmän häiritsevää kuin vihlova polvi.

Metsässä ei ollut vielä kunnolla vihreää, mutta silmut pullistelivat, osa koivuista oli jo hiirenkorvilla, maasta puski pintaan monenlaisia versoja ja sinivuokot sekä paikoin valkovuokotkin kukkivat. Elettiin juuri sitä hetkeä ennen kuin maisema räjähtää tosissaan vihreäksi - sitä hetkeä kun kaikki näyttää vain odottavan sopivaa tilaisuutta ryöpsähtää kasvuun.

Äänimaisema oli oikein keväinen, kun punarinnat, peipot, pajulinnut ja rautiaiset lauloivat ympärillä. Taivaalla viiletti muutama haarapääskykin, ja tuuli oli lämmin. Pohjoisrinteillä näkyi kyllä paikoin vielä ihan kunnolla jäätäkin, oletettavasti sellaisilla paikoilla, joihin talven aikana muodostuu paksuja jääseinämiä.

Ohitimme yhden tulentekopaikan, jossa oli jengiä ihan pipona. Hiukan otti päähän, kun porukka piti roihuavaa avotulta maastopalovaarasta huolimatta - aivan kuin kukaan niistä kymmenistä ihmisistä ei muka olisi tajunnut katsoa säätiedotetta. Toisellakin tulipaikalla oli roihut pystyssä, mutta ihmisiä ja meteliä oli sentään hiukan vähemmän. 

Löysimme järven rannasta sopivan kohdan, johon asettua evästauolle, ja jäimme herkuttelemaan. Aurinko porotti niin, että tuntui tosi kesäiseltä. Lukuisat kalalokit näyttivät olevan jo pesintäpuuhissa. Rannassa hengaili tavipariskunta, joka osoitti melkoista pelottomuutta ihmisiä kohtaan. Järvellä uiskenteli myös silkkiuikkuja ja tavallisia sorsia.

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti parkkipaikkaa. Nuuksio teki kyllä oikein hyvän ensivaikutelman. Maisemat olivat mitä hienoimmat, reitit selkeitä ja hyväkuntoisia (mitä nyt paikoin tosi töyssyisiksi ja vaikeakulkuisiksi tallautuneita) ja taukopaikat mukavan oloisia (niitä holtittomasti roihuttelevia ihmisiä lukuun ottamatta). Palaan mielelläni uudestaan, kun taas olen niillä nurkilla retkeilymaastoja etsiskelemässä.

#100hetkeäluonnossa (39/100 ja 40/100)