Luontomatkalla Länsi-Virossa 1/4: Kasari, Lihula ja Ullaste

Luontomatkailu Virossa on jotain, mitä haluaisin päästä toteuttamaan suunnilleen joka kevät. Onneksi siihen tarjoutui tänäkin vuonna oiva mahdollisuus, kun Luontoliiton paikallinen piiri järjesti nuorille suunnatun matkan Länsi-Viron luontokohteille toukokuun lopulla. Mukaan!

Nelipäiväinen reissumme oli kerrassaan onnistunut, enkä oikein tiedä, miten tekisin sille kunnolla oikeutta paisuttamatta blogiani pelkäksi Viro- ja lintuharrastusjuttujen hehkutusryöpyksi. Niinpä ajattelin nyt vain käsitellä muutaman postauksen verran, missä kohteissa seikkailimme ja mitä havaitsimme. Aloitetaan ensimmäisestä retkipäivästä.

Retkeläisiä kiikarointipuuhissa Kasari-joella. Mukana tietysti koko joukko kavereitani, mm. kuvasta löytyvät toverit Krotti, Pölle, Naakkuli ja Mölysammakko sekä kuvaushetkellä jossain muualla hiippaillut toveri Metsähiippari.

 Saapuminen ja Kasari luht (Kloostri)

Reissumme alkoi helatorstaina jo aamuvarhaisella, kun lähdimme Turusta kimppakyydillä Helsinkiin, mistä siirryimme Tallinnaan Linda Linen nopealla katamaraanilla. Tallinnassa lastauduimme jälleen Akord Autorentiltä vuokratun pikkubussin kyytiin ja lähdimme eeppisen kauppareissun jälkeen huristelemaan Läänemaalle. Jo ajon aikana retkipinnalistalle saatiin kymmenkunta lintulajia, muun muassa tutut kattohaikarat. Matkan ensimmäinen varsinainen retkikohde oli Kloostrin Kasari luht, jonka saavutimme kello neljän aikaan.

Kasari luht hienoissa valo-olosuhteissa.

Matsalunlahteen laskevan Kasari-joen varrella sijaitsevalle näkötornille pääsee pientä tietä pitkin Kloostrin kylältä. Matkalla ohitetaan hienot luostarinrauniot, joille tällä reissulla emme menneet seikkailemaan. Itse torni on sitä sorttia, etten itse ilkeä ollenkaan kiivetä sinne - se on 16 metriä korkea, vanha, metallirakenteinen rajavartiotorni, jonne noustaan ohuita tikapuita pitkin - mutta onneksi myös joen yli vievältä sillalta on ihan hyvä kiikaroida avaran rantaniityn elämää.

On näkötorneja - ja sitten on näkötorneja. Kiipeäisitkö ylös?

Saapuessamme Kasarille saimme kunnon sadekuuron niskaamme, mutta pian aurinko tuli taas esiin. Valo-olosuhteet olivat dramaattiset - uhkaavan tummat pilvet lepäsivät auringonpaisteessa kylpevän maiseman yllä. Petolintuja oli liikkeellä runsaasti. Havaitsimme sekä rusko- että sinisuohaukkoja, pikkukiljukotkia ja nuolihaukankin. Satakieli lauloi, keltavästäräkki keikutteli rantapenkalla ja haarapääskyt viuhuivat eestaas pesillään sillan alla. Hiekalla jalkojemme juuressa kipitti useampikin komean kuparinhohtoinen maakiitäjäinen.

Kasarin nykyinen silta on tosi jees. Kun ensimmäistä kertaa kävin täällä vuosia sitten, silta oli vielä ohuista, miltei puhkiruostuneista peltilevyistä kasaan hitsattu hirvitys. (Kuva on toveri Krotin kännykältä.)

Lihula

Lihulan kylällä on hyvä piipahtaa matkan varrella hakemassa elintarviketäydennystä ja samalla voi tutustua mahtaviin linnanraunioihin ja niitä ympäröivän puiston luontoon. Kylällä pesii kokonainen kolonia mustavariksia. Maasto vilisee viinimäkikotiloita. Kevätesikot kukkivat nurmella. Seikkaillessamme raunioilla kuulimme myös useamman punavarpusen ja kultarinnan laulua ja löysimme puistosta tiklin pesän.

Jännittävää!

Paikalle oli ilmestynyt pari tykkiäkin sitten viime käynnin.

Ullaste Puhkemaja

Koko reissun ajan majapaikkanamme toimi Matsalunlahden eteläpuolella, Saleveren lehdon lähellä sijaitseva Ullaste Puhkemaja. Paikka oli ihan mielettömän mukava! Ensinnäkin sijainti oli ensiluokkainen retkeilyn kannalta ja maisemat aivan älyttömän kauniit. Hulppean kokoisessa talossa olisi ollut majoitustilaa reilulle kymmenelle hengelle, mutta meitä oli vain yhdeksän, joten saimme oleilla väljästi.

Tukikohtamme oli niin viihtyisä, ettei oikein tiennyt, kumpaa halusi tehdä enemmän, oleskella sisällä fiilistelemässä vai ulkona luontohavaintoja tekemässä. Onneksi olohuoneen koko seinän kokoiset ikkunat mahdollistivat eräänlaisen multitäskäämisen, sillä sohvalta oli esteetön näkymä avaralle niitylle ja lehtometsän reunaan.

Ihana tukikohtamme Ullaste Puhkemaja auringonlaskun valossa ensimmäisenä retki-iltana.

Tunnetusti pystyn harvemmin nukkumaan sisätiloissa oikein missään majoituspaikoissa, koska olen allerginen ja yliherkkä suunnilleen koko maailmalle, joten otan miltei poikkeuksetta telttailukamat mukaani ja vietän yöni pihamaalla. Nytkin olin liikkeellä telttailuun varautuneena - vallankin kun lemmikkieläinten tuominen taloon oli Visit Estonian tietojen mukaan sallittua - mutta yllättäen Ullasten lomatalo tekikin telttani työttömäksi. Nukuin kaikki yöt sisällä, enkä kärsinyt juurikaan allergiaoireista.

Alakerran makuukammari, jossa minä majoituin. Toverit Krotti ja Naakkuli olivat huonekavereinani.

Kanssa-allergikot ja -hajusteyliherkät ymmärtävät varmasti erikoisen hyvin, miten hyvältä tuntuu astua sisälle taloon, joka tuoksuu pelkästään rakennusmateriaaliltaan, puulta. Nurkissa ei pyörinyt pölypalloja, eivätkä matot olleet täynnä eläinten karvaa.

Okei, saippuat vessoissa ja saunassa olivat hajustettuja, eivätkä lakanat ja pyyhkeetkään täysin tuoksuttomia olleet - yksi yläkerran makuuhuoneiden peitoista haisi itse asiassa tosi sankasti parfyymiltä - ja tiskikoneessa oli jotain erikoisen voimakashajuista huuhteluainetta, jonka poistaminen oli työlästä. (Mitä se edes on ja mihin sitä tarvitaan?)

Yleisvaikutelma jäi kuitenkin vahvasti plussan puolelle. En käyttänyt talon omia lakanoita tai pyyhkeitä, vaan nukuin makuupussissa päiväpeiton päällä, mutta sillä tavalla pärjäsin oikein mainiosti. (Ja oli minulla toki kaikki asiaankuuluvat lääkkeet käytössä kuten reissuilla aina. Tavallisesti niiden teho ei vain riitä.)

Rohkenen suositella Ullaste Puhkemajaa oikein lämpimästi kaikille, myös allergikoille ja yliherkille, kunhan vain muistavat ottaa omat vuodevaatteet, pyyhkeet ja lääkkeet mukaan. Toivottavasti paikka pysyy yhtä siistinä ja raikkaana jatkossakin, eikä pääse vuosien myötä rähjääntymään.

Keittiö oli miellyttävän avara, valoisa ja siisti sekä kohtuullisen hyvin varusteltukin.

Saavuimme Ullasteen iltaseitsemän aikaan. Ajoimme ensin risteyksen ohi, mutta kiepsaisimme pian ympäri ja löysimme perille. Tien varressa ei ollut mitään kylttiä, vaan Ullasten tielle piti vain tajuta kääntyä. Olin etukäteen ajatellut, että Ullasten kylä olisi jotenkin vähän isompi paikka, mutta todellisuudessa se koostuikin muutamasta hiljaisesta maatalosta. Lomatalo löytyi aivan tien perältä, laajan niitty- ja peltoalueen reunasta.

Ensimmäisenä retki-iltanamme teimme pienen iltaseikkailun talon lähimaastoon. Oli hauskaa, että auringonlaskussa paikka näytti oikeastaan aivan samanlaiselta kuin sen nettisivujen kuvissa - valaistus ja värimaailma olivat täsmälleen samat. Kiurujen ja satakielten laulu raikui joka suunnasta. Pari kurkea lensi ohitse. Ilta oli leppeän lämmin mutta tuulinen, ja tunnelma oli aivan unenomaisen kaunis.

Ullasten maisemia iltavalossa.

Auringonlaskut ne tuppaavat aina olemaan komeita, kun ollaan retkellä.

Seikkailuraportti Virosta jatkuu seuraavassa osassa perjantain retkikohteilla. Jos joku nyt suunnittelee reissua Matsalunlahden suuntaan ja eksyi tänne tietoa hakiessaan, annan mielelläni lisätietoja yksityiskohdista, joita skippaan tässä aika armottomasti. Jättäkää vain kommenttia alle, niin selostan lisää!