Luontomatkalla Länsi-Virossa 3/4: Keemu, Haeska, Puise ja Rannajõe

Matkakertomus toukokuun lopun Viron-reissulta jatkuu! Kolmantena retkipäivänä seikkailtiin pääasiassa Matsalunlahden rannoilla ja pönötettiin lintutorneilla. Sää oli edelleen lämmin, mutta taivas pysyi onneksi suurimman osan päivästä pilvisenä - se on aina positiivinen asia silloin, kun ollaan katsomassa kaukoputkella merelle, sillä auringonpaisteessa kaikki katoaa väreilyyn ja veden kimallukseen.

Retkilauantaimme tiivistettynä yhteen kuvaan! :D

Keemu

Retkipäivä alkoi aamuseitsemältä, kun lähdimme tukikohdastamme Ullaste Puhkemajasta ajamaan Keemun suuntaan. (Yhtään aiemmin ei oltaisi päästy liikkeelle, sillä olimme palanneet majapaikkaan perjantain seikkailuilta vasta puolenyön jälkeen.) Keemussa sijaitsee pieni näkötorni, mutta asetuimme kuitenkin miellyttävämmälle paikalle aallonmurtajalle staijaamaan. Lintuisimmat näköalat osoittautuivat olevan rantaniittyjen suunnalla, eikä matkaavia muuttoparvia pahemmin nähty.

Keemussa viettty tunti pidensi niin retki- kuin vuodenpinnalistaani suurin harppauksin, ja tipahti sieltä yksi elämänpinnakin, kun komea kuovisirri käppäili putkeen. Kapustarintojen joukosta löytyi muutama tundrakurmitsa. Pari vesipääskyä pyöri rantavedessä. Merihanhet laidunsivat heinikkoa erittäin suloisten pörröpalleropoikastensa kanssa. Tavallisten tiirojen joukosta löytyi pikkutiira, ja juuri, kun olimme tekemässä lähtöä, myös jono mustatiiroja huiteli ohitse. Kirjokerttu ja rytikerttunen lauloivat.

Keemun aallonmurtajaa ja mukavan pilvistä taivasta.

Haeska

Haeskan lintutornia kuulee usein sanottavan Pohjois-Euroopan tai jopa koko Euroopan parhaaksi lintutorniksi, ja kyllähän paikka tarjoaa ihan hyvin katetta väittämälle. Tälläkin kertaa teimme lukuisia hyviä havaintoja, vaikka emme viipyneet kuin puolisentoista tuntia ja vuorokaudenaikakin oli lintujen havaitsemisen kannalta vähän epäsuotuisa, kun kello kävi jo aamupäivää. Torni on noin kahdeksanmetrinen mutta vankkarakenteinen ja mukava, joskin ylätasanne on kohtalaisen pieni, joten meininki menee helposti törmäilyksi.

Haeskan lintutorni. Vähän aurinkokin pilkahteli, mutta enimmäkseen taivas pysyi pilvisenä.

Heti ensimmäisten havaintojen joukossa löysin parven mustapyrstökuireja, ja tornin edustalla lepäili heinätavikoiras. Muutama kymmenen kurkea ruokaili kauempana lahden rannalla. Myös suosirrejä näkyi ihan vilisemällä, tosin vain yleisempää alalajia. Pari vesipääskyä nähtiin lisää, jouhisorsakoiras löytyi tavallisten ankkojen joukosta, merikotka kierteli korkeuksissa ja punavarpunen lauloi. Parvi punakuirejakin havaittiin. Oman porukkamme lisäksi kaksi muutakin harrastajaa piipahti tornilla - siellä törmääkin (hihi!) usein muihin retkeilijöihin ja erikoisen usein toisiin suomalaisiin.

Spottasimme toveri Pöllen kanssa lietteiltä pari pientä, suosirriä muistuttavaa piipertäjää, joita emme heti tunnistaneet. Seurasimme lintujen leppoisaa ravinnonottoa suuren hämmennyksen vallitessa, kunnes lopulta saimme kerättyä tarvittavat tuntomerkit määritykseen. Jänkäsirriäisiähän siinä! Taas yksi elämänpinna napsahti meille molemmille. Olen erityisen iloinen silloin, kun uusi lintu on itse löydetty ja määritetty, joten tämä oli taas todella riemastuttava havainto. Spontaanisti löydetyn ja omatoimisesti määritetyn uuden tuttavuuden tuntomerkit jäävät takuuvarmasti mieleen.

Tornissa oli terveisiä satavuotiaalle Suomelle.

Haeskan torni sijaitsee yksityisalueella pienen tilan mailla, joten siellä saa liikkua vain valoisaan aikaan. Pihapiirissä on myös pari majoitusmökkiä matkailijoiden käyttöön. Olen itsekin majoittunut joskus täällä, Tuulingu Puhkemajassa, joka olikin oikein mukava - ja oli tietysti aika hulppeaa oleskella näin mahtavalla paikalla. Ei tarvinnut kuin juosta parisenkymmentä metriä mökin ovelta, niin oli jo kaiken olennaisen äärellä.

Puise

Haeskasta jatkoimme matkaa Puisen niemelle, jonka rannoilla on useampikin hyvä lintupaikka. Tällä kertaa valitsimme kohteiksemme Põgari-Sassin ja Puise Ninan. Näiden lisäksi myös ainakin Kiidevan Kalakülassa olisi oikein kelpo lintutorni, jossa viime vuonna tulikin käytyä, mutta tällä kertaa jätimme sen väliin, ettei päivä venyisi liian pitkäksi.

Põgari-Sassin rannalle ei kiikaroida lintutornista vaan ihan vain levikkeeltä tien varresta. Põgari on erityisen hyvä kahlaajapaikka, ja nytkin havaintolistalle saatiin jo ihan pienellä pysähdyksellä useampia (tosin jo aiemminkin havaittuja) viklo- ja sirrilajeja. Töyhtöhyypillä oli poikasia. Lopulta yksi isosirrikin löydettiin retkipinnalistan jatkoksi. Oli hauskaa huomata, että aiemmilla Matsalun-reissuilla hylätyksi ja autioituneksi olettamani navetta, jonka eteen auton voi jättää, osoittautui olevan sittenkin yhä jonkun käytössä - koko joukko nautakarjaa oli tuotu sitä ympäröivälle laidunniitylle.

Puisen rantamaisemaa ja harmaata ulappaa.

Põgarin jälkeen tullaan Puisen uimarannan kohdalle. On ihan hyvä idea piipahtaa biitsille katsastamaan lintutarjontaa, vaikkei uimaan mielisikään. Rannan yhteydessä, aivan tien varressa on huussi, jota pysähdyimme hyödyntämään, ja tauon aikana ehdin vähän käppäillä rannalla. Erikoisempia havaintoja en tehnyt, mutta punavarpunen kyllä lauleskeli mukavasti katajikossa.

Aivan niemen kärjessä on Puise Ninan tunnelmallinen pieni kalastajakylä, jonka rannoilta on hienot merinäköalat. Auton voi jättää vanhalle bussipysäkille, ja rantaan pääsee talojen välitse kävelytietä seuraillen. Kylällä toimii majoituspalveluyritys, jonka mailla on myös lintutorni, mutta se ei liene yleisessä käytössä. Onneksi venerannastakin pystyy hyvin tsiigaroimaan merelle.

Puise on erikoisen hyvä paikka muutonseurantaan, ja aiemmilla reissuillani olen nähnyt siellä mm. punakaulahanhen, sitruunavästäräkin ja riuttatiiran. Tällä kertaa niemeltä ei tehty erikoisempia havaintoja linturintamalla, mutta sen sijaan rantakivikosta löytyi vaikka mitä kiehtovaa - kuolleita kilkkejä, suuria kalansuomuja, fossiilikiviä ja meren tuomia aarteita. Parkkipaikalla hyppeli kaunis hemppo, jota ei oltukaan vielä tällä retkellä nähty.

Edesmenneen kilkin maalliset jäänteet.

Puisen niemenkärjestä jatkoimme lounas- ja kauppatauolle Haapsaluun. Matkalla pysähdyimme vielä Põgari-Sassin lähellä sijaitseville pienen kirkon raunioille. Virossa on aivan älyttömän paljon kaikkia vanhoja raunioita, jotka näyttävät vain unohtuneen oman onnensa nojaan - neuvostoajalla lienee osuutensa asiaan. Rauniot ovat tosi kiehtovia, kummallisia ja aika surullisiakin. Niihin tekisi aina mieli mennä seikkailemaan, mutta samalla kuitenkin sortumisvaara pelottaa.

Hylätty kirkko tien varressa.

Rannajõe

Retkipäivän viimeinen kohde oli Rannajõen lintutorni, joka sijaitsee aivan Matsalunlahden peräpohjukassa. Tornilta avautuu näkymä toooodella laajalle rantaniitylle, joka ilmeisesti tulviikin aiemmin keväällä. Niityn sanotaan tulva-aikaan olevan loistava paikka havainnoida lepäileviä hanhia, sorsia ja kahlaajia, mutta tähän aikaan keväästä se kunnostautuu etenkin petolintupaikkana. Nytkin näimme pikaisella puolen tunnin pysähdyksellämme sekä rusko- että niittysuohaukkoja, niin koiraita kuin naaraitakin. Lisäksi havaitsimme metsäkauriita ja yhden hirven.

Rannajõen lintutornin tekijät ovat ajatelleet kaikkea! Tornin alatasolle pääsee pyörätuolilla ja ylätason kaidetta saa nostettua pois edestä, jotta lyhyetkin henkilöt näkevät katsoa kaukoputkella.

Palasimme jo alkuillasta takaisin Ullaste Puhkemajalle, sillä ohjelmassa oli vielä grillailua, saunomista ja kakkua. Matkalla majapaikalle näimme mehiläishaukan, jonka lenteli hauskasti ympäriinsä kukkivien vaahteroiden latvuksissa - oletettavasti pyydystäen kukissa ruokailevia pörriäisiä. Iltahengailujen jälkeen kävimme vielä Ullasten lähimaastoissa yöretkellä, jonka aikana havaitsimme yhden valkohäntäpeuran, yhden teerikukon ja monta miljardia hyttystä.

Ullaste yöllä. Ei ollut mahdollista kuvata ilman, että useampi hyttynenkin tallentui muistikortille.

Retkiraportti jatkuu vielä sunnuntain seikkailuilla.