Seili kutsuu

Ei kesää ilman kenttätöitä merellä. Ei kesää ilman retkiä Seiliin. Talvisin aina välillä mietin haikeana, tuleekohan seuraavana kesänä mitään asiaa merihommiin, mutta ainahan sitä asiaa löytyy. Vaikkeivät omat tutkimushommat veisi merelle, joku toinen aina kaipaa kenttäavustajia. Toukokuun puolivälin taituttua olimmekin jälleen matkalla yliopiston Busterilla saariston halki kohti Seiliä.

Tämä oli vain yhden päivän pikavisiitti keskellä arkiviikkoa. Kävimme laskemassa seurantamertoja Airistoon Naantalin edustalle sekä Seilin rannoille. Samalla, kun kerran olimme Seilissä, menimme vähän tutustumaan uudistuneisiin paikkoihin. Seilin saarihan avautuu matkailijoille tänä kesänä aiempaa monipuolisemmin palveluin, ja me yliopistolla olemme seuranneet matkailupalvelu-uudistusten käänteitä jännityksellä. Miten käy tutkimuksen, opetuksen ja opiskelijoiden?

Seilin vanha päärakennus oli käynyt läpi pienen muodonmuutoksen talven aikana. Entinen leppoisa laitosruokailukeittiö oli muuttunut ravintolapalveluiden tarpeiden mukaiseksi. Kuulemma vanha henkilökunta on irtisanottu tai irtisanoutunut - emme enää tapaa heitä. Kurssisalia rempattiin parhaillaan myös matkailufirman käyttöön. Haluaisin tietää, mitä sitten tapahtuu, kun Seilissä on yhtä aikaa useampi kenttäkurssi ja vaikkapa jokin seminaarikin, eikä kurssisalia enää ole, ainoastaan yksi seminaarisali.

Voisin avautua jossain vaiheessa vähän enemmänkin tästä Seilin matkailu-uudistusasiasta (koska minulla olisi kyllä muutama sapekas sananen sanottavani mm. majoitustilojen laadusta ja hinnoista), mutta nyt haluan vain fiilistellä tätä ihanaa aurinkoista kevätpäivää Saaristomerellä.

On tosi hassua olla merellä miltei täysin tyynellä säällä. Tyypillinen mielikuvani merireissusta sisältää kuitenkin vilpoisen tuulen ja edes jonkinlaisia aaltoja. Tällä reissulla pitkälti ainoat aallot olivat laivaväylillä risteilevät isojen alusten nostattamat mainingit. No, niitä kyllä sitten riittikin.

Perinteisen Nauvosta yhteysaluksella Seiliin matkaamisen sijaan lähdimme taas liikkeelle Busterilla suoraan Turusta, sillä vene oli jätetty sinne. No, ainakin säästyi huomattavasti enemmän tunteja vuorokaudesta muihin hommiin, kun ei tarvinnut körötellä autolla ja yhtärillä Nauvon kautta, vaan sai oikaista saariston läpi pikkuveneellä.

Ajomatkalla ensimmäiselle mertojenlaskupaikalle näimme muutamia riskilöitä, jotka pyrähtelivät veikeästi veneen ohitse. En ole koskaan nähnyt riskilää niin läheltä - aiemmin olen päässyt havainnoimaan niitä vain kaukoputkella saariston yhteysaluksilta. Näimme myös lukuisia haahkoja ja kuulimme niiden soidinääntelyäkin etäältä.

Rantautuessamme Seilin aseman lahdelle ensimmäisenä vastassa olivat lapintiirat, jotka joka vuosi pesivät laiturin lähellä. Eivät ne varmaan aina ne samat yksilöt ole, mutta olisi hauska ajatella, että olisivat. Tiirat soidintelivat ahkerasti - koiras toi naaraalle pikkukaloja - ja niiden puuhailua oli hauska seurata työskentelyn ohessa.

Kirjosiepot olivat jo asettuneet tutuille reviireilleen. Ympäri saarta raikui niiden rytmikäs laulunsäe. Myös haarapääskyjä näkyi viilettämässä laiturin ympäristössä, ja muutama tervapääskykin kaarteli korkealla taivaan sinessä. Yksinäinen metsäviklo puuhaili rantalietteellä.

Toveri Krotti pääsi taas kahlailemaan lahden ällöttävälle mutapohjalle, sillä muutama merta piti jälleen saada laskettua rantaruovikon reunaan, minne on vaikeampi mennä veneellä kuin jalan. Tuttuun tapaansa hän tietysti meni sinne ilman kahluusaappaita. Vesi mahtoi olla jo mukavan lämmintä...

Kun hommat Seilissä oli hoidettu, otimme suunnan takaisin Turkuun päin. Sää alkoi olla jo melkoisen lämmin, mutta onneksi ajoviima vähän viilensi ilmaa veneen kuomun alla. Palautimme veneen Latokarin tukikohtaan, joka on niin jännittävä paikka, etten ehkä koskaan kyllästy sen jännittävyyteen. Sitten suuntasimme takaisin yliopistolle.

#100hetkeäluonnossa (41/100)