Majakkarakkautta Selkämerellä

Meren tuoksu, karut kivikkoiset pikkusaaret, puuttomat luodot, merilinnut, sitkeästi kallionkoloissaan kasvavat tuulentuivertamat kasvit, loputtomana aaltoileva ulappa ja avara taivas sen yllä. Kuten lienee jo ilmennytkin, minulla on suuria tunteita tällaisia asioita kohtaan. Kun yhtälöön lisätään vielä vanha ja salaperäinen majakka, minua ei pysäytä enää mikään!

Paitsi tietysti majakkasaarimatkojen älyttömän korkeat hinnat. Kesäisestä majakkaretkestä innostuneen köyhän opiskelijan ei sitten tarvinnutkaan kauhean pitkään pohtia, minne suuntaisi, kun päiväretkikohteiksi sopivan lähellä sijaitsevista vaihtoehdoista vain yksi oli jotenkuten siedettävään hintaan saavutettavissa. Se oli Kylmäpihlajan majakka Raumalla.

Saaristohullu pääsi Kylmäpihlajaan! (Pian joku varmaan jo miettii, mikä toi paistolasta tossa ton hullun kädessä on, joten: se on seipiö elikkä staijipamppu, siis semmonen keppi, jonka päähän kiikarit tuetaan.)

No, toki pari muutakin saarta käväisi hakukoneessa, kun perjantaina iltamyöhällä keksin, että vapaa lauantai voitaisiin käyttää lähiseutuseikkailuiden sijaan majakkamatkaan. Kohtuullisen edullisesti ja helposti Turusta käsin saavutettavista, päiväretkikohteiksi soveltuvista vaihtoehdoista muut olisivat kuitenkin vaatineet hurjan aikaisin liikkeelle lähtemistä, jotta itse kohteessa olisi ehtinyt oleilla matkustukseen kuluvan ajan lisäksi. Halusimme myös jonnekin, missä kumpikaan ei olisi aiemmin käynyt, joten Utö tiputettiin pois listalta, sillä se on jo minulle tuttu.

Koska Turusta Raumalle maanteitse siirtyminen ei vie kuin reilun tunnin ja Rauman rannikolta Kylmäpihlajan majakkasaarelle menee vesibussilla vajaa tunti, saatoimme lähteä seikkailuun vasta puolenpäivän tietämillä ja ehtiä silti sujuvasti vierailla saarella. Ostimme vesibussin päiväliput Poroholman leirintäalueen infosta ja suuntasimme jonoon laiturille. Vesibussimatka Kylmäpihlajaan oli oikein miellyttävä. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta merellä oli tosi tuulista. Suuri osa matkustajista jäi kyydistä Kuuskajaskarin välipysähdyksellä, minkä jälkeen laivan yläkannelle mahtuikin sitten kiikaroimaan.

Raumalaista merimaisemaa. Pilvet olivat muhkeita, mutta sadetta ei tullut.

Saaristomeren olosuhteisiin tottuneen retkeilijän näkökulmasta tuntui tosi oudolta, miten nopeasti täällä Selkämerellä Rauman edustalla maisema vaihtui sisäsaaristosta ulkosaaristoon. Heti pian Kuuskajaskarin jälkeen oltiin jo ihan ulkona. Ympärillä näkyi enää vain pieniä luotoja ja sinistä merta, kun lähestyttiin keskellä aaltojen välkettä häämöttävää majakkaa.

Koto-Saaristomerellä saa reissata tosi pitkään ennen kuin alkaa näyttää tältä!

Meillä oli kolme ja puoli tuntia aikaa seikkailla saarella ennen illan viimeisen vesibussivuoron lähtöä takaisin mantereelle. Koska olimme nälkäisiä ja aikeissa törsätä seikkailusäästöpossuun tallettamiamme roposia johonkin hyvään, suuntasimme ensimmäiseksi Kylmäpihlajan majakkahotellin ravintolaan. Majakassa toimii siis tosiaan hotelli - vieraat pääsevät majoittumaan majakan torniin rempattuihin huoneisiin - ja siellä palvelee myös oikein mainio ravintola.

Olin hiukan huolissani erityisruokavalioasioiden suhteen, sillä en ollut tietenkään ehtinyt selvitellä mitään etukäteen, mutta yllättäen kävikin tosi hyvä tuuri. Löysin listalta helposti juuri minulle sopivat vaihtoehdot, ja ruoka oli kerrassaan maukasta. Harvassa ravintolassa tarjoillaan suomalaista lampaanlihaa - yleensä lammas on toiselta puolelta maapalloa lennätettyä - mutta Kylmäpihlajasta sai kotimaista, joten pisteet siitä. Palvelu oli myös mielettömän mukavaa. Vahva suositus!

Jaoimme alkupaloiksi tällaisen annoksen. Oli parasta ikinä.

Ravintelin ikkunasta oli loistava näköala.

Ruokailun jälkeen kiipesimme majakan näköalatasanteelle kahdeksanteen kerrokseen. Jostain syystä en pelännyt siellä kovin hirveästi, vaikka oltiinkin tosi korkealla - ehkä rauhoittava, avara merimaisema auttoi. Tornissa kiikaroidessani havaitsin muun muassa luotokirvisen, mistä olin oikein hyvilläni. Näkymä merelle oli mykistävän sininen ja autio.

Merimaisemaa majakan tornista nähtynä.

Hetken aikaa maisemia majakasta käsin fiilisteltyämme suuntasimme takaisin alas ja saaren rantoja tutkimaan. Auringon lämmittämillä rantakallioilla oli leppoisaa, mutta hiukan piti olla varuillaan, sillä monilla lokeilla ja tiiroilla oli vielä osin lentokyvyttömiä poikasia, joista kannatti pysyä sen verran etäällä, etteivät emot ärsyyntyneet ja ryhtyneet ilmahyökkäyksiin. Jääkauden uurtamien kallioiden muotoja ja aaltojen särkymistä rantakiviin olisi voinut jäädä ihailemaan vaikka miten pitkäksi aikaa, mutta halusimme ehtiä kiertämään saarta mahdollisimman paljon ennen vesibussin lähtöä.

Räpsiöimme tietysti miljoona kuvaa rantakallioista.

Samoin tyrskyistä! (Nämä kaksi kuvaa ovat toveri Krotin ottamia.)

Yleisen kallioilla poukkoilemisen ohella vietin myös hyvän aikaa kaukoputken ääressä merta haravoiden. Yritin löytää etenkin ruokkeja, sillä en ole vieläkään nähnyt ikinä yhtäkään, mutta putkeen osui jälleen aivan kaikkea muuta kivaa: merikihu (tumma yksilö), mustalintu, pilkkasiipi, muutama räyskä, jokunen haahka, riskilä ja pari tukkakoskeloa. Rantakallioilla nuorten lokkien seassa piipersi myös veikeä karikukko. Tietysti merimetsoja ja valkoposkihanhia sekä yleisiä lokkeja ja tiirojakin näkyi paljon.

Reissun ehkä edustavin otos itse majakasta. Olen kyllä melkoisen ylpeä tästä kuvasta.

Aika kului tosi nopeasti saarta tutkiessa. Pian piti jo suunnata takaisin satamaa kohti. Kahvittelimme vielä vierasvenesataman tuntumassa sijaitsevassa pikku kaffelassa ja laitoimme liudan postikortteja matkaan. Satamassa hyöri kymmenittäin törmä- ja räystäspääskyjä, joita pystyi kivasti tarkkailemaan samalla, kun joi kaffetta terassilla. Rantakukka ja meriputki kukkivat. Tyrnipensaiden kasvusto satamaan vievän polun molemmin puolin oli niin tiheää, ettei läpi olisi ollut mitään asiaa.

Vaikka olimme jo hyvissä ajoin siirtyneet vesibussilaiturin lähettyville norkumaan, meni silti aika hilkulle, että ennätimme vielä kyytiin, kun juutuimme havainnoimaan kaikkea jännittävää ympärillämme. (Onneksi toveri Krotti katsoi kelloa.) Muutamassa tunnissa ehti kyllä saada hyvän yleiskuvan saaresta, mutta päätimme saman tien, että tulisimme varmasti vielä takaisin seikkailemaan lisää jonain päivänä - jos emme enää tänä vuonna, ehkä ensi vuonna sitten.

Kylmäpihlajan majakkasaari keskellä meren sinistä autiutta vesibussin kannelta nähtynä.

Paluumatkalla matkustajia oli melko vähän, eikä Kuuskajaskaristakaan noussut montaa ihmistä kyytiin, joten mahduimme mukavasti kannelle, ja minä saatoin kiikaroida koko matkan. Elättelin yhä toivoa ruokin näkemisestä, mutta kaikki luodot olivat merimetsojen, haahkojen ja valkoposkihanhien kansoittamia. Siitä "riemastuneena" vitsailin, että tulen varmasti pysymään vuosisadan ruokkijarruna koko ikäni ja ehdin vielä kuollakin näkemättä yhtäkään, mutta hautajaiseni voivat sitten olla sen kunniaksi ruokkiteemaiset.

Kuuskajaskarin edustalla näkyi sateenkaari, jonka päässä oli vain lisää hanhia. Merimatkalla ohitsemme ajoi aika yllättävän näköinen kelluva saunarakennus. Vesibussi posotti menemään molempiin suuntiin koko matkan fendarit alhaalla - ja raumalaisen tietolähteemme mukaan fendarit alhaalla ajavat vain porilaiset, joten taisimme käräyttää aluksen kipparin nyt sitten niinkin pahasta synnistä kuin porilaisuudesta! Raikas meri-ilma tekee tunnelman aina lopulta vähän väsyneeksi.

Se sateenkaari ei kauhean hyvin erotu kuvasta.

Taas yksi ihan parhaalla mahdollisella tavalla vietetty kesäpäivä takana! Kylmäpihlaja teki syvän vaikutuksen. Suosittelen tätä kohdetta ihan kympillä ja palaan varmasti vielä takaisin näihin lumoaviin maisemiin myöhemmin.

#100hetkeäluonnossa (73/100)

Löytyykö lukijoistani muita majakoiden ystäviä? Oletteko vierailleet Kylmäpihlajalla?