On on kesä ja yö (eli lintubongausta saaristossa)

Kesä-heinäkuun vaihteessa tajusin, että pian keskikesän valoisat, linnunlauluntäyteiset yöt ovat taas takanapäin, ja minulle tuli milteipä paniikinomainen tarve lähteä vielä ainakin kerran kunnon yöseikkailulle nauttimaan tästä ihanasta hetkestä ja tietysti myös bongaamaan lintuja. Toveri Krotti on onneksi siitä hyvä tyyppi, että hän innostuu mukaan seikkailuun kuin seikkailuun - vaikka tiedossa olisikin lintubongausta ja valvomista aamuyölle. Niinpä retkiseuraa ei tarvinnut rekrytoida kaukaa.

Eräänä heinäkuun alun lämpimänä, tyynenä ja aurinkoisena iltana me sitten karautimme yöseikkailulle Paraisten ympäristöön. Illan pääasialliset retkikohteemme, Mustfinnin ranta ja Pettebyn lintutorni, olivat meille täysin uusia ja vieraita, mutta ne pääsivät kyllä kertaheitolla suosikkipaikkojen listalle. Pyörähdimme myös Lemlaxin suunnalla suorittamassa vähän paheksuttavaa autobongausta, ja kotimatkalla piti vielä pysähtyä Turussa jokirantaan kuuntelemaan lintuja.

Kiikarointia biitsillä romanttisessa auringonlaskussa. (Kuva on Krotin ottama.)

Aurinko oli jo matalalla, kun saavuimme Mustfinnin rannalle. Upea hiekkaranta oli täysin autio, ja meri kimalsi auringonlaskun kultaa. Vain korppien kolkko huutelu, lokkien kiljunta ja aaltojen loiske rantaan rikkoivat hiljaisuuden. Olin valinnut tämän biitsin seikkailukohteeksi lähinnä päästäkseni bongaamaan tukkakoskelon - kyllä, olin jotenkin onnistunut olemaan havaitsematta sitä aiemmin tänä vuonna - ja sieltähän se ilokseni löytyikin, mutta eniten riemuitsin siitä, että bongausreissu toi meidät niin kauniiseen paikkaan niin täydellisellä valon hetkellä.

Viipyilimme pitkään Mustfinnillä ihailemassa auringonlaskua. Otin miljoona kuvaa. Tässä muutama.

Kun aurinko painui mailleen, oli aika jatkaa seikkailua. Lähdimme etsiskelemään Pettebyn tornia tietämättä täsmälleen, minne olemme menossa. Olin keksinyt kohteen Tiirasta, mutta Google ei oikein löytänyt siitä mitään lisätietoja. Onneksi kuitenkin vanha kunnon lintutornikirja tunsi kohteen ja löysimme sen avulla oikeaan paikkaan. Matkalla näimme pari hirveä pelloilla ja lukuisia metsäkauriita, joista pari ylitti tien auton edestä. Yksi kettukin näkyi niityllä myyräjahdissa.

Seikkailumme osui mukavasti miltei täyden kuun aikaan.

Täytyy sanoa, että hieman paremmalla ennakkosuunnittelulla tämänkin seikkailun olisi ehkä voinut toteuttaa paljon järkevämminkin kuin ympäriinsä autoillen, sillä Paraisille pääsisi Turusta ihan näppärästi bussilla ja siitä voisi sitten jatkaa pyöräillen kohteelta toiselle. Sitä en tiedä, pääseekö Paraisten suunnasta bussilla takaisin Turkuun enää aamuyöllä, mutta ainakin Kaarinasta melko varmasti pääsee, joten poljettavaa ei ehkä kertyisi mitenkään ylettömästi.

Pyöräillen saisi nauttia kosteanraikkaasta yöilmasta koko seikkailun ajan, eikä vain pysähdyksillä ja hitailla tieosuuksilla, joilla on mukava ajaa ikkunat auki, ja polkiessa tulisi varmasti havainneeksi myös paljon enemmän. Hoidin tämän reissun "suunnittelun" kuitenkin vain pari tuntia ennen kuin lähdimme matkaan, joten tällaiset hienoudet tulivat mieleen vasta tien päällä. (Eikä minulla edes ole pyörää Turussa. Se on jäänyt sinne landelle vanhempieni luokse. Voi kauhia.)

Ajoimme ensin Pettebyn tornin ohitse - vaikka olihan sinne opastekin.

Pettebyhyn halusin pysähtyä kuullakseni rastaskerttusen, jonka havaitsemiselta olin myös jotenkin mystisesti välttynyt läpi koko alkukesän. Heti, kun nousimme autosta, kuuluikin ruovikosta jo ison kerttusen karheaa laulua. No, en minä nyt kuitenkaan onneksi niin bongaushenkinen ole, että matka olisi jatkunut saman tien, kun olennainen havainto saatiin. Pitihän sitä nyt päästä myös seikkailemaan maastoon ja tutustumaan uuteen lintutorniin. Niinpä lähdimme käppäilemään pientä ajouraa pitkin kyltin osoittamaan suuntaan.

Metsäkauris ruokaili pellolla aivan tornille vievän polun vieressä. Se huomasi meidät pensaikon takaa vasta, kun olimme jo ihan kohdalla, ja säikähti karkuun. Muita nelijalkaisia ei näkynyt, mutta kerttusten laulua kuului ruovikon kätköistä ja yksi luhtakanakin äänteli jossain lähistöllä. Viipyilimme jonkin aikaa tornissa yrittäen kiikaroida ruovikon takana lahdella lepäileviä vesilintuja, mutta vain joutsenet saatiin hämärässä määritettyä. Yön pimein hetki alkoi pikkuhiljaa lähestyä - auringonlaskun hehku taivaanrannassa hiipui tehdäkseen pian jo tietä auringonnousulle.

Polku vei tiheän ruovikon läpi.

Pettebyn torni oli matala ja mukava.

Pettebystä seikkailu jatkui sitten Lemlaxin suuntaan, missä oli tarkoitus pysähtyä parille paikalle kuuntelemaan, josko aiemmin havaitut yölinnut olisivat yhä äänessä. Matkalla näimme useamman kotikissan harhailemassa tienvarressa - tuli vähän surku - sekä yhden supikoiranpennun! Ensimmäinen bongauspysähdys oli eräällä soramontulla, missä oli kuulemma kuultu kehrääjää vielä ihan viime öinä. Istuskelimme hetken hiljaa korvat höröllään, mutta kehrääjää tai mitään muutakaan ei kuulunut. No, ei se mitään. Matka jatkui.

Hiljaisella soramontulla tuli pienet kauhuleffavibat. Paikka sopisi kirvesmurhakohtauksen näyttämöksi.

Seuraavaksi stoppasimme Kapellstrandille sillan pieleen, missä oli kuultu aiemmin lehtopöllöjä. Tällä pysähdyksellä tärppäsikin heti. Saman tien, kun avasimme auton ikkunat, kantautui korviimme jostain aivan läheltä muutama kirkas naukaisu. Jäimme kuuntelemaan ja fiilistelemään. Pöllöjen ääniä kuului molemmilta puolilta tietä - ehkä myös suoraan tien yläpuolelta - ja ääntelijöitä tuntui olevan pari-kolme yksilöä. Upea elämys!

Kapellstrandin ruovikossa lauloi myös useampi ruokokerttunen.

Näiden pysähdysten jälkeen otettiin suunta takaisin Turkuun päin. Yritin vähän ehdotella seikkailun jatkamista Kuusistoon, mutta Krotti meinasi jo nukahtaa pystyyn. Niinpä koukkasimme enää yhdelle kohteelle, Turun Ylioppilaskylään. Aurajoen varressa Joukkilan takana on laulanut koko kesän pensassirkkalintu, mutten ollut aiemmin saanut lähdettyä bongaamaan sitä. Lenkkeilimme pätkän matkaa jokirannassa toiveikkaina, mutta sirkkalintua ei nyt kuulunut. Viitakerttunen kuitenkin ilahdutti laulullaan, ja punarinta helähti myös pari kertaa rauhallisen tiksuttelunsa lomassa.

Kun palasimme Runosmäkeen, aamu jo sarasti ja koko lähiö nukkui. Vaikka olin jo aivan hurjan väsynyt, en meinannut heti saada unta, sillä olin aivan liian iloinen tästä kaikesta. Tuntui kyllä myös tosi haikealta, sillä todennäköisesti tämä jäisi vuoden viimeiseksi keskikesän yöretkeksi. Rakastan näitä kesäöitä niin. ♥

#100hetkeäluonnossa (65-67/100)