Jatulintarha, kuunpimennys ja öinen saaristo

Eräänä elokuun alun iltana suuntasimme Nauvon ja Korppoon suunnalle seikkailemaan ja fiilistelemään Saaristomeren syyskesän tunnelmaa. Aivan aluksi kävimme syömässä Korppoon Verkanin rannassa ravintola Buffalossa, sitten ajoimme Vattkastiin ostamaan vihanneksia Isakssonin tilan suoramyynnistä ja lopuksi, kun aurinko alkoi jo tehdä laskuaan, läksimme tutustumaan Nauvon Finbyn jatulintarhaan.

Miltei tyyni meri ja iltavalo Korppoon lossilta nähtynä.

Harhailimme hiukan yrittäessämme löytää kohteelle - Retkipaikan saapumisohjeet kun tuppaavat olemaan vähän suurpiirteisiä - mutta emme kuitenkaan ajaneet ohi kuin kerran. Matkalla tuli myös nähtyä aika liuta pieniä hirvieläimiä tienvarren pelloilla, joten harhailu oli ihan hauskaakin. Itse metsässä jatulintarhalle etsiytyminen kävi nopeasti. Parkkipaikalta noustiin ylös rinnettä selkeää polkua seuraillen. Kallion laella piti vain kääntyä sinne, missä jäkälikkö näytti tallatuimmalta, ja pian laaja jatulintarha tulikin jo näkyviin.

Retki oli oikein kiehtova, sillä en muista vierailleeni jatulintarhalla kertaakaan aiemmin. Arkeologista tietoa näiden kivikehien alkuperästä ja käyttötarkoituksestahan on vähänlaisesti, ja niinpä niihin liittyy tiettyä salaperäisyyttä. Rannikkomme vanhimmat jatulintarhat saattavat olla peräisin esihistorialliselta ajalta mutta nuorimmat ehkä vain noin sadan vuoden takaa, ja niitä on löydetty hajanaiselta ja laajalta alueelta, joten on todennäköistä, ettei niiden rakentamisen taustalla ole mitään yhtä yleispätevää tarkoitusta.

Finbyn jatulintarhan keskiö.

Tunnetusti jatulintarhoihin liittyviä kansantarinoita ja myyttejä on kuitenkin runsaasti liikkeellä. Suomessa eri alueilla käytetyt kirjavat nimityksetkin viittaavat jo monenlaisiin eri selityksiin kivikehien synnylle ja tarkoitukselle. Arkeologiaan vakiintunut jatulintarha-nimitys on kotoisin Perämeren rannikolta ja viitannee myyttiseen jatulikansaan, jättiläisiin, joiden kerrotaan muinoin asuttaneen Lappia. Muualla jatulintarhoja on sanottu muun muassa Laiska-Jaakon ringeiksi, Pietarin leikeiksi ja Jerusalemeiksi.

Finbyn jatulintarhan luokse pystytetyssä pienessä infokyltissäkin lukee yksi versio kehien historiasta. Sen mukaan jatulintarhoja olisivat rakentaneet rannalle odottamaan jääneet merimiesten daamit, jotka olisivat aikansa kuluksi tanssineet niissä. Tämä tarina on ilmeisen harvinainen. Tyylistä päätellen kyltin on toteuttanut jokin pieni paikallinen toimija, joten kertomus saattaa olla vähemmän tunnettua nauvolaista perimätietoa, ellei sitten itse tekstin laatijan omaa fiilistelyä aiheesta.

Kehää kehän sisällä. Koko kuvion läpi juokseminen otti aikansa. Me tietysti juoksimme.

Kun metsässä alkoi hämärtää, lähdimme takaisin autolle päin. Rinnettä oli paljon vaivalloisempi laskeutua kuin kiivetä, joten olikin hyvä, ettemme maleksineet ylhäällä pimeän tuloon asti. Metsän pohjalla oli kyllä mukavaa kulkea, ja sammaleinen kivikko pienen jyrkänteen juurella oli tosi nättiä katseltavaa, yhtä loputonta yksityiskohtien leikkiä.

Näkymä rinteen juurelta ylöspäin.

Reissumme jatkui Turkuun päin, mutta pysähdyimme vielä Nauvon keskustaan kuljeskellaksemme Eteläsatamaan ihailemaan puiden takaa esiin nousevaa täysikuuta ja illan tunnelmaa. Ihmettelimme hiukan, miksi oranssina hehkuvan kuun alareunasta näytti puuttuvan palanen, vaikkei sen edessä ollut pilviäkään - mutta sehän oli tietysti osa kuunpimennystä, jonka emme vain tajunneet sattuneen juuri sopivasti kohdalle!

Osittain pimentynyt kuu latvojen yllä.

Satamassa oli tyyntä ja hiljaista.

Jalkauduimme myös Nauvon lossin kannelle nauttimaan öisestä meri-ilmasta. Kuunsilta läikehti aalloilla, ja taivaanranta loimotti vielä auringonlaskun hiipuvaa hehkua. Ilma tuntui olosuhteisiin nähden kummallisen lämpimältä. Tunnelma oli juuri niin kaunis kuin vain leppeänä syyskesän yönä Saaristomerellä voi olla. Se lossimatka olisi saanut vain jatkua ja jatkua.

Auringonlaskun rippeet Nauvon lossilta nähtynä.

Katseliko joku teistä myös elokuun alun kuunpimennystä?

#100hetkeäluonnossa (77/100)