Tähdenlentoyö

Minä rakastan lämpimien muistojen vaalimista. Kun jotain merkittävää tapahtuu elämässäni, haluan painaa sen mieleeni ja viettää sen kunniaksi omaa pientä merkkipäivää vaikka joka vuosi, tehdä jotain tärkeää ja erityistä, muistella mennyttä ja sen kautta rakentaa tulevaa.

Eräs tällainen merkkipäivä sijoittuu elokuun puoliväliin, Perseidien meteoriparven maksimin aikaan. Pyrin joka vuosi juhlimaan sitä suuntaamalla olennaisten ihmisten tai ainakin sen yhden kaikkein olennaisimman kanssa katsomaan tähdenlentoja.

Neljä vuotta sitten vietin viikkoja Seilin saarella tiedehommissa neljän opiskelukaverini kanssa. Teimme pitkiä päiviä merellä ja kenttälaboratoriossa, pidimme hauskoja illanviettoja ja valvoimme myöhään yöhön laiturilla tähtitaivasta katsellen. Joinain öinä ukkosrintamat pyyhkäisivät ylitse ja ajoivat meidät sisälle turvaan. Toisina öinä saimme katsella loputtomiin putoilevia tähdenlentoja, kunnes väsymys ja vilu velvoittivat.

Seilin asuntoloiden pihamaata yölampun valossa.

Niiden päivien ja öiden aikana opimme tuntemaan toisemme paremmin ja meistä tuli mitä mainioin porukka. Emme olleet enää satunnainen opiskelijajoukko tutkimusprojektikurssilla. Me olimme Merimuukalaiset.

Eräänä yönä istuimme Seilin postilaiturilla katselemassa mereltä lähestyvää rajuilman muuria. Salamat ja tähdenlennot välähtelivät. Tuuli yltyi. Tummat pilvet lipuivat pian yllemme. Porukkamme alkoi liueta järkevimmästä päästä lukien asuntolalle turvaan ukkoselta, kunnes lopulta meitä oli vain kaksi jäljellä. Kastuimme rankkasateessa. Aallot hakkasivat laituriin. Salamointi ja jyrinä jatkui taukoamatta. Ukkosen keskus ohitti Seilin kuitenkin parin kilometrin päästä, ja lopulta palasimme asuntolalle läpimärkinä ja riehakkaina.

Muistelemme usein riemulla sitä elämystä toveri Krotin kanssa. Ennen sitä olimme vain kavereita yliopistolta, mutta sen jälkeen meistä tuli maailman parhaimmat ystävät. Nyt meillä on yhteinen koti ja elämä.

Vuotta myöhemmin olimme jälleen Krotin kanssa Seilissä ja yritimme tarkkailla Perseidejä, mutta taas ukkospilvet ilmaantuivat pimentämään taivaan kesken illanvieton. Kahden vuoden päästä istuimme autossa Merenkurkun saaristossa ja odotimme sadepilvien rakoilua aamuyön puolelle asti. Kolmen vuoden kuluttua vietimme karonkkaa Helsingissä juuri tähdenlentoyönä ja kotimatkalla sitten pysähdyimme kahdestaan pilkkopimeän maantien varteen tiirailemaan pääosin pilviselle taivaalle.

Iltahämärä ja pilveen vetäytyvä taivas Helsingin yllä karonkkapaikan parvekkeelta nähtynä.

Tänä vuonna olimme kotona, mutta miltei koko joukko mainittuja merimuukalaisia oli meillä kylässä. Koska Perseidien maksimin kohdalle oli ennustettu hurjaa ukkosmyrskyä - joka ei tosin lopulta tullutkaan meille asti - menimme katsomaan tähdenlentoja jo edellisenä yönä. Kokkailtuamme herkkuja koko illan kannoimme makuualustat ulos kalliolle talomme taakse ja heittäydyimme tuijottelemaan taivaalle.

Ilma oli leppeän lämmin mutta hiukan tuulinen. Lähiön ääniä kantautui korviin vain vähän, ja saimme lojua kalliolla kaikessa rauhassa. Tähtitaivaan kirkkaimmat kohteet erottuivat oikein hyvin, vaikka pientä pilvenrepaletta lipuikin ohi, kuu valaisi melko kirkkaasti ja toki valosaastettakin riitti. Tähdenlentoja näkyi enemmän kuin parina viime vuonna yhteensä.

Tähdenlentoyön valvomisessa, taivaalle tuijottamisessa ja välähdysten odottamisessa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Elokuinen yötaivas näyttää aina niin samalta kuin silloin Seilissä, että muistot nousevat pintaan. Missä tahansa silloin onkaan, samaan fiilikseen on helppo palata, kun katsoo ylös ja jää odottamaan tähdenlentoja. On myös hauskaa ajatella, miten tähdenlentojen sanotaan toteuttavan toiveita.

Yötaivas Runosmäen yllä 11.8.2017. Pokkarillani niin pystyy kuvaamaan tähtiä, höhö!

Näittekö viime viikonloppuna tähdenlentoja vai iskikö Kiira-myrsky?

#100hetkeäluonnossa (78/100)