Haipakkaa haipakkaa haipakkaa

Nyt kyllä hommat kasautuvat. Vaellusvalmistelujen loppukiri, tuntokasvitutkimuksemme purku ja kasvatushuoneen siivous yliopistolla ja vielä Tieteen päivätkin osuivat kivasti kaikki tälle samalle viikonlopulle, joten kiirettä on pitänyt, ja jaksamiseni on myös ollut paikoin aika vähissä. Halusin kuitenkin postata vähän kuulumisia ja ajankohtaan sopivia auringonkukkakuvia nyt vielä ennen kuin blogi hiljenee reilun viikon ajaksi.

Olen siis lähdössä ensi viikolla vaellukselle. Kohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto, jonka sisällä ja lähimaastoissa kulkevaa Hirvaan kierros -lenkkiä houkuttelevan kuuloisine leiriytymispaikkoineen olisi tarkoitus hyödyntää reissun runkona. Varsinainen reitti on vajaat 60 kilometriä pitkä ja enimmäkseen tasamaastoa, joten sen voisi periaatteessa kulkea ihan muutamassa päivässäkin, mutta tunnelman vuoksi reissusta on tulossa miltei viikon mittainen.

Keski-Suomessa sijaitseva Salamajärvi oli siitä hyvä kohdevalinta kohtuullisen kiireistä arkea elävälle turkulaiselle, että sinne karauttaa meiltä yhdessä päivässä, jonka päätteeksi ehtii vielä patikoida ensimmäisen etapinkin, kun taas Lappiin lähteminen olisi vaatinut parin ylimääräisen vapaapäivän järjestämistä. Niinpä tunturihaaveet saivat jäädä vielä odottamaan parempaa hetkeä. Todettiin, että on parempi käyttää kaikki käytettävissä olevat päivät rauhalliseen patikointiin etelämpänä kuin päätä pahkaa pohjoiseen reissaamiseen, siellä vauhdilla vaelluksen kiepauttamiseen ja yhtä kovaa kyytiä kotiin matkustamiseen. Rahaakin säästyy matkakuluissa.

On muuten vähän kummallista, että olen jo nyt punninnut ja miltei pakannutkin valtaosan varusteistani, vaikka lähtöön on vielä muutama päivä. Enää ruuat ja joitain vaatteita ja pikkusälää pitäisi lisätä kuormaan. Rinkkani peruspaino - siis koko pakkauksen paino ilman ruokaa ja vettä - asettuu näillä näkymin noin 11 kiloon, mikä taitaa olla peräti keveysennätykseni tältä vuodenajalta. Ei tämä minun "grammanviilaukseni" ihan kevytretkeilyn tavoitteisiin yllä, mutta olen tyytyväinen näinkin. Jos rinkkani kokonaispaino jää huitelemaan maksimissaan noin 15 kilon tienoille, kuljen vielä leppoisasti ja saatan jopa hyppelehtiäkin.

Minulla on ollut aina aika systemaattisesti tapana kokata vaellusruuaksi "yllätyspatana" tunnettua "herkkua" - sitä samaa pienin varioinnein joka aterialla, paitsi aamiaiseksi tietysti aivan erityistä aamiaisyllätyspataa - mutta tällä reissulla siihenkin on tulossa muutos, sillä luvassa näyttäisi peräti olevan ihan oikeaa ruokaa. Ajatus tortilloista ja vastapaistetuista muffinsseista saa kieltämättä veden kielelle ihan eri tavalla kuin parhaimmankaan yllätyspataelämyksen mieleen palauttaminen.

Edellisestä kunnon vaelluksestani alkaa tosissaan olla jo pieni iäisyys, joten olen hurjan innoissani tästä reissusta. Sääennuste näyttää ainakin toistaiseksi melko sateiselta, mutta eiköhän sen kanssa pärjätä, kunhan varusteet vain toimivat. Pakkasin jo kurapuvun ja tiskihanskat rinkkaan, ja nyt parin testailukerran jälkeen rohkenen olla luottavainen myös vanhojen, paikattujen vaelluskumisaappaitteni vedenpitävyyden suhteen.

Kuvista keskimmäisen otin kuun puolivälissä viljelylaatikoiltamme. Muut kuvat ovat parvekkeelle maljakkoon tuodusta kimpusta. Viileä kesä ja lämpöinen syksy ovat johtaneet siihen mukavaan seikkaan, että näin syyskuun lopullakin on vielä auringonkukkia.

Otsikon pitäisi muuten herättää mielikuva haista, joka pakkaa hurjaa vauhtia jollain tapaa haihin liittyvää korttipakkaa tai miksei jotain muutakin pakkaa. Tunsin olevani niin nokkela, kun joskus taannoin keksin tämän puujalkavitsin, enkä suostu tajuamaan, ettei se ole kovin hyvä.

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla