Välillä on hyvä olla vain

Olin kirjoittamassa Tuntemattomasta sotilaasta, jonka kävin katsomassa tietysti heti ensi-iltana. Olin kirjoittamassa viljelylaatikoiden sadonkorjuusta. Salamajärvestä. Syksyn lehdistä, sienistä, sateisista päivistä, linturetkistä ja talven tuoksusta ilmassa. Ensilumesta, punatulkkujen viheltelystä ikkunan takana ja siitä, kuinka #lumikaaos yllätti jälleen eteläsuomalaiset.

En saanut kirjoitettua mistään.

Sen sijaan rimpuilin edetäkseni yliopisto-opinnoissa. Rimpuilin pitääkseni itseni kasassa. Tunsin olevani eksyksissä. Olin huolissani tietämättä, mistä oikeastaan olen huolissani. Hommat vain kasautuivat, tehtävälistat venyivät ja kaaos otti kodin valtaansa. Pikkuhiljaa pienetkin askareet alkoivat tuntua niin työläiltä, että ne jäivät mieluummin tekemättä.

Tänä aamuna sitten katsellessani lumisadetta ikkunasta, auringonpaistetta lumipilvien läpi ja pihapuissa pyöriviä tiaisia tunsin oloni yhtäkkiä jotenkin kevyeksi ja seesteiseksi. Tajusin tehneeni oikein, kun viikonloppuna en tehnytkään mitään, lojuin vain, ja kun sunnuntai-iltana raahauduin pitkästä aikaa tanssimaan itseni näännyksiin.

Olin selkeästi kaivannut taukoa.

Vaikka lauantai-iltana olin vielä vähän pettynyt, kun huomasin "tuhlanneeni" päivän saamatta mitään tehtyä, sunnuntaina aloin jo itse asiassa tuntea, etten haluaisikaan tehdä mitään, paitsi ehkä tanssia ja sen jälkeen ehkä seistä hetken lämpimässä suihkussa, sen jälkeen ehkä juoda lasin viiniä ja syödä pari konvehtia. 

Tänään olen ollut tehokkaampi kuin koko viimeviikolla yhteensä. Monikymmenkohtaisesta tehtävälistasta on viivattu yli jo puolet, eikä minusta edes tunnu siltä, että olisin tehnyt pahemmin mitään. Pikkujuttujahan ne ovat silloin, kun pää toimii normaalisti, mutta valtavia taakkoja silloin, kun selkeästi haluaisi vain lojua pari päivää tekemättä mitään.

Kyllä minä näköjään pikkuhiljaa opin pitämään itsestäni huolta.

Oikeastaan kirjoitin tämän vain katkaistakseni blogihiljaisuuden ennen kuin se venyy niin pitkäksi, etten enää osaa katkaista sitä. Samalla sain myös ihanan tekosyyn jälleen kerran nostaa esille suosikkiaiheeni, löhöilyn ja rentoilun ilosanoman.

Kuvituksena vaahteranlehtiä ajalta ennen kuin lumi peitti ne alleen. Aika hauskasti lumi tuli taas niin, että lehdet olivat vielä pitkälti puissa, eivätkä kaikki puut olleet ehtineet vielä edes ruskaan. Ihan kuin tämä olisi tapahtunut jo vuosi sitten.

Mukavaa alkavaa talvea kaikille!