Pieniä sieniretkiä

Mielestäni tämä sienisyksy on ollut hyvä. Tietysti käsitystäni muovaa eniten se, miten paljon ylipäätään ehdin sieniretkille. Saatan pitää hyvää sienivuotta niukkana ihan vain, koska en ole itse ennättänyt sienestää riittävän usein saadakseni hyvää kuvaa tilanteesta, ja puolestaan vähäisempikin sienisato muuttuu päässäni suureksi, kun muistelen vain sitä, miten monta sieniateriaa on tullut syötyä ja paljonko saalista säilöttyä, vaikka tosiasiassahan se korreloi eniten sieniretkien määrän kanssa. Ehkä tämä on siis ollut ainakin hyvä sieniretkisyksy.

Tämä taitaa olla orahytykkää. Sitä en ole ikinä maistanut. Kannattaisi kuulemma nauttia sokerin kera.

Oikeastaan aika suuri osa sieniretkistäni ei tyypillisesti ole edes mitään varsinaisia retkiä, vaan pieniä pistäytymisiä sopivilla paikoilla ihan vain ohikulkumatkalla noukkimassa parhaat päältä. Mutta kyllä minä välillä lähden vähän pidemmäksikin aikaa maastoon puhtaasti sienestysaikomuksissa. Plussaa on tietysti, jos kohde on muutenkin hieno. Nuorempana, kun asuin yhä landella, saatoin sienestää monena päivänä viikossa, mutta nykyään retki viikon-parin välein on jo paljon.

Vuoden ensimmäinen varsinainen sieniretkeni taisi olla elokuun lopulla, kun toverit Pölle ja Mölysammakko johdattelivat meidät Mölysammakon entiseen lähimetsään erään turkulaisen lähiön taakse etsimään kantarelleja. Oli hauskaa olla kerrankin itse se, joka ei tunne kohdetta, ja seurata tyyppiä, joka tietää "ton puskan takana kasvaa aina kantarelleja" -tarkkuudella, mihin kannattaa mennä. Tällaiset lähiöiden takametsät ovat myös usein aivan yllättävän hienoja paikkoja, niin tämäkin.

Kesän ensimmäisiä keltavahveroita. Kuva on toveri Krotin kännykältä.

Elokuussa ehdittiin käydä vielä toisenkin kerran samalla porukalla sieniretkellä. Nyt suuntasimme kohtuullisen hyväksi sienipaikaksi tietämäämme metsään Kaarinan puolelle Nunnaan. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta mikäs siinä, kun ehdimme kuitenkin poistua metsästä ennen kuin tuli kunnolla pimeää. Voitatti oli tosi satoisa, mikä oli hurjan ilahduttavaa, koska se on yksi suosikeistani. Jostain syystä minä kuitenkin kuvasin taas pelkkiä myrkkysieniä.

Hienoja kärpässieniä, ehkä pantteri- tai ruskokärpässieniä. En yrittänyt määrittää sen tarkemmin.

Elokuun lopulle mahtui myös pieni saaristoseikkailu toveri Krotin kanssa, ja sen yhteydessä kävimme Sattmarkissa rymyämässä sienestysmielellä. Ensin tietysti kahvittelimme Sattmarkin kaffetuvalla, johon on ihan pakko pistäytyä aina, kun liikkuu niillä nurkilla ihmisten aikoihin. Sitten maastoon! Sattmarkin poluilla voisi kävellä vaikka koko päivän, mutta me viipyilimme vain pari tuntia. Ämpäri tuli puolilleen pääasiassa tatteja ja limanuljaskoja.

Krotti on jostain syystä innoissaan nuljaskoista, vaikka tietääkseni hän ei edes pahemmin pidä niiden mausta.

Sattmarkin metsissä on kaikkea jännää. Tämä kuusi kasvaa maanmyötäisesti.

Pronssikautinen hautaröykkiökin löytyy ja onpa vielä tosi hienolla maisemapaikalla.

Ämpäri sai pikkuhiljaa täytettä.

Syyskuu olikin sitten aivan täynnä sienestystä. Pidempiä retkiä tehtiin pari. Yhtenä syyskuun alun iltana kävimme taas Pöllen, Mölysammakon ja Krotin kanssa minulle aika vieraalla metsäalueella Ravattulassa. Vanhassa kuusimetsässä oli hämärää jo ennen kuin aurinko alkoi painua mailleen. Korppi raakkui jossain lähellä. Osuimme jännittävän kivimuodostelman kohdalle, ja Pölle muisteli jonkun joskus maininneen sen olevan mahdollisesti vanha seitapaikka.

Sienirintamalla oli menestyksekästä. Limanuljaska oli jälleen yksi satoisimpia lajeja, mutta haperoitakin löytyi runsaasti. Keräsimme myös haarakkaita, mutta hämärässä metsässä määritys jäi ihmettelyn tasolle, ja kotiin päästyämme totesimme ne syömäkelvottomaksi lajiksi. Kamerani kohdistin tällä kertaa pääasiassa limasieniin, jotka olivat tosi vinkeän värisiä. Paljon muuta en saanutkaan kuvattua, kun pimeä yllätti.

Limasieniä! En ole koskaan opetellut tunnistamaan näitä tarkemmin, joten jätän tämän tähän.

Nostin linssin limasienistä maisemaan. Kävelevät ihmiset näyttävät kuvissa aina tanssivan.

Toveri Lilla Milla muutti tänä syksynä toistaisen pysyvästi pääkaupunkiseudulle, joten hän päätti viimein kertoa meille "salaisen sienipaikkansa" ennen lähtöään Turusta. Niinpä suuntasimme retkelle yllättävän lähellä Länsikeskusta sijaitsevaan metsään tsekkaamaan mestoja. Juuri sillä hetkellä alkusyksyn sienten aika alkoi olla ohi, eivätkä suppilovahverot sun muut olleet vielä heränneet, joten saalista saatiin yllättävän vähän, mutta paikka vaikutti kyllä tosi hyvältä ja monipuoliselta, eikä maisemissakaan ollut valittamista.

Hyvää esimakua metsästä antoi tämä rinne, jossa kasvoi vierivieressä vaikka mitä. Sain samaan kuvaan ängettyä lampaankäävän, limanuljaskan ja punaisen kärpässienen.

Sitten vastaan tuli suomuorakkaiden keijukehä. En tiennyt, että nekin voivat muodostaa tanssipiirejä! Nämä itiöemät olivat jo parhaat päivänsä nähneet, joten jätimme kehän seuraavien kulkijoiden ihailtavaksi, mutta tänne kannattaa selkeästi eksyä uudestaankiin, jos valtaisa orakassaalis on tähtäimessä.

Jänniä sieniä riitti muutenkin. Maljakkaita löytyi vaikka miten.

Lokakuussa riitti kosteutta ja lämpöäkin, joten sienet jatkoivat bileitään pitkin mäkiä ja metsiä. Meillä oli luontoliittolaisten kanssa sieniretki ja -kokkailuilta lokakuun puolivälissä Kaarinassa, ja sen yhteydessä päästiin paitsi sienestämään ja tekemään kolmea erilaista ruokalajia maisteltavaksi satoisimmista sienistä, myös maistelemaan erikoisempia löytöjä kuten anisherkkusientä. Ilta oli tosi hauska ja mielenkiintoinen.

Nämä lahottajat jäivät mysteeriksi.

Suppilo- ja kosteikkovahveroita löytyi harvakseltaan, mutta isolla porukalla saimme kuitenkin ihan kohtuullisen saaliin.

Nyt alkaa ruokasienivalikoima metsissä jo pikkuhiljaa huveta, mutta suppilo- ja kosteikkovahverot jatkavat, kunnes talvi peittää ne alleen. Juhlat sen kun jatkuvat. Vielä ei siis ole myöhäistä lähteä sieniretkelle.

Syksyn mainittavimmista sieniretkistä voisin listata #100hetkeäluonnossa-haasteeseen kuusi luontohetkeä, joten numerossa 97/100 mennään. Olen itsekin yllättynyt siitä, miten pitkällä jo olen tämän haasteen kanssa. Tällaisista arkisista pikkuretkistä se vain täyttyy.

Mites lukijat, oletteko sienestäneet ja miltä sienisyksy on teistä vaikuttanut?