M.T.Ainasoja: Hyvä joulu ja onnellinen uusi vuosi

Lapsuudessani vietimme joulua aina täsmälleen samalla tavalla vuodesta toiseen. Kuulemma joskus, kun minä ja siskoni olimme vielä ihan pieniä, perheemme kävi aattona kyläilemässä vähän joka puolella sukulaisten luona, mutta itse en oikeastaan muista sitä. Joulumuistoni alkavat vasta niiltä ajoilta, joina vanhempamme olivat jo päättäneet viettää jouluaaton yksinkertaisesti kotosalla ja vierailla sukulaisilla muina päivinä joulun alla. Jouluaatto soljui joka vuosi saman tutun ja tunnelmallisen kaavan mukaan.

Tänä vuonna jouluaattona herättiin ihanaan auringonpaisteeseen.

Ehkä tämän takia joulunvieton suunnittelu tuntuu minusta nykyään aina melkoisen hämmentävältä ja vähän epämukavaltakin, kun vanhat juhlaperinteet eivät enää istu nykytilanteeseen ja valinnanvaraa alkaa olla niin paljon. Pitää päättää, missä juhlii joulunsa ja kenen kanssa, eikä se aina ole kovin helppoa. (Okei, olisi varmaan vielä vaikeampaa, jos ei olisi ketään, kenen kanssa juhlia, eikä paikkaa, mihin mennä, mutta se onkin kokonaan toinen juttu, eikä onneksi kosketa minua henkilökohtaisesti.)

Tänä vuonna tarjolle ilmestyi jälleen yksi erilainen vaihtoehto, kun isosiskoni ehdotti jouluaaton viettoa perheensä luona heidän uudessa kodissaan. Lopulta päädyimme sinne kahden suvun voimin juhlimaan, ja sepä vasta oli mukavaa. Joulupäivän vietin sitten kotona Turussa toveri Krotin kanssa. Tapaninpäivänä vierailin vanhempieni luona juhlistamassa mamin syntymäpäivää ja illalla ohjelmassa olivat vielä joulun rääppiäiskestit meillä. Oikein kivasti kaikki siis asettui, kuten aina lopulta.

Meillä oli kirkkaita lasipalloja ja omatekoisia paperienkeleitä olkkarin tauluhyllyn reunassa kuten viime joulunakin.

Kuvatessani joulun aamutunnelmia parvekepuutarhassa huomasin, että talviasetelmien sekaan on jo nyt alkanut versoa jotain uutta elämää. Aurinko on paistanut ilmeisen lämpimästi.

Vaikka joulunvieton puitteet ovatkin nykyelämässäni aika vaihtuvaiset, yhdestä perinteestä tulee kuitenkin pidettyä kiinni. Jouluaaton ohjelmaan kuuluu metsäretki. Miltei poikkeuksetta retkikohde on ollut Ruissalo, mutta tänä vuonna ulkoilimme siskon perheen omilla tiluksilla ja niiden ympäristössä. Olikin mukavaa päästä tutustumaan paremmin heidän metsäänsä. Aiemmin olen vain piipahtanut sen reunassa taittamassa oksia makkaratikuiksi.

Idyllisissä maalaismaisemissa kelpasi muutenkin jaloitella pitkin hiljaisia hiekkateitä. Keli oli lumettoman harmaa, mutta pakkasta oli sentään hiukan ja aurinkokin pilkahteli puolipilviseltä taivaalta. Auringonlasku oli seesteisen kullanhehkuinen. Kuusitiainen piipitti pihapuussa. Korpit raakkuivat jossain kauempana, ja niitä kuulemma näkyykin heillä miltei päivittäin.

Metsästä löytyi naavaisiakin puita.

Myös palokärjen ruokailupaikka tuli vastaan.

Jouluni oli hyvä. Olen loppujen lopuksi aika vähään tyytyväistä sorttia siinä mielessä, ettei yksityiskohdilla ole minulle niin väliä. Pääasia on, että tunnelma on jouluinen, eikä siihen paljoa tarvita. Kunhan on kotoisaa ja sopivan yksinkertaista, jouluisia makuja ja tuoksuja, leppoisa meininki ja ihmisillä juhlamieltä, siitähän se aika pitkälle jo rakentuu. Kuten viimevuonna joulun alla kirjoitinkin, joulumieli on tärkeintä, materiaali oikeastaan aika toissijaista.

Hankimme taas jouluksi tulppaaneja, vaikka kuusen läsnäolo saakin ne nuupahtamaan aivan ennenaikaisesti. Pysyivät ne kuitenkin sentään tapaninpäivän yli vielä ihan nätteinä.

Hyvän joulun jatkoksi kuuluu tietysti onnellinen uusi vuosi. Sitähän ei toki voi tietää, mitä tuleva vuosi tuo mukanaan, mutta onneksi omaan onnellisuuden kokemukseen pystyy tietyiltä osin vaikuttamaan itse. Omalla kohdallani olen havainnut, että tärkeintä on yrittää muistaa olla kiitollinen niistä asioista, jotka ovat hyvin - etenkin silloin, kun ne ovat vähissä. Lisäksi on tärkeää osata olla hyväntahtoinen ja armollinen - etenkin itselleen.

Jälkimmäiseen havaintooni liittyen en tänäkään vuonna ole aikeissa tehdä mitään suurensuuria uudenvuodenlupauksia. Jos vuodenvaihdetta juhliessani keksin jotain oikein osuvaa, saatan antaa itselleni jonkin pienen mukavan lupauksen, mutta tälläkään kertaa en lupaa olla koko tammikuuta syömättä, mennä joka päivä yliopistolle rapukävelyä tai kasvattaa itselleni ensi jouluun mennessä uutta kättä.