Kevään ikävät lieveilmiöt

Rakastan kevättä - mutta en sen tiettyjä lieveilmiöitä. En puhu tässä nyt kevätauringon lämmön houkuttelemina talvipesistään esiin ryömivistä puistopultsareista, enkä liioin leppeän vuodenajan saapumisesta riehaantuneina kesämekoissaan huhtikuun lopussa lumisateeseen sammuilevista opiskelijoista. Ajattelin meinaan purkaa taas tuntojani allergia-asioiden suhteen.

Keväällä on vaikea hengittää. Tähän yhtyy varmasti moni. Vähän säistä ja keleistä riippuen se muistuttaa lähestymisestään jo varhain kevättalvella. Ensimmäiset lepän ja pähkinän siitepölyn kaukokulkeumat saattavat tulla etelätuulien mukana Suomeen samoihin aikoihin, kun katupöly narskuu hampaissa ja saa kulkijan haukkomaan henkeään jo muutenkin.

En tiennyt paljoakaan katupölykauden todellisuudesta ennen kuin muutin kaupunkiin. Maalla ongelma ei ollut niin räikeä. Kun vietin ensimmäistä kevättäni turkulaisena, olin suorastaan pöyristynyt - ikkunaa ei voinut pahemmin pitää auki päivisin, sillä muuten koko kämppä peittyi hetkessä harmaaseen haisevaan pölyyn, ja ulkona poutasäällä kulkeminen oli hengittämisteknisesti painajaismaista. Nykyään varaudun kevään pölykauteen liikkumalla aina vähintäänkin jokin ohut kaulahuivi mukanani, jotta voin tarvittaessa hengittää kankaan läpi. Se auttaa ainakin hiukan. Oikea hengityssuojain on toki vielä parempi ratkaisu. Onneksi varhaiskevään korkeapaineet eivät myöskään useimmiten pysyttele aloillaan kauaa, ja ennemmin tai myöhemmin saadaan ihania, helpottavia kevätsateita, jotka pesevät pois menneen talven pölyt.

Pian katupölyjen jälkeen siitepölyt valtaavat tosissaan ilmatilan. En oikeastaan tiedä, mille siitepölyille olen eniten allerginen, koska olen tukkoinen oikeastaan koko kevään ja pitkälti kesänkin, mutta koivu taitaa olla se pahin. Toukokuussa olen yleensä kaikkein eniten tukkoinen.

Onneksi sateet helpottavat tälläkin saralla. Viime viikon ukkoskuuron jälkeen ilma oli hetken aikaa täydellisen raikasta ja helposti hengitettävää. Toukokuussa vain sataa yleisesti ottaen melko vähän, mutta siitepölyn määrä ilmassa vaihtelee kuitenkin myös muiden sääolosuhteiden ja vuorokauden ajan mukaan. Pahimpaan koivun kukinta-aikaan viisas allergikko-astmaatikko ajoittaa ulkoreippailunsa iltaan ja välttelee parhaansa mukaan lämpimällä ja tuulisella säällä ulkona riehumista. No, minä en ole mikään tyyppiesimerkki tässä mielessä viisaasta henkilöstä, sillä esimerkiksi viime keväänä reippailin itseni aivan pilalle toukokuun poutapäivinä, minkä seurauksena sain napsia monenlaisia lääkkeitä pitkälle kesään palauttaakseni hengityskykyni normaalitilaan.

Kunhan kevät siitä vielä etenee, seuraavaksi pitää taas totuella ampiaisiin ja muihin pistiäisiin. Olen näiltäkin osin epätietoinen todellisesta allergiastatuksestani, sillä olen vältellyt pistoja tehokkaasti, mutta jotain voi kuitenkin olettaa. En myöskään haluaisi ihan tuosta vain kokeilla, miten kävisi, jos vaikkapa ampiainen nyt pistäisi.

Suomessahan esiintyy pörriäisiä pääasiassa kolmea sorttia: ampiaisia, mehiläisiä ja kimalaisia. Kimalainen on enimmäkseen harmiton, söpön pörröinen ja paksu otus, jonka merkitystä hyötykasvien pölyttäjänä ei voi liikaa korostaa - se on siis kaikin puolin tervetullut tyyppi. Harva on allerginen sen myrkylle, eikä se juuri koskaan pistäkään, ellei se tosissaan luule viime hetkensä tulleen. Mehiläinenkin on ihan kiva, pörröinen, hunajaa valmistava ja myös tehokkaasti kukkia pölyttävä surisija. Se kuitenkin puolustaa itseään ja etenkin pesäänsä hyvinkin ärhäkkäästi, ja sen pisto voi olla vakavasti allergiselle jopa hengenvaarallinen.

Pahimpia perkuleita ovat ampiaiset. Tosiasiassahan nekin ovat oikein hyödyllisiä eläimiä, joilla on tärkeä tehtävänsä muun muassa tuhohyönteisten saalistajana ja jossain määrin myös kukkien pölyttäjänä, mutta on myönnettävä, että minun on vaikea suhtautua niihin positiivisesti. Ne ovat oikeasti pelottavia. Toisin kuin mehiläinen, ampiainen voi pistää monta kertaa, sillä se ei useimmitenkaan itse kuole pistoksen myötä. Se on myös astetta hyökkäävämpi ja tungettelevampi. Ampiaisallergia voi olla huomattavan vakava, ja riskiä tietysti pahentaa se, että ampiainen pistää herkemmin ja mahdollisesti useamman kerran.

Onneksi ampparin erottaa muista mesipistiäisistä helposti, sillä sen vartalo on karvaton ja kiiltävä. Myös sen lentotapa on sangen tunnistettava - itse olenkin oppinut havaitsemaan ampiaiset yleensä jo kaukaa ja voin antaa niille tilaa. Ongelmallisia tilanteita syntyy lähinnä kaupungeissa ravintoloiden terassien, roskisten ja muiden ihmisen tarjoamien ruoka-apajien ääressä, missä ampiaisia pörrää paljon ja itse pitäisi yrittää mahtua sekaan. Epämukavia tilanteita syntyy myös bussimatkoilla, kun amppari eksyy kyytiin ja hätääntyy. Yritä siinä sitten väistellä.

Usein kuulee sanottavan, ettei ampiaista kannata huitoa, ja tietyllä tapaa tämä pitääkin paikkansa, mutta mielestäni on kuitenkin järkevää pyrkiä poistumaan pörrääjän lähettyviltä, sillä se saattaa laskeutua ja pistää, vaikkei sille oikeastaan tekisi mitään uhkaavaa. Etenkin syksyllä, kun menneen kesän työläisillä ei ole enää mitään virkaa ja ne vain lentelevät ympäriinsä ihmettelemässä, olen havainnut paljon tällaisia tapauksia.

Keväisin esiintyvät ampiaiskuningattaret ovat kookkaita ja pelottavan näköisiä, mutta niillä on harvoin asiaa pistää ihmistä. Sen sijaan pitää olla tarkkana, etteivät ne rakenna pesää vaikkapa parvekkeelle tai kotioven viereen, sillä se tietää vaikeuksia myöhemmin kesällä. Retkeilijän kannalta pelottavimpia ovat tietysti maa-ampiaiset, joiden pesiä ei välttämättä havaitse ennen kuin on jo liian myöhäistä. Joskus nekin voivat pesiytyä ihmisten pihoille, joten allergisen puutarhaihmisen kannattaa seurata ampiaisten puuhia pihallaan silmä tarkkana näin keväisin.

No, tämän kaiken valossa kevätkesä kuulostaa olevan esimerkiksi minulle tosi rankkaa aikaa, mutta mitäpä pienistä. Tosiasiassahan kyseessä on suosikkivuodenaikani, jonka soisin jatkuvan vaikka vähän pidempäänkin.

Onko teillä samanlaisia kokemuksia keväästä?