Kotka, ensimmäistä kertaa

Kotimaan kolkista itäisimmät ovat minulle kaikkein vieraimpia. Jostain syystä reissuni suuntautuvat miltei poikkeuksetta Varsinais-Suomesta pohjoiseen päin, jos eivät sitten pääkaupunkia kohti. Itä on jäänyt vähän hämäräksi. Mitä nyt pari kertaa olen hengaillut Joensuussa ja kerran Kouvolassa (lasketaanko sen edes olevan idässä?), ja joskus matkattiin Lapista alas itärajan kautta. Kotkassa en ollut käynyt kertaakaan ennen viime viikon roadtrippiä.

Kotka valikoitui reissukohteeksi ennen muuta siksi, että olin saanut aiemmin keväällä ilmaislipun Merikeskus Vellamoon, ja täytyihän se hyödyntää. Reissuun lähtiessämme sattui kyllä se perinteinen "kai sulla on liput mukana" -hetki. Minä ja Krotti olimme lähteneet ajamaan Turusta, kun Krotti kysäisi, muistinko ottaa sen Vellamon lipun mukaan. No, enhän tietenkään ollut muistanut. Onneksi emme olleet ehtineet kauas, joten oli vielä järkevää palata hakemaan lippua.

Merikeskus Vellamo on siisti paikka.

Mukaan seikkailulle lähti myös Naakkuli, jonka poimimme kyytiin matkan varrelta Lohjalta. Hänellä on sukua Kotkassa, joten saatiin sitten messiin joku, jolla on paikallistuntemusta. Kotkassa ensimmäinen pysäkkimme oli Merikeskus Vellamo. Erikoisesti muotoiltu rakennus tönötti keskellä aika karun näköistä satama-aluetta, mukavasti aivan meren äärellä. Vellamossa on lukuisia eri näyttelyitä, merijuttujen ohella myös seudun paikallismuseo ja vaihtuvia taidenäyttelyitä.

Koska Merikeskus ei kuitenkaan ole suuren suuri, ehdimme hyvin kiertää kaikki osiot. Suosikkejani olivat tietysti vanhojen purjelaivojen pienoismallit sekä hiukan surullinen Menetetyt majakat -näyttely, joka käsitteli nimensä mukaisesti suomalaisia majakoita, jotka on menetetty sodan myötä tai joita ei enää ole olemassakaan.

Näyttelyissä oli muuten sen verran paljon informaatiota, ettei siihen jaksanut enää pidemmän päälle edes kunnolla keskittyäkään. Aluksi yritin lukea ajatuksella kaikki tekstit, mutta jossain vaiheessa ryhdyin vain silmäilemään ja fiilistelemään, kun pääni väsyi ajattelemiseen.

Niin kaunis!

Taidenäyttelyssä pidin erityisesti tästä järviruoko-tilataideteoksesta.

Oi, ihana majakka!

Pienoismallien lisäksi esillä oli tietysti ihan oikeitakin aluksia. Tämä hydrokopteri oli tosi jännä!

Vellamosta jatkoimme Maretariumiin. Se on suuri akvaariotalo, jossa pääsee näkemään suomalaisia kaloja ja muita vesien eläimiä mahdollisimman luonnonmukaiseksi järjestetyissä oloissa. Paikka oli aivan uskomaton! Suosittelen vierailua Maretariumissa ihan kympillä kaikille luonnonystäville ja toki muillekin, joita nyt vain tällainen juttu saattaa kiinnostaa. Kohde vaikutti tosi kivalta myös lapsiperheellisille, sen verran mukavaa puuhaa ja jännää nähtävää oli tarjolla.

Erityisesti huomioni kiinnittyi tosi kookkaisiin, suorastaan pelottavan isoihin sampiin. Sampi on hyvin harvinainen kala Suomen luonnossa, enkä muista koskaan ennen nähneeni sellaista missään. Isojen kalojen uiskentelua olisi jaksanut katsella vaikka koko päivän. Toki kaikki muutkin kalat, kuten myös ravut, matelijat ja sammakkoeläimet olivat kiehtovia. Akvaariot ja terraariot oli myös toteutettu tosi hienosti.

Muun muassa sampia ja lohia.

Joukossa oli myös huomiotaherättävä valkoinen yksilö.

Tosi komea hopearuutana. Se on valitettavasti erittäin haitallinen vieraslaji Suomessa.

Aivan lyhyen kävelymatkan päässä Maretariumista on Sapokan vesipuisto. Nimestään huolimatta se ei ole mikään vesipuisto Serena, vaan kaupunkipuisto, jossa on lukuisia näyttäviä vesiaiheita. Sapokka osoittautuikin tosi ihanaksi, vehreäksi keitaaksi Kotkan kaupunkialueen muuten niin kolkoissa ja vähän neuvostohenkisissä maisemissa. Kasveja oli vaikka kuinka, enkä edes tunnistanut puoliakaan, ja vesiaiheet olivat toinen toistaan näyttävämpiä.

Yksi ongelma Sapokassa seikkailuani kuitenkin varjosti - siellä suorastaan kuhisi ampiaisia. Aiemmin tänä kesänä olin ihmetellyt, missä kaikki ampiaiset oikein luuraavat, mutta Sapokassa niistä ei ollut puutetta. Varmasti helposti saatavilla oleva juomavesi ja runsas kasvillisuus tekevät puistosta varsinaisen ampiaisten unelman. Minä en sitten pahemmin kiipeillyt kallioilla saati hipsinyt poluilla, vaan pysyttelin isolla tiellä etäällä pensaista, joissa kävi hurja surina.

Sapokkaan saapuessamme tulimme ensin pienelle lampareelle, jota reunustivat kauniit istutukset.

Seuraavaksi ohitimme pienen putouksen. Naakkuli ja Krotti kiipesivät ylös putouksen viertä metsikköön, mutta minä jäin kulkemaan tietä pitkin, sillä ampiaisia kuhisi juuri tuolla putouksella tosi paljon.

Kohta näkyviin tuli vielä isompi putous. Jäin pitkäksi aikaa sillalle ihastelemaan sitä.

Kiersimme lahdenpohjukan ympäri maisemia ihastellen.

Puistossa liikuskeli myös varisperhe. Hupsut nuoret vaakut olivat aika uteliaita ja pelottomia.

Vaikka helteelle altistuminen alkoi jo painaa päätä, kävimme vielä Katariinan meripuistossa, jonka ohessa sijaitsee myös Fort Katariina -linnoitus. Linnoitukselle emme tosin menneet, eikä puistossakaan tullut vietettyä kovin kauaa, sillä uupumus oli todellista, samoin nälkä. Minä tein vain pienen kävelyn rantaa myöten. Krotti ja Naakkuli metsästivät pokemoneja ja kävivät myös riehumaan leikkipaikalle sillä välin, kun minä arvoin, menisinkö autoon koomaamaan kuumuudesta huolimatta vai jäisinkö pihalle auringon ja ampiaisten armoille pötköttämään.

Kohde oli kuitenkin oikein kaunis ja mielenkiintoinen, ja oli sääli, ettei siellä jaksanut olla pidempään ja tutustua paremmin. Kun taas joskus eksyn Kotkaan - varsinkin, jos vallitsevat sääolosuhteet ovat hiukan otollisemmat ulkoilun kannalta - suuntaan ensimmäiseksi Katariinan meripuistoon seikkaperäisemmälle visiitille.

Merimaisemat olivat tosi mukavat, avarat ja näin ilta-auringossa aivan erityisen kauniit. Istutukset olivat nättejä, ja puistosta löytyi myös pieni lammaslaidun ja tietysti myös niitä leikkipaikkoja aikuisillekin soveltuvan kokoisine kiipeilytelineineen ja keinulautoineen.

Pieni lampi Katariinan meripuistossa.

Aavaa merimaisemaa ja ihanaa ilta-aurinkoa.

Rantakivillä oleskeli joukko isokoskeloita.

Illallista nautimme niinkin fiinissä paikassa kuin Kotipizzassa, koska valinnanvaraa oli niukasti, emmekä jaksaneet vaivata helteen nujertamia aivojamme ruokapaikkavaihtoehtojen puntaroimisella. Päivän päätteeksi karautimme sitten Porvooseen leirintäalueelle telttailemaan, mutta jatkan siitä myöhemmin.

Yli kolmenkymmenen asteen helteessä reissaaminen oli kaikesta seikkailun riemusta huolimatta aika kuormittavaa. Illalla oli aivan poikki. Erityisen kimuranttia oli auton ilmastoinnin kanssa kikkailu, sillä sen pitäminen yhtäjaksoisesti käynnissä saa hengitysilman tosi huonoksi ja kurkkuni kipeäksi, mutta taas kokonaan ilman ilmastointia matkustajia uhkaa lämpöhalvaus. Siinä oli säätämistä, ja matkan aluksi teimmekin sen virheen, että pidimme ilmastointia liian pitkään päällä, minkä johdosta pelkäsin jo olevani tulossa kipeäksi. Onneksi olo kuitenkin koheni päivän mittaan ja kurkkukipu hälveni.

Tämä ensimmäinen vierailuni Kotkaan jätti oikein positiiviset fiilikset. Itse kaupunkinäkymät jäivät kyllä mieleen paikoin rumina ja kolkkoina - ensimmäiset kuvat kaupungista heti saapuessamme olivat kuin virolaisesta hylätystä neuvostoaikaisesta teollisuussatamasta - mutta keskusta oli kyllä sitten nätti, puistot vertaansa vailla ja kaikki kohteet perin juurin mainioita. Sitä paitsi onhan siinä karussa kaupunkikuvassakin oma viehätyksensä.

Kotka, palaan joskus takaisin.

Matkakertomus jatkuu Porvoon osuudella, jahka palailen taas takaisin sorvin ääreen. Nyt mukavaa viikonloppua kaikille!