Viikonloppu Salon takamailla - kanoottiretkeilyä, sienestysonnea ja häikäisevän kauniita hetkiä

Elokuun puolivälin paikkeilla vietin viikonlopun mökkeilyn, leireilyn ja retkeilyn merkeissä Salon takamailla Kiskossa Louhelan maalaistalolla. Olen jo pitkään ollut aikeissa kasata kuvani ja ajatukseni ja kirjoittaa leiriviikonlopusta, mutta jotenkin tämä tuntuu taas olleen niitä reissuja, joista on hyvin vaikea saada tuotettua mitään koherenttia. Kolmeen päivään sisältyi niin runsaasti retkeilyä, hienoja havaintoja ja tunnelmia, etten tiedä, mistä aloittaisin - ja mihin lopettaisin.

Mikä kaunis paikka!

Louhela tarjosi aivan mielettömän ihanat puitteet viikonlopun viettoon. Vanha maalaistalo pihapiireineen sijaitsee kumpuilevien peltomaisemien keskellä Kurkelanjoen varrella. Säät suosivat - vaikka oli hitusen liian kuuma minun makuuni ja pari sadekuuroakin saatiin niskaan, enimmäkseen oli miellyttävä ulkoilusää. Ilmassa oli jo hiukan syksyn tuntua. Aamut olivat usvaisia, eikä maisema ollut enää aivan kesäisen vehreä. Muuttolintuja oli liikkeellä.

Minä majoituin pihamaalla teltassa. Sisälläkin olisi ollut ihan mukavaa, kohtuullisen vähätuoksuista ja siistiä, mutta taloon saa kuitenkin tuoda lemmikkieläimiä, joten ajattelin vältellä mahdollisia allergiavaikeuksia ja nukkua ulkona. Samalla pääsin taas kuuntelemaan yön ääniä, hengittämään kosteanraikasta ilmaa ja fiilistelemään myös ihanan tunnelmallista sateen ropinaa teltan kattoon. Oli tosi kivaa telttailla taas, kun kesän helteillä ei tullut pahemmin edes yritettyä.

Louhelan päärakennus on aika komea.

Telttailin ihan portin pielessä. Rinnetontilta oli vähän vaikea löytää tasamaata, joten tähän päädyin.

Louhelan pihapiirissä on koko joukko vanhoja maatilan rakennuksia, joista kaksi on tarkoitettu majoittumiskäyttöön. Tällaiset paikat ovat hurjan kiehtovia, joten oli kutkuttavaa tutustua kohteeseen. Pikkutuvan vintin ikkunoissa oli pitsiverhot, joten piti tietysti etsiä, miten vintille pääsee. Kuistin vieressä nojailevat tikkaat johtivat vain katolle, eikä portaita löytynyt, mutta lopulta huomasimme vessan katossa umpeen naulatun ja piiloon maalatun kattoluukun. Ilmeisesti vintille on kuljettu aikanaan sen kautta.

Pikkutupa huokui tietynlaista salaperäisyyttä.

Tilat oli kalustettu vanhoilla huonekaluilla.

Tämä oli Luonto-Liiton nuorten luonnonharrastusleiri, joten seura oli mitä mainiointa ja ohjelma mukavan innostavaa mutta myös leppoisaa. Viikonlopun kohokohta oli melontaretki. Minä tykkään tosi paljon melonnasta, mutta jostain syystä olen tehnyt sitä lähinnä Lapin-reissuilla silloin, kun majapaikalla on ollut kanootteja käytettävissä. Kerran olen kokeillut kajakkia, mutta se vaikutti pelottavan kiikkerältä toisin kuin avokanootit eli niin sanotut intiaanikanootit, joihin olen jotenkin fiksoitunut.

Nyt oli tarjolla molempia, mutta epäluuloissani valitsin taas tutun ja turvallisen avokanootin. Melontaretkellä kajakilla liikkuneita opastajiamme tovin seurailtuani aloin kyllä tuumia, että kannattaisi antaa kajakille uusi mahdollisuus - vanha kunnon kanootti tuntui kauhean raskaalta ja hitaalta ketterien ja vikkelien pikku kajakkien rinnalla. Oli kyllä tosi hyvä, että pari kokeneempaa melojaa hyöri kajakkeineen joukossa, sillä heiltä sai kullanarvoisia vinkkejä melontatekniikan tehostamiseen ja kanootin sujuvampaan hallintaan.

Kanootit rannassa auringonnousun valossa.

Pienten harjoitusten jälkeen lähdettiin melontaretkelle alas Kurkelanjokea kohti isoa Kirkkojärveä. Koska sää oli hiukan turhan tuulinen järvimelontaan, ei järven selälle lähdetty seikkailemaan, vaan pistäydyttiin vain aika lähellä jokisuuta Pappilanniemellä sijaitsevalla nuotiopaikalla pitämässä evästaukoa ennen kuin palattiin takaisin jokea myöten Louhelaan. Tuli siinä kuitenkin kymmenisen kilometriä melottua, ja päivän päätteeksi sen kyllä tunsi hartioissa, jotka jo entuudestaankin olivat hiukan jumissa. Onneksi jumit kuitenkin helpottivat käsienpyörittelyverryttelyllä ihan parissakymmenessä minuutissa.

Tästä se lähtee. Joki oli aluksi aika kapea kunnes leveni järveä lähestyttäessä.

Melonta jokea pitkin oli todella mielenkiintoista ja jännittävää. Etenimme keskellä peltoja, mutta emme nähneet peltomaisemia, vain joenvarren kaislikkoa, pajukkoa, veden ylle kaartuvia puita ja muuta rehevää kasvillisuutta. Lumpeet ja ulpukat kukkivat. Järvelle saavuttiin Uitmuksenlahden tiheään ruovikkoon raivattua kapeaa käytävää pitkin. Edeltämme kahahti lentoon pari harmaahaikaraa ja jokunen sinisorsa.

Järvellä laineet keinuttivat pientä kanoottia aika ikävästi, mutta melonta kuitenkin sujui ja pääsimme turvallisesti rantautumaan kivikkoon. Nuotiopaikka oli metsikön kätkössä rantakallioiden takana. Se ei ollut mikään erityisen hieno mesta mutta ajoi asiansa.

Näkymä järvelle rantautumispaikalta. Sää oli harmaa, mutta auringonsäteet siivilöityivät hienosti pilvien lomasta.

Kahden hengen avokanoottia on näppärintä meloa kaksin. Minä sain melontaparikseni toveri Peikon, jonka kanssa matkan teko olikin ratkiriemukasta. Menomatkalla minä istuin takana ja ohjasin. Luulin olevani hyvä siinä, mutta hosuinkin meidät aika monta kertaa joenpenkan kaislikkoon.

Paluumatkalla, kun oli Peikon vuoro pitää perää, minä sain puolestani muutamaan otteeseen huutaa pää pusikossa, että keskittyisi ohjaamaan kunnolla - mutta liekö kyse ollut kuitenkin tahallisesta tempusta, jotta minäkin joutuisin vuorostani kärsimään kasvillisuuteen törmäilyistä! Kaikesta huolimatta meillä oli aivan hurjan hauskaa. Nauroin niin, että aiheutuin epämiellyttävää kanootin huojuntaa.

Louhelan rantalaavun edustalle on tehty hiekkapohjainen uimapaikka, josta on myös näppärää laskea kanootit vesille ja rantautua. (Laavu oli kiva hengailupaikka, mutta katto päästi vedet läpi laavussa yöpyneiden päälle.)

Molempina reissun aamuina heräsin auringonnousun aikaan. Ensimmäisenä aamuna myös jäin hereille, sillä varhaisaamun linturetki kutsui. Sunnuntaina en enää jaksanut, vaan palasin nukkumaan, kun kukaan muukaan ei ollut aikeissa lähteä aamuretkelle ja sadettakin tuli ihan kaatamalla. Lauantain aamunkoitto oli uskomattoman kaunis.

Pilvet olivat dramaattisen synkkiä, mutta nouseva aurinko kultasi tienoon ja sai kaikki kastepisarat heinikossa kimaltamaan jalokivinä. Taivaalla komeili valtaisa sateenkaari. Joki oli hetken verhoutunut usvaan, mutta aurinko paimensi sumulautat nopeasti pois.

Auringonnousu, aina hyvä syy herätä varhain.

Sateenkaari oli hieno, mutta sitä oli vaikea saada kuvaan. Oman varjoni kuvaamiselta en sen sijaan voinut ilmeisesti välttyä, se kun näkyy aika monessa tämän aamun kuvassa.

Niittykukat kukkivat valtoimenaan - mukavaa vaihtelua ainaisille lupiinien valtaamille pientareille. Niittynätkelmän keltaiset kukat loistivat aivan erityisen kirkkaina aamuauringossa.

Kun suuntasin aamun sarastuksessa talon pihasta pellon pieleen ihailemaan jokimaisemaa, näin metsän reunassa valkohäntäpeuran, jolla oli melkoisen isot sarvet. Uljas kruunupää pyähtyi tuijottamaan minua, mutta heti, kun hieman liikahdin, se säikkyi ja pakeni metsään. Havaitsin kuitenkin kauempana pellolla lisää peuroja, jotka ruokailivat kaikessa rauhassa, ja jäin kiikaroimaan niiden puuhia. Viikonlopun aikana tuli nähtyä ylipäätään tosi paljon pieniä hirvieläimiä. Joka aamu ja ilta niitä ilmaantui pelloille.

Lintuhavainnot olivat myös mainioita. Koko viikonlopun joenvarren pelloilla oleili sekaparvi erilaisia hanhia. Kurkia saapui myös, ja nekin jäivät hengailemaan pellolle. Välillä osa niistä nousi siivilleen ja lähti kaartelemaan pois, ja välillä saapui uusia. Kyyhkytkin olivat pakkautuneet isoiksi parviksi ja ruokailivat pellolla.

Aamuretken mieleenpainuvin havainto oli nuori ruskohuohaukka, joka liiteli pellon yllä saalistuspuuhissa. Petolinnuissa on sitä jotain - niiden tarkkailu on aina kiehtovaa. Vaikka linturetkelle läksiessämme paistoi aurinko, matkalla takaisin Louhelaan tummat pilvet levittäytyivät yllemme ja ryöpyttivät päällemme oikein kunnon sadekuuron.

Yksinäinen kurki lensi ylitseni, kun haahuilin aamulla rannassa.

Iltaisin istuskelimme nuotion ääressä. Perseidien tähdenlentoparven maksimihetkestä oli kulunut vasta viikko, joten vietimme saapumisiltanamme hyvän tovin laavun nurkalla toiveikkaina yötaivaalle tuijotellen. Tähdenlentoja näkyikin ilahduttavan paljon. Vaikuttavinta oli kuitenkin pimeys. Hukkavaloa ei juurikaan ollut, joten tähtitaivas näytti aivan toisenlaiselta kuin vaikkapa Turusta käsin havainnoituna. Linnunrata hohti taivaankannella. Louhelassa oli myös ihanan hiljaista, vaikka maantiellä kulkikin autoja satunnaisesti myös yöaikaan. Hyttyset eivät juurikaan piinanneet - niitä tuntui olevan aivan poikkeuksellisen vähän.

Puolikuu valaisi maisemaa.

Sunnuntaina kävimme sienestämässä läheisessä metsässä. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä kesän kuivuuden takia sienisyksystä oli ennustettu heikkoa. Niinpä oli aivan mahtavaa, kun metsä tarjosikin hyvän saaliin. Kanttarellejä löytyi erityisen paljon, mutta keräsimme myös haperoita ja muutaman tatin. Sieniä päästiinkin sitten kokkailemaan leirin päätösaterialle.

Metsäretki oli muutenkin kiva, vaikka maasto sinällään oli aika tavallista talousmetsää. Pätkän matkaa kahlasimme ihanassa sananjalkatiheiköissä, ja polulla tuli vastaan vaskitsa - niitä pääsee aika harvoin näkemään.

Kiitos metsälle sienisaaliista!

Olen tavattoman hyvilläni tästä reissusta. Kuvia selaillessa tulee lämmin fiilis. Täytyy nyt vielä lopuksi suositella Louhelaa kaikille, jotka sattuvat etsiskelemään vuokramökkiä tai muuta lomailupaikkaa Varsinais-Suomesta. Oli meinaan sen verran hienot puitteet!