Lintujen siivillä, puiden lehdissä

Tänään aamukahvilla istuskellessani näin talitiaisen lennähtävän keittiön ikkunalaudalle. Pieni pää kääntyili vilkkaasti, kun tintti kurkki sisälle ja koputteli nokallaan ikkunanpieltä. Pikkulinnun koko olemus oli täynnä juuri sitä nimenomaista uteliaisuutta, joka vaikuttaa tinteille kovin tyypilliseltä.

Syksyllä siitä tuntuu tulevan aivan ylitsepursuavaa, kun tintit valmistautuvat talveen. Tiasparvet kiertelevät, hyörivät ja pyörivät, kurkistavat joka koloseen ja pujahtavat, minne mahtuvat. Varhain aamulla voi herätä hiljaiseen koputukseen ikkunan takaa - tiainen siellä tutkii, pääsisikö ehkä sisään, löytäisikö ravintoa tai suojapaikan lähestyvien pakkasten varalle.

Tiaisten mielenkiintoiset syyspuuhat ja vuodenajan vaihtuminen toivat joskus päähäni hassun, runollisen ajatuksen, jolla leikittelen edelleen aina syksyisin. Mitäpä jos se ei menekään niin, että syksyn tulo tuo tintit pihapiiriin hääräilemään, vaan entäpä, jos tiaiset itse tuovatkin syksyn saapuessaan kurkistelemaan ja kopsuttelemaan nurkillemme? Jospa tienoota tutkiva tiaisparvi levittää syksyä mukanaan joka pihaan ja pensaaseen, koloon ja rakoseen, kaikkialle, mihin niiden utelias katse vain osuu? Jospa ilmaan hiipii syksyn kuulaus, kun tyhjää lintulautaa toiveikkaasti mittaileva talitintti toteaa "tsi tsi tyh" ja katsahtaa pikaisesti taivaalle - ja seuraavana aamuna maa on kuurassa?

Tämä kummallinen ajatusleikki kumpuaa siitä, kuinka olen tottunut kokemaan vuodenaikojen vaihtumisen lintujen kautta. Kesä päättyy muuttolintujen lähtiessä, mutta syksy alkaa, kun syyslinnut - ne kaikki, jotka viettävät talvensa ihmisasutuksen tuntumassa - valtaavat maiseman eloisalla puuhastelullaan ja täyttävät sen tyhjyyden tunteen, jonka muuttolintujen lähtö aiheuttaa.

Marjalintujen vaellus on sekin näissä mielikuvissa vahva merkki vuodenaikojen vaihtumisesta. Kun tilhet saapuvat, niiden siivillä saapuu myös hiljalleen hiipivä alkutalvi. Tänä vuonna se ei päde. Tilhet pölähtivät tänne kesäisen lämpimien syyspäivien ja ruskan värien keskelle, eikä talvesta näy vielä merkkiäkään. Oli hassua havahtua ensimmäisen tilhiparven helinään aivan leppeän lämpöisenä päivänä ja nähdä, kuinka nuo lumipyryn linnuiksi mieltämäni pohjoisen papukaijat kieppuivat punalehtisen pihlajan latvuksessa.

Eihän tilhien vaellus toki noudattele niinkään säätä tai vuodenaikoja, vaan marjojen saatavuutta, joten ne voivat hyvinkin saapua tänne rannikolle hyvin varhain syksyllä tai vasta myöhään talvella, jos pihlajan sato niin sanelee. Harvoin niitä kuitenkaan kohtaa tällaisissa puitteissa.

Ruskan värit leiskuvat juuri nyt päätähuimaavan kauniina. Ne suorastaan vaativat kantamaan kameraa mukana kaikkialle ja pysähtymään tuon tuostakin taltioimaan hetkiä syksyn väriloistosta. Olen ottanut räspyjä matkalla yliopistolta torille, matkalla kotoa kadun yli ystävän luokse kahville ja matkalla metsikön läpi bussipysäkille.

On ollut vähällä, etten olisi noussut bussista kesken matkaa voidakseni seisoskella hetken kullanhehkuisten vaahteroiden alla, mutta valitettavasti olin lähtenyt liian viimetingassa liikkeelle, joten en joutanut. Koskaan ei pitäisi lähteä niin viimetingassa, ettei jouda pysähtymään hetkeksi luonnon ihmeiden äärelle!

Multaa ja mukuloita -blogin Piparminttu kutsui minut mukaan Syksyn sävyt -haasteeseen, jossa tarkoituksena on tehdä blogijulkaisu tai jakaa kuvia itselleen rakkaimmista syksyn sävyistä ja haastaa vuorostaan muita bloggaajia tekemään saman. Kiitän! Haasteen aloitti Tiiu Puutarhahetki-blogista, ja sen myötä onkin päässyt selailemaan tosi paljon ilahduttavia syyskuvakattauksia.

Päätin ottaa haasteen saman tien vastaan ja kerätä tähän postaukseen kaikki suosikkini viime päivinä räpsimistäni ruskakuvista. Homma oli haastavaa vain niiltä osin, etten meinannut millään osata poimia valtaisasta kuvatulvastani parhaita, sillä minulle rakkaimpia syksyn sävyjä ovat oikeastaan kaikki syksyn sävyt.

Vaikka helpoiten huomio kiinnittyykin juuri puiden leimuaviin latvuksiin, ihastuttavia värejä löytyy myös muun muassa metsän pohjalta sienten lakeista, rahkasammalista, marjoista ja varpujen lehdistä. En ole kuitenkaan kuvannut niitä kovin paljoa tänä syksynä, joten ajattelin keskittyä nyt pääasiassa puiden ja pensaiden väriloistoon, jota olen dokumentoinut sitäkin enemmän.

Mainioita syksyisiä värejä tarjoavat tietysti myös puutarhan viimeiset kukkijat, kuten samettikukat ja kehäkukat viljelylaatikoillamme ja krassit parvekepuutarhassa, sekä mainiot kurpitsat. Tähän postaukseen valitsin kuitenkin vain parhaat ruskan sävyt, joita olen viimepäivinä taltioinut Turun urbaaneissa maisemissa.

Ruska-asuiset puut ja maahan pudonneet lehdet ovat siitä mukavaa kuvattavaa, että ne näyttävät joka säällä tosi kauniilta. Pilvisen harmaassa maisemassa huomio kiinnittyy suoraan itse asiaan muun väripaletin jäädessä hyvin pelkistetyksi, ja auringonpaisteessa lehdet loistavat aivan käsittämättömän värikylläisinä.

Kuvia selaillessani huomasin kuitenkin, että minulla on selkeästi taipumus suosia erästä tiettyä tapaa dokumentoida syksyn väriloistoa. Siinä olennaista on ilta-auringon valo, sininen taivas ja kuvakulma alaviistosta kohti latvusta. Hyvänä esimekkinä toimivat seuraavat kolme kuvaa, joissa asettelukin on jokaisessa sama:

Hauskaa, eikö? Maahan pudonneita lehtiä puolestaan kuvaan useimmiten niin, että omat kenkäni näkyvät myös kuvassa. Tykkään kyllä muutenkin ottaa alaraaja-selfieitä, joten tässä ei ole sinänsä mitään spesiaalia.

Juuri nyt olen kyllä aivan erityisen hyvilläni näistä kuvista, sillä minulla on niissä "uudet" kengät, joista pidän kovasti. Oikeasti nämä saappaat on siis ostettu jo vuosikausia sitten, ja olen käyttänyt niitä aiemminkin vähän aikaa, mutta viime vuosina ne ovat olleet lähinnä mamin käytössä ja sittemmin myös jonkin aikaa varastossa keräämässä pölyä. Kun pari viikkoa sitten siivosimme kaappeja vanhempieni luona, nämä tulivat vastaan ja sain viedä ne mukanani. Olen niin tyytyväinen!

Hyviä kenkiä tuntuu olevan hirveän vaikea löytää kaupoista. Ostin alkuvuodesta hienot nahkasaappaat, joiden ajattelin olevan ehkä käytössäni joka kelin kenkinä ainakin seuraavat viisi vuotta, toivottavasti pidempäänkin, mutta ne alkoivat hajota ennen kuin kevätkään ehti koittaa. Harmitti vietävästi. Olen valmis sijoittamaan satasia kenkiin, kunhan ne sitten ovat todella sen arvoiset. Mielestäni mitkään kengät eivät kyllä saisi mennä rikki vuodessa. Se on aivan kohtuutonta.

Onneksi nämä vanhat kivat saappaat tulivat sitten vastaan kaappimylläjäisten myötä, eikä mami enää kaivannut niitä. Vaikkeivät nämä nyt ajakaan aivan samaa asiaa kuin ne viime talvena ostamani olisivat teoriassa voineet ajaa, niin ovatpahan sentään jossain määrin kelikelpoiset, tosi mukavat jalassa, eivätkä ainakaan kovin heikkoa tekoa, kun ovat kerran jo pysyneet käyttökunnossa kaikki nämä vuodet. Vähän vahaa pintaan ja uudet nauhat, niin kyllä kelpaa.

En nyt taida suoraan lähettää tätä Syksyn sävyt -haastetta eteenpäin kellekään, mutta heitän sen jälleen ilmaan. Jos inspiroiduit tästä, ota koppi! Haaste on kiertänyt jo jonkin verran puutarhablogeja. Voisikin olla mielenkiintoista nähdä enemmän muiden luontobloggaajien ja kuvafiilistelijöiden postauksia aiheesta.

Osaatteko te nimetä suosikkejanne syksyn sävyistä?