Antoisa sienisyksy - retkimuistoja ja sienestysfiiliksiä

Pitkittyvissä harmaissa syystalvissa se hyvä puoli, että sienestyskausi sen kun venyy ja venyy. Ainakin suppilovahveroita voi kerätä niin kauan, kunnes metsänpohja peittyy lumeen tai menee umpijäähän. Toisaalta tänä vuonna sienikausi alkoi ainakin meillä päin vähän hitaasti kesän kuivuuden takia.

Onneksi sienirihmastot eivät välttämättä juurikaan pahastu siitä, vaikka välillä olisi vähän kuivaa, kunhan jossain vaiheessa saadaan vettä. Elokuun sateiden myötä sienisyksy lähti pikkuhiljaa käyntiin ja osoittautui lopulta aivan mahtavan antoisaksi. Etenkin herkkutatteja tuntui löytyvän suorastaan poikkeuksellisen paljon.

Sienisyksypostaukset kuuluu aina aloittaa jollain erikoisemmalla lajilla? Tämä hattivatti lienee nuijakuukunen.

Tein jo keskikesällä muutaman tunnustelukäynnin vanhoille sienipaikoille, mutta silloin ei löytynyt vielä mitään. Heinäkuun lopulla kävimme retkellä Sattmarkin maisemissa samalla, kun piipahdimme Paraisilla uimassa, mutta pöllyävän kuiva metsä ei tarjonnut saalista. Mustikat kuitenkin näyttivät jakselevan ihmeen hyvin.

Kaikista mustikoista ei tullut rusinoita, vaikka kesä olikin kuiva.

Elokuun puolivälin mökkiviikonloppu Kiskossa tuotti kesän ensimmäisen kunnon sienisaaliin. Ennen reissua oli sadellut hieman, mutta ei niin paljon, että olisin oikeastaan osannut odottaa niin runsasta satoa. Niinpä metsässä odottikin todella iloinen yllätys.

Sieniyllätys!

Kuivuus kuitenkin jatkui. Teimme elokuun loppupuolella retken Kaarinaan Tuorlan suunnalle lehtometsiin erikoisuuksien toivossa. Sää oli kaunis ja tiheässä vehreässä metsässä kuljeskelu miellyttävää, mutta sieniä löytyi vain jokunen. Retkestä jäivätkin mieleen päällimmäiseksi nuotion äärellä vietetty mukava ilta, kaunis auringonlasku ja mainiot lehmät, jotka pällistelivät aivan likellä laitumen aidan takana.

Möööö!

Onneksi syyskuu toi lisää sateita, ja sienisyksy pääsi kunnolla vauhtiin. Tämän syksyn hienoin sieniretki taisi olla heti syyskuun alussa Paraisille tekemämme reissu. Itse asiassa olimme varanneet päivän alunperin Seilissä käymistä varten, mutta Turussa ukkosti, emmekä siis päässeet lähtemään vesille. Seili-suunnitelma piti hylätä, joten päätimme sitten käyttää päivän sieniretkeilyyn.

Autoilimme Paraisille ja jalkauduimme maastoon Mattholmin saarella. Meillä oli mukanamme vain yksi iso ämpäri, ja se tuli niin pian täyteen, että piti alkaa ihan valikoida ja kehitellä vaihtoehtoisia saaliinkantomenetelmiä. Saalis oli mieletön ja retki tosi onnistunut!

Kun herkkutattisaalis pursuaa yli äyräiden ja retki on vasta puolessa.

Suuntasimme vastaavanlaiselle retkelle samaan paikkaan lokakuun alussa. Herkkutatteja löytyi yhä ja herkkusieniäkin saatiin, mutta saalis ei ollut yhtä iso. Molemmilla kerroilla käytiin myös Mattholmsfladanin lintutornilla, kun oltiin kerran muutenkin lähellä.

Syyskuun retkellä nähtiin muutolle kerääntyneitä hanhia ja kurkia, lokakuussa lähinnä tavallisia sorsia. Sellainen erikoisuus lokakuun retkeä kuitenkin väritti, että vesi oli aivan poikkeuksellisen korkealla. Rantaviiva oli hivuttautunut miltei lintutornille asti ja niitty jäänyt veden alle. Olimme liikkeellä juuri syysmyrskyn jälkeen, ja se näkyi metsässäkin.

Kaatuneita tammia Lenholmin lehdossa rannan tuntumassa.

Mattholmsfladan tulvaisena. Normaalisti vesiraja kulkee ekan pikkusaaren takana olevan ison kiven kohdalla.

Yritän opetella joka syksy tunnistamaan jonkin uuden sienen ja ehkä myös kokeilla sitä ruuaksi. Tänä syksynä olen tutustunut useampaankin minulle aiemmin vieraaseen lajiin. Seikkailut Paraisten lehdoissa opettivat, että tammenrousku on maukas ja satoisa, ruututatti on jännän näköinen ja kiehtova - mutta ei ehkä kuitenkaan hyvä valinta ruokasieneksi - ja että lehtikuusentatti on komea ja herkullinen mutta hyvin vaikeasti käsiteltävä, paljon lähisukulaistaan voitattiakin limaisempi tapaus. Lisäksi mustavahakas pääsi kokeiluun, ja maistuihan se.

Lehtikuusentatti, kauniin oranssi ja kiiltävä, limainen mutta maukas!

Syksyyni on mahtunut jo peräti kaksi patikkaretkeä Teijossa, jonka hyvät sienimaastot on tietenkin ollut tarpeen hyödyntää muun oleilun ohessa. Telttaretki Sahajärvelle tarjosi runsaasti muun muassa herkku- ja punikkitatteja, suppilovahveroita ja niitä mainittuja mustavahakkaita.

Lokakuun lopussa käytiin päiväpatikalla Nenustannokassa ja saatiin etenkin männynsuomuorakkaita. Suomuorakkaita on tullut tänä syksynä muutenkin aika paljon vastaan. En tiedä, onko niillä ollut erikoisen hyvä satovuosi vai onko vain sattunut tuuri. Olemme syöneet niitä tuliseksi maustettuna nyhtösienenä tortillan kanssa. Erikoinen sieni sopii erikoiseen ruokalajiin.

Veikeät männynsuomuorakkaat. Hauska nimikin muuten, suo-muo-rakas, suomu-orakas, haha!

Nenustannokassa auringonlaskun aikaan. Kirjoitan tästä retkestä ehkä lisää myöhemmin.

Lokakuinen seikkailu Nuuksiossa ei välttämättä lukeudu saaliin puolesta syksyn merkittävimpien sieniretkien joukkoon, mutta se on jäänyt kuitenkin mieleen, sillä päivä oli kaikkiaan kovin mukava, ja löydettiinhän retkellä myös erikoinen kotelosieni, oletettavasti piispanhiippa.

Piispanhiippako se siinä?

Enää tässä marraskuun aikana en ole tehnyt mitään isompia sieniretkiä. Sienisaaliimme on kertynyt lähinnä satunnaisilta arkisilta metsänläpikuljeskeluilta. Jostain syystä en myöskään ole käynyt koko syksynä varsinaisesti sieniretkeilemässä lähimetsissämme, kun taas viime syksynä kävin monta kertaa. Olen kyllä seikkaillut pari läpikulkumatkaa polkujen ulkopuolella, mutta en ole suunnannut maastoon ämpärin kourassa ja saappaat jalassa. Lähimetsässä retkeilyä on tullut jotenkin laiminlyötyä muutenkin. Ehkäpä on syytä vielä pistäytyä suppilovahverokierrokselle.

Juuri nyt maata peittää kyllä kevyt puuterilumi, mutta eiköhän se siitä taas kohta sula. Oli kyllä ihanaa huomata viime yönä, että lunta on tullut. Hetki sitten sateli vähän lisää, ja pilvistä päätelleen saattaa sataa enemmänkin. Miten valoisalta maailma taas näyttääkään, kun maa ei ole enää harmaa!

Mitäs te tuumitte menneestä sienisyksystä - sienestittekö ja saitteko hyviä saaliita?