Joutsenia tervehtimässä

Lauantaiaamuna sää näytti aika keväiseltä. Oli pari astetta plussalla ja aurinkoista, kohtuullisen äkäisestä tuulesta huolimatta lämpimämpää kuin parina edellisenä päivänä. Yöllä oli tullut hieman uutta lunta, mutta pääosin maa oli paljas. Päätimme lähteä linturetkelle. Paimionjoen rantapellot ja Halikonlahti kutsuivat.

Ensimmäiset kevätlinnut löytyivät Paimiosta Kravinkujan varrelta. Parvi laulujoutsenia - kahdeksan vanhaa lumenvalkoista yksilöä - lepäili pellolla. Minulle ne olivat kevään ensimmäiset. Jo niiden näkeminen oli sykähdyttävää, mutta pian kohtasimme lisää. Lähempänä lahtea joen suulla jo aivan keväisen vihreällä pellolla oli joutsenia peräti viitisenkymmentä leppoisasti laiduntamassa. Niiden seurana oli myös pari merihanhea.

Tovin joutsenia tarkkailtuamme jatkoimme matkaa iloisina ja liikuttuneina Saloon päin. Pysähdyimme huoltoasemalle lounastamaan, minkä jälkeen suuntasimme Halikonlahdelle. Sää oli käynyt pilviseksi ja tuuli voimistunut. Satunnaisia lumihiutaleita kieppui tuulessa. Eipä muuta kuin pipot korville, huput päähän, hanskat käteen ja menoksi.

Pellolla hyöri variksia ja naakkoja. Ryhdyin kiikaroimaan niiden puuhia, ja silloin havaitsin töyhtöhyypän lennossa. Sekin oli minulle kevään ensimmäinen. Kiiruhdimme pusikon ohi niin, että näimme paremmin pellolle. Hetkeksi hukkasimme hyypän, mutta kohta se taas ponnahti siivilleen varisten ajamana, ja sillä oli pari kaveriakin. Hyyppiä oli kaikkiaan kolme tai neljä. Riemastuttavaa!

Kuljimme ojanvartta seurailevaa tietä lintutornille. Halikonlahden altaat olivat vielä tyystin jäässä, mutta vedenpuhdistamon laskuputkesta pulppuava vesi virtasi sulana ojaa myöten lahteen. Tornilla seisoskellessa tuntui aluksi siltä, ettemme tekisi tänään enää enempää havaintoja. Jokisuun pellot olivat autiot, lahti jäässä ja maisema harmaa ja aution oloinen. Tuulen huminan läpi ei olisi kuullut, vaikka jokin lintu olisikin äännellyt. Lumisade voimistui.

Sitten alkoi kuin alkoikin tapahtua. Kanahaukka kaarsi rantapusikkoon päivystämään. Ruovikossa rapisi. Yhtäkkiä sieltä pomppasi lentoon komea fasaanikukko. Haukka syöksyi fasaanin kimppuun ja putosi saaliinsa kanssa yhtenä kieppuvana höyhenmylläkkönä pensaiden taakse. Fasaani parkaisi pari kertaa ennen kuin hiljaisuus taas laskeutui lahdelle. Vaikuttava tilanne oli ohi parissa sekunnissa.

Kohta löytyi toinenkin petolintu. Pellon laidassa pensaan latvassa istui tuulihaukka. Harakat huomasivat sen samaan aikaan kuin minäkin. Ne ryhtyivät härnäämään pientä ressukkaa, kunnes tämä joutui poistumaan paikalta. Tyytyväisen oloiset harakat valtasivat pensaan ja jatkoivat räkättelyään. Varislinnut tuntuvat tykkäävän muiden kiusaamisesta!

Kauempana pellolla kuljeskeli kymmenen metsäkauriin lauma. Pikkutikka lensi yli. Pari kertaa olin kuulevinani pajusirkun, mutta ääni hukkui tuuleen, enkä voinut olla varma. Samoin luulin kuulevani viiksitimaleita, joita emme kuitenkaan päässeet näkemään, joten sekin havainto jäi epävarmaksi. Hyvin paljon kiurua muistuttava hahmo viiletti ohi, mutta heikossa valossa kaukana menevää lintua oli vaikea määrittää luotettavasti.

Olin jo jonkin aikaa uumoillut kaukaa kantautuvan joutsenten toitottelua, kunnes ääni voimistui ja saatoimme olla jo varmoja, että joutsenparvi lähestyi jostain. Pian se ilmestyikin lumisateen läpi näkyviin. Kahdeksan joutsenta kaarsi taidokkaasti voimalinjojen välistä ja suoraan lintutornin ohi. Niiden heleät huudot kiirivät tuulessa. Vaikka sää olikin käynyt aika talviseksi, joutsenten saapumisessa oli vahva kevään tunnelma.

Ne laskeutuivat tyylikkäästi jäälle, huutelivat hetken ja kuljeskelivat sitten sulana virtaavan ojan päähän ja pulahtivat vesille. Parvessa oli kaksi vanhaa yksilöä ja kuusi nuorta viime kesän poikasta. En tiedä, oli kyseessä mahdollisesti viime kesästä lähtien yhdessä pysynyt perhe, mutta oli liikuttavaa ajatella, että olisi voinut olla.

Kello alkoi olla jo sen verran paljon, että lähdimme tornilta. Matkalla pysähdyimme kuvaamaan pajunkissoja. Vielä ennen parkkipaikalle paluuta näin isolepinkäisen. Kaunis, pieni, sinertävänharmaa, rosvonaamioinen petolintu lennähti esiin ruovikosta, istui hetken näreen nokassa kääntyillen ja pudottautui sitten takaisin kasvuston kätköihin. Kiva havainto kruunasi mainion retken.

Yhä sakenevassa lumisateessa reissasimme viettämään iltaa isosiskoni luokse. Parivuotias siskonlapsi riehaantui saapumisestamme, mutta malttoi kuitenkin keskittyä jossain määrin kuuntelemaan kertomustani päivän havainnoista. Lopuksi hän kysyi: "Miksi se haukka saalisti kalkkunan?" Mysteeriksi jäi, olivatko fasaani ja kalkkuna hänen päässään synonyymejä vai ehtikö hän kertomusta kuunnellessaan unohtaa, mikä kanalintu olikaan ollut puheena. Joka tapauksessa hän on ihanan kiinnostunut linnuista.

Onko teillä päin näkynyt muuttolintuja tai muita kevään merkkejä?

PS. Turun puutarhamessujen lippuarvonta on auki blogissani ensi lauantaihin asti!