Kesäinen huhtikuun loppu

Yli 20 asteen lämpötiloja, vihreää nurmikkoa, koivunlehtiä, kukkivia vaahteroita, kirsikkapuita ja valkovuokkoja - tämähän kuulostaa ihan toukokuun puoliväliltä. Sellaista on täällä Turussa nyt. On ollut jo viikon päivät. Ihan kuin olisi teleportattu Viroon tai jotain. En tiedä, onko tämä järkyttävää vai ihanaa. Kukat ja linnut ja kevään heleä vehreys - niitä on ollut kovasti ikävä. Ampiaisia en sen puoleen vielä kaipaisi, ja ajatukset tietysti harhautuvat vähän ahdistavan usein ilmastonmuutokseen. 

Minulla on ollut monen sorttisia kiireitä. Olen kirjoittaa naputellut aivan hulluna, mutta vaihteeksi en blogia vaan lehtijuttuja. Lehtihommat ajavat luonnollisesti blogiharrastuksen edelle, sillä niistä maksetaan. Ohessa olen yrittänyt ennättää retkeillä retkeilemästä päästyäni, sillä juuri nyt siihen on sellainen hyvä veto ja virta. En malta olla lähtemättä, kun luonnossa tapahtuu niin paljon.

Viime viikolla kyllä pyörähti pari päivää kotona vatsakipuja kärsiessä. Tämä kipuepisodi palautti taas mieleen, että ei kannata syödä asioita, joille on allerginen. Vaikkei niistä heti siinä saman tien tulisikaan kummempia oireita kuin vähän kurkkukipua tai suun kutinaa, niin vatsaoireet voivat iskeä myöhemmin ja saattavat olla hyvinkin lamauttavia. Lojuin puolisentoista vuorokautta sängyssä.

Näiden kuvien myötä haluan ottaa teidät mukaan ihailemaan kesään heräilevää Turkua. Kuljeskelin viikonloppuna Aurajoen vartta keskustasta yläjuoksulle päin. Oli miltei tyyni, pehmeän valoisa ilta, ja kerrassaan kelvollinen sää ulkoilla pelkissä shortseissa ja t-paidassa. Kirsikankukat avautuivat juuri samaisena päivänä - aamulla ne olivat vielä nupullaan mutta illalla jo auenneet. Näin myös kevään ensimmäiset rentukkani.

Koroistenniemen tuoreenvihreä nurmikko tarjosi oivallisen paikan istahtaa nauttimaan illasta. En tiedä, onko Turun Koroinen teille jo tuttu paikka. Siellähän siis sijaitsi toistaisen tiedon valossa aikanaan Suomen ensimmäinen kirkko. Tätä paikkaa Aurajoen ja Vähäjoen haarassa voidaan pitää eräänlaisena Suomen kristillisen sivilisaation alkulähteenä. Kirkkoa ei toki enää ole ja maisema on muutenkin muuttunut, mutta paikalle on pystytetty iso valkoinen risti muistuttamaan menneisyydestä.

Viimeisessä kuvassa ei sitten ollakaan enää jokirannassa, vaan kotilähiöni metsikössä. Yritin etsiä tähän kuvia valkovuokoista ja voikukista, mutta huomasin, etten ole vielä kuvannut niitä ollenkaan, joten valitsin sinivuokot. Olen taas harrastanut enenevissä määrin lähimetsähaahuilua saadakseni kesäkuun loppuun mennessä täyteen tavoitteeni sadasta havaitusta ekopinnaksi kelpaavasta lintulajista. Vielä ei olla saavutettu edes viittäkymppiä. Sen sijaan kaiken kaikkiaan tämän vuoden aikana havaitsemieni lintujen listalla on jo 95 lajia.

Blogini saattaa pysytellä aika hiljaisena tämänkin viikon, sillä vappua ja syntymäpäivääni vietettyäni lähdenkin oitis retkelle Tornien taiston merkeissä. Palaan varsinaisesti sorvin ääreen vasta ensi maanantaina.

Mukavaa vappua ja alkavaa toukokuuta kaikille!