Ekopinnahaaste - vielä vähän matkaa

Haastoin itseni alkuvuodesta ekopinnakisaan - tavoitteeni oli havaita sata lintulajia kesäkuun loppuun mennessä pelkästään omin lihasvoimin liikkuen. Ekopinnaretki alkaa omalta kotiovelta ja päättyy samaan paikkaan, ja retkellä liikutaan pelkästään esimerkiksi kävellen tai pyöräillen. Mielikuvissani olin jo viettämässä toukokuun parasta lintuaikaa ympäri lähitienoota kuljeskellen.

Vuosi alkoi ekopinnojen osalta hyvin. Tein pieniä lenkkejä lähimetsissä ja kohtasin tavallisia talvilintuja. Monta mukavaa havaintoa tuli tehtyä ihan vain kotona keittiön ikkunan ääressä istuskellessa. Puukiipijä hiippaili takapihametsikön mäntyjen rungoilla, ja käpytikka piipahti parina päivänä.

Kevääntulo kiihdytti retkeilyintoani, mutta sen seurauksena ekopinnaretket jäivät vähän pidempien retkien jyräämiksi. Usein kävi niin, että sopivan leppeän kevätillan ohjelmaa miettiessä jotenkin inspiroi enemmän lähteä jonnekin vähän kauemmas ihan kunnon lintupaikoille kuin kuljeskella lähitienoolla. Niinpä ekohavaintoja tuli tehtyä vähemmän.

Ei se mitään. Kevät oli täynnä loistavia retkiä ja hienoja havaintoja. Toukokuun alussa meni satasen raja rikki kaikkien vuodenpinnojen listalla, mutta ekopinnoja ei ollut vielä puoltakaan siitä. Sitten tuli luunmurtuma.

Pari viikkoa meni yksikätiseen elämään totutellessa, eikä mihinkään voinut lähteä ilman avuliasta kaveria. Toiset pari viikkoa meni sen faktan äärellä, että vaikkei yläraajoja juurikaan tarvita kävelemiseen, paketoitu käsi kuitenkin estää melko tehokkaasti yhtään pidempien lenkkien tekemisen. Reipas kävely ja lämmin sää nimittäin saivat käden turpoamaan jo ihan muutaman kilometrin matkalla epämiellyttävyyteen asti. Piti ottaa rauhallisesti.

Tein kyllä linturetkiä, mutta koska en pärjännyt yksin, retkeni määräytyivät seuran mukaan. Varhaisaamun kävelylenkit kaupunkiluonnossa eivät jostain syystä ole yhtä houkuttelevia kuin koko viikonlopun seikkailut niin sanotuilla oikeilla lintupaikoilla. Ensinnä mainittuja ei siis tapahtunut, mutta jälkimmäistä tuli kyllä tehtyä pakettikädestä huolimatta.

Kesäkuun alussa pääsin kuitenkin toteuttamaan yhden sellaisen ekopinnaretken, jonka kaltaisia olin haaveillut tekeväni lukuisia. Heräsin varhain ja lähdin kävelemään. Kaupunki oli vielä hiljainen ja linnut reippaasti äänessä. Kiertelin vanhalla omakotialueella kuunnellen puutarhoista raikuvaa laulua. Löysin mustapääkertun ja kultarinnan.

Seikkailin peltojen ja joutomaiden poikki jokivarteen. Ruokokerttuset ja satakielet konsertoivat. Suureksi ilokseni pääsin kuulemaan myös viita- ja luhtakerttustakin. Joella uiskenteli vesilintuja. Joka pensaassa tuntui laulavan pensaskerttu. Kivitaskukin osui kohdalle.

Puolenpäivän aikoihin marssin kotiin, kun liikenteen melu ja tuulen humina peittivät alleen niidenkin lintujen äänet, jotka vielä siihen aikaan olivat laulutuulella. Takana oli loistava aamu, liki viisitoista kilometriä pikkuteiden tallaamista ja mukavia lintukohtaamisia, ekopinnalistalla hurja määrä uusia lajeja.

Tämä jäi kuitenkin alkukesän ainoaksi pidemmäksi ekopinnaretkeksi. Pian lähdin Lappiin. Sitten viiletin niin ikään auton kyydissä juhannuksenviettoon. Sen jälkeen juna vei Lappeenrantaan vanhan lukioaikaisen ystävän luokse. Seikkailuja on riittänyt, muttei tarpeeksi päiviä kotona niin, että olisin ennättänyt antaa huomiota myös lähiluonnolle.

Havahduin yhtäkkiä siihen, että on jo heinäkuu. Miten kävi haasteelle? No, ekopinnalaskurini näyttää lukemaa 52. Pääsin siis hiukan päälle puoliväliin. Onhan sekin - olosuhteet huomioon ottaen - ihan hyvä saavutus.

Tulokseni kuitenkin osoittaa, etten todellakaan liiku niin paljon jalan, kuin olen kuvitellut. Autoilen itse asiassa aivan liikaa. Minulla on usein myös liian tiukka aikataulu kävelemisen kannalta - menen usein lyhyitäkin matkoja bussilla, koska en vain ehdi kävellä. Tässä olisi selkeästi kehittymisen paikka.

Tulokseni kertoo tietysti myös siitä, että kesäisin olen välillä tosi paljon poissa kotoa. Hektisimpinä aikoina olen kotosalla vain sen verran, että saan pestyä pyykit, tsekattua sähköpostit, edistettyä välttämättömiä työ- ja opiskeluteknisiä asioita, pysähdyttyä hetkeksi kodin kasvien ja viljelyaskareiden äärelle ja pakattua kamppeet seuraavaa reissua varten.

Viime viikot ovat olleet juuri tällä nimenomaisella tavalla hektisiä. Koko kesää ei kuitenkaan voi viettää niin. Välillä on oltava kotona pidempään - ihan vain levätä, puuhata kasvien parissa kaikessa rauhassa ja siivota sitä kaaosta, jonka on onnistunut saamaan aikaiseksi. Ehkäpä silloin on myös aika tehdä lisää kävelyretkiä.

En tietenkään voi olla miettimättä, miten olisin menestynyt haasteessani, jos käteni ei olisi ollut paketissa miltei koko toukokuuta. Oletan, että olisin päässyt lähemmäs sataa, ehkä jopa sinne saakka. Olinhan kuitenkin varannut toukokuulle aikaa juuri tällaiseen lähiretkeilyyn. Oikeastaan olin laskenut täysin sen varaan.

Joka tapauksessa haaste oli kova, yllättävän kova. Kävin kyllä ennen haasteeseen tarttumista läpi lajilistaa miettien, mitä kaikkea voisin ylipäätään pystyä havaitsemaan meillä päin. Sata ei tuntunut silloin liian vaikealta tavoitteelta. Ei se tunnu vieläkään, mutta haasteeni aikataulu sen sijaan oli aika tiukka.

Nyt en enää pidä asian suhteen mitään hoppua. Jatkan ekopinnojen kirjaamista ja yritän sen avulla tsempata itseäni kävelemään enemmän, mutta samapa tuo, vaikka satanen tulisi täyteen vasta talvella. Pääasia, että minulla on hyvä syy kävellä. Voisin ehkä myös viimeinkin hakea polkupyöräni maalta vanhempieni luota tänne kaupunkiin, niin pääsisin laajentamaan lähiretkeilyaluettani.

Nämä kuvat ovat kaikki siltä ainoalta pitkältä ekopinnaretkeltäni kesäkuun alusta. Luonto hehkui alkavan kesän vehreyttä. Sää oli enimmäkseen pilvisen harmaa, mikä teki kuvaamisesta vähän tylsää, mutta olin kuitenkin kiitollinen siitä, ettei tarvinut huolia auringossa palamisesta. Räpsin kaikki kuvat Aurajoen vartta kulkiessani Koroisissa ja Halisissa.

Viimeisen kuvan kyltti on aivan mahtava. Viäl vähä lisää kävelyy, viäl vähä lisää lintui.

PS. Olen taas viikonlopun tien päällä. Huomenna suuntaan Kotkaan, ja sunnuntaina tutustutaan Avoimiin puutarhoihin alustavan suunnitelman mukaan Loviisassa. Aion palata blogin ääreen ensi viikolla, jolloin toivottavasti saan julkaistua lisää juttuja kesäkuulta. Lapin-reissun kuvatkin odottavat vielä purkua ja käsittelyä.