Louhelassa jälleen - melontaretkeilyä, lintuja ja yökukkumista

Tykkään melontaretkeilystä, mutta teen sitä liian vähän. En omista kanoottia, enkä jostain syystä ole jaksanut perehtyä kovinkaan syvällisesti vuokraamismahdollisuuksiin. Onneksi tänä vuonna on kuitenkin tarjoutunut pari mainiota mahdollisuutta päästä meloskelemaan. Syyskuun lopussa vietin taas viikonloppua Salon takamailla Kiskon Louhelassa samaan tapaan kuin viime vuonna, ja lauantai kului pitkälti vesillä. Toki viikonloppuun mahtui paljon muutakin ihanaa.

Perjantai-iltana Louhelan maalaistalolle saavuttaessa auringonlasku oli mitä kaunein ja sää muutenkin miellyttävä, sopivan lämmin syyskuun lopun illaksi ja pehmeän utuinen. Hanhiparvi mekasti kaukana pellolla, pihapiirissä liikuskeli rastaita, ja muutama joutsen lensi yli. Oli loistavaa päästä taas majailemaan Louhelaan, sillä olin ihastunut paikkaan viime käynnillä ikihyviksi ja suorastaan ikävöinyt sinne.

Vietimme iltaa joen rannassa nuotion ääressä. Yölle oli ennustettu revontulia, ja taivas oli sopivasti miltei selkeä, mutta vielä tässä vaiheessa iltaa ei nähty muuta kuin tähtiä. Kiskossa on sen verran vähän valosaastetta, että linnunrata erottuu, samoin koko joukko sellaisia tähtiä, joiden näkemisestä voi Turussa vain haaveilla. Niinpä jo ihan pelkän tähtitaivaan katselemisessa ilmankin revontulia riitti viihdykettä.

Painuin yöksi telttaan, kuten viime vuonnakin, sillä sisämajoitustilat - vaikka hyvin siistit ja mukavat ovatkin - eivät tuntuneet minulle astmateknisesti sopivilta. Minulla ei ollut majoitetta mukana ollenkaan, sillä kaveri toi oman telttansa, joka on tilava ja hieno MSR Mutha Hubba.

Oli kyllä hauskaa testata ihan uudenlaista telttaa, jonka pystytys ja purku poikkeavat niistä teltoista, joita olen aiemmin käyttänyt. MSR:stä löytyi hauskoja pikku ratkaisuja, jotka tekevät teltasta kevyen ja näppärän kapistuksen. En silti itse ottaisi vakituiseen vaelluskäyttöön sellaista, jossa pystytetään ensin sisäteltta yksinään ja ulkoteltta kiinnitetään sen päälle, sillä en näe, miten saisin systeemin toimimaan sateessa.

Piipahdin puolen yön aikaan vessassa ja sieltä telttaan palatessani näin epämääräistä vihreää kajoa taivaalla. Jäin katselemaan, ja kyllä vain, kyse oli revontulista. Kävin tsekkaamassa, olisiko kukaan muu hereillä, mutta vain toveri Krotti tuli mukaan katsomaan revontulinäytöstä. Itse seurasin sitä tosin vain turhan lyhyen hetken, sillä alkoi hytisyttää ja väsyttää liikaa. Kuulemma myöhemmin revontulet olivat laajentuneet entisestään ja vaihtaneet väriäkin.

Heräsin vähän ennen aamukuutta linturetkelle. Oli vielä hämärää ja sumuista. Taivas oli pilvessä, joten auringonnoususta ei näkynyt paljoa, mutta joen yllä ajelehtiva sumu oli joka tapauksessa tavattoman kaunista. Sain retkiseuraakin aamulle, mikä on aina mukavaa, sillä yksikseni en yleensä jaksa kävellä mihinkään kovin kauas vaan jään todennäköisemmin vain majoituspaikan lähelle haahuilemaan.

Pellolla liikuskeli muutama korppi. Kiikaroidessamme niiden puuhia huomasimme ketun. Se lähestyi korppeja, jotka alkoivat pian hätyytellä sitä. Ne jatkoivat pitkään härnäilyä ja hyörimistä ympäriinsä. Hauskaa seurattavaa! Nämä tilanteet ovat aina retkien parhaita paloja.

Joen varren kaislikosta lähti säikähtäneenä loikkimaan valkohäntäpeura. Pellolla hyppeli myös rusakko. Muita nelijalkaisia emme aamun aikana nähneet, mutta lintuhavaintoja tehtiin vielä runsaasti. Pikkulintujen muutto- ja vaellusparvia oli liikkeellä. Kohtasimme muun muassa pikkukäpylintuja, peippoja, tiklejä, järripeippoja ja koko joukon tiaisia. Kanadanhanhi oli lukuisin - niitä kierteli seudulla sadoittain.

Päivän ohjelmassa oli sitten melontaa. Sää kävi aurinkoiseksi ja yllättävän lämpimäksi. Meloskelimme Kurkelanjokea yläjuoksulle päin, mutta emme päässeet järvelle asti, sillä joen vesi oli niin alhaalla, että puolimatkassa vastaan tullut kivikko esti etenemisemme. Niinpä käännyimme takaisin Louhelan suuntaan.

Kaislikon seasta ilmestyi pari valkohäntäpeuraa tuijottelemaan meitä hämmentyneen näköisenä, mutta kun meloimme lähemmäs, eläimet säikkyivät pois. Poutainen sää oli oivallinen petolintujen havainnointiin, ja näimmekin neljä merikotkaa sekä pari tuulihaukkaa. Kaksi kurkeakin lensi yli. Kaislikosta nousi lentoon myös harmaahaikaroita ja sinisorsia.

Pysähdyimme Louhelan venerannassa, ja osa porukasta jatkoi melontaa siitä vielä alajuoksulle päin. Minä vaihdoin tässä kohtaa avokanootista kajakkiin. Olin kokeillut kajakkia vain kerran aiemmin, vuosikausia sitten, ja sen huojuvuus ja ahtaus tuntui aluksi tosi huolestuttavalta. Kun pääsin vauhtiin, meno olikin oikein hauskaa. Siinä missä avokanootilla melominen käy pian raskaaksi ja saa hartialihakset tosi jumiin, kajakointi oli kevyttä ja kuormitti lähinnä vatsalihaksia.

Kajakin kyytiin pääseminen ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin muistelin, vaikka kyllä se tuntui pelottavalta. Kyydistä pois nouseminen puolestaan osoittautui minulle äkkiseltään ihan hirveäksi haasteeksi. Onnistuin siinä kyllä putoamatta ja kastumatta rantamatalikossa, mutta kun myöhemmin päätin harjoitella temppua laiturin reunassa, en lopultakaan saanut noustua ylös laiturille muuten kuin tekemällä sangen epätyylikkään hyljemäisen ryömintämanööverin.

Lauantai-iltana alkoi sataa, joten iltanuotiolla istuskeltiin vain hetki. Siinä missä ensimmäinen telttayöni oli ollut vähän epämukava kylmyyden vuoksi, tämän yön nukuin hyvin. Lämpötila oli mittarin mukaan kutakuinkin sama, pari astetta plussalla, mutta eka yö oli kirkas ja sumuinen, kun taas jälkimmäinen oli pilvinen ja sateinen. Ero lämpötilan kokemuksessa oli valtava. Nyt ei tarvinut edes sulkea makuupussin vetoketjua, kun taas edellisenä yönä piti kiristää huppukin aivan tiukalle.

Tänä aamuna en herännyt auringonnousuretkelle. Nukuin rauhassa yli kahdeksaan ennen kuin lähdin havainnoimaan lintuja. Pihaan oli ilmaantunut pari västäräkkiä. Käpytikkakin käväisi kääntymässä. Kuulin palokärjen huudon, ja muut sanoivat nähneensäkin sen pihapiirissä.

Sadepäivänä on tunnelmallista sienestää. Niinpä vietimmekin suurimman osan päivästä läheisessä metsässä sieniä metsästäen. Niitä löytyikin ilahduttavan paljon. Lajirunsaus oli myös hyvä. Sienestyksen ohessa tuli myös lepäiltyä tovi sammalikossa latvustoon tuijotellen, metsän ääniä kuunnellen ja sateen tuoksua haistellen. Jo oli leppoisaa!

Viikonlopusta jäi taas tosi hyvä fiilis. Alettiin suunnitella melontavaellusta ensi kesälle, ja vaikka en nyt ihan vielä vakuuttunutkaan näistä kajakkihommista, niin ajattelin kuitenkin antaa idealle mahdollisuuden.
 
Kuvat ovat pääasiassa lauantaiaamulta. Kuvasin vähän turhan laiskasti päiväsaikaan, kun suurin osa reissun julkaisukelpoisista kuvista on noita aamu-usvaisia.