Lumisadefiilishetki

Oi, lumi! Sitä on ollut kovasti ikävä, vaikkei sitä kesällä oikein osaa tunnustaakaan. Oli ihanaa herätä valkoiseen aamuun. Olin täynnä virtaa ja iloa aivan eri tavalla kuin viime viikkoina. Lumeton loppusyksyn päivä on synkkä. Lumi tuo valon, ihmeellisen kuulauden. Heti täällä sisälläkin on valoisaa, vaikka taivas on pilvinen.

Tänä vuonna siitä ei olekaan niin kovin kauan, kun viimeksi pääsin kulkemaan vasta sataneella lumella ja räpsyttelemään hiutaleita ripsistä. Kesäkuun alussa Inarissa nimittäin tuli vielä ihan kivasti lunta. Olen vähän huono kirjoittamaan blogiin juttuja aivan toisista tunnelmista kuin parhaillaan vallitsevista. Niinpä kirjoitukseni elävätkin aika pitkälti vuodenajan mukaan, eikä muutaman kuukauden takaisia asioita tule kauheasti julkaistua, jos niitä ei ole saman tien ehtinyt kirjoittaa.

Juuri nyt, kun ulkona on jollain tapaa saman näköistä ja lämpötilatkin huitelevat samoissa lukemissa kuin kesäkuisella Lapin-reissullani, tuli kuitenkin sellainen fiilis, että voisin viimein koota tänne juttua siltä keikalta. Lumisade inspiroi kirjoittamaan lumisateesta. Ensin minun pitää kuitenkin kahlata kaikki reissun lukuisat valokuvat läpi ja kaapia niistä kasaan jotain edustavaa.

Kun saavuin Inariin kesäkuun kymmenentenä päivänä, taivaalta tuiskutti isoja märkiä hiutaleita.

En yleensä odota talvea Turkuun vielä tähän aikaan syksystä, vaikka toisaalta ensimmäinen lumisade onkin tosi monena vuonna saatu isosiskoni syntymäpäivän aikoihin, kuten nytkin. Varsinainen talvi on antanut odottaa itseään kuitenkin jo aivan tavanmukaisesti pitkälle joulukuuhun, jos ei peräti tammikuulle asti.

Vietimme siskon kolmikymppissynttäreitä viime lauantaina. Syntymäpäivät ovat erikoisen hyviä muistuttamaan siitä, miten aika juoksee. Vastahan me olimme kakaroita! Nyt se leidi on jo kolmekymppinen eli toisin sanoen aikuinen, ja minun vuoroni on jo parin vuoden päästä.

Aika on yksi niistä asioista, jotka saavat minut aina liikuttumaan. Ajan kuluminen tekee ihan tavallisistakin jutuista jotenkin kovin kauniita, merkittäviä ja painavia, ja se on minusta sekä ihanaa että pelottavaa. Miltäköhän sitten tuntuu, kun alkaa olla oikeasti vanha - kun aikaa on takana jo lähemmäs vuosisata?

Tykkään lumettomista pimeistä marraskuista. Olen niin tottunut ja tykästynyt niihin, että suorastaan harmittaisi, jos pysyvä lumi tulisi jo kuun alussa. On mukavaa, että sitä saatiin nyt vähäsen, mutta on myös mukavaa, että se sulaa jo pois. Minusta on miellyttävää fiilistellä pimeyttä ja värittömyyttä hetken aikaa ennen kuin maisema muuttuu valkoiseksi ja tunnelma kääntyy väkisinkin joulun odotusta kohti.

Ennen kuin aloitetaan mitään jouluhupsutteluja on aika viettää kekriä ja sen jälkeen levähtää hetki hiljaisen ja pimeän vuodenajan äärellä. Meillä hösätään tällä viikolla kekrivalmistelujen parissa, sillä olemme varanneet juhlapäiväksi ensi lauantain, eikä parvekepuutarhan siivous esimerkiksi ole vielä edennyt mihinkään. Kiirettä pitää siis varmasti viime hetkeen asti.

On kyllä mainiota, kun on päässyt taas blogiin kirjoittamisen makuun. Meni hetki turhan kiireisenä ja väsyneenä, niin ei saanut oikein mitään ulos. Oli kirjoitustöitä, joiden deadline pääsi vähän paukkumaan, joten piti ryntätä tekstiä ihan hulluna, eikä sen jälkeen oikein ollut enää intoa istua takaisin koneen ääreen luomaan blogisisältöä. Nyt maittaa jälleen.

Mutta onko teillä päin jo satanut lunta? Odotatteko innolla talvea?