Alkutalven kuvioita

Marraskuuni hujahti ohi ihmeen nopeasti. Kun oli aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku, tuntui kuin vasta eilen olisi juhlittu kekriä. Minne se kuukausi oikein hupeni? No, eipähän ainakaan ehtinyt tulla tylsää vallitsevan pimeyden ja pysähtyneisyyden keskellä. Ilmeisesti oli juuri sopivasti menemistä ja tekemistä, olemista ja hyvää seuraa niin, että aika kului joutuisasti.

Hankimme pienen oranssi- ja violettisävyisen kukkakimpun kekrijuhlaa varten, ja se ilahdutti pitkälle marraskuuhun.

Vietimme kekriä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sain juuri sitä ennen loputkin kaupunkiviljelyaskareet hoidettua. Vielä juhlaa edeltävänä päivänä pesin parvekepuutarhan ruukkuja ja jynssäsin parvekkeen lattiaa, mutta valmista tuli. Tuntui sitten oikealta juhlia - nimittäin kekriä on perinteisesti vietetty kussakin talossa silloin, kun sato on korjattu ja viljelyvuoden työt viimeistelty.

Vaikka kekriherkkujen äärellä juhlimmekin mennyttä kesää ja päättynyttä satovuotta, niin parvekepuutarhaa talvilevolle laittaessa ei oikeastaan ajattele olevansa raivaamassa pois menneitä, vaan ennemminkin kokee valmistelevansa tulevaa. Siivotessani ja myllätessäni huomasin miettiväni kaiken aikaa ensi kevättä - mutta en pelkästään malttamattomana ja kaipaavana, vaan myös kiitollisena siitä, että ensin on kuitenkin talvi, josta minä myös pidän paljon.

Kekrijuhlamme olivat tänäkin vuonna rennot illanistujaiset sadonkorjuuteemaisilla herkuilla. Oli mukavaa! Kekrinvietto on meillä vakiintunut loka-marraskuun vaihteeseen, mikä tuntuu olevan hyvä aika viljelypuuhien viimeistelyn kannalta. Silloin on muutenkin tilausta juhlille, kun halloween-kausi on meneillään.

Siirsin kaikki parvekepuutarhan monivuotiset talvehtimaan päätyseinälle ja ripustin lyhdyt amppeleiden paikalle.

Meillä on tullut myös tavaksi tehdä parvekepuutarhan raivaamisen lisäksi muutenkin kodin suursiivous syksyisin kekrin alla. Se ajaa oikeastaan samaa asiaa kuin perinteinen joulusiivous, mutta ajankohta vain on otollisempi. Joulun alla on aina niin paljon tekemistä, kun kaikki deadlinet kaatuvat päälle, ettei suursiivouksen tekemisestä siinä kohtaa tunnu tulevan kuin paha mieli. Syksyllä jaksaakin paremmin, kun pimeys ei ole vielä päässyt tekemään väsyneeksi.

Heti parvekkeen raivaamisen jälkeen ehkä se suurin yksittäinen siivousaskare taitaa olla huonekasvien - ja niiden ohessa tietysti myös hyllyjen ja tasojen - peseminen. Pyrin pyyhkimään pölyjä kasveista mahdollisimman usein, mutta silti pari kertaa vuodessa on hyvä kantaa kaikki kasvit kerralla suihkuun. Talven kynnyksellä se on erityisen tärkeää, jotta saa pestyä pois parvekkeelta tulleet tuhoötökät, etteivät ne rasita kasveja sitten, kun valon vähyyden vuoksi on muutenkin vaikeaa.

Tämä traakkipuu intoutui syksyllä ja kasvatti yllättäen uuden haaran.

Tänä vuonna huonekasveilla on ollut riesanaan etenkin ripsiäisiä, joihin pesemisen pitäisi onneksi tehota hyvin. No, suuren pesupäivän jälkeenkin niitä on yhä näkynyt, mutta ei enää niin paljon. Laitoin tällä viikolla viimein petopunkkitilauksen vetämään Biotukselle, jotta pääsisimme ripsiäisistä kokonaan eroon. Toivottavasti petopunkit tepsivät!

Kasvien parissa on siis kulunut nyt vähän enemmän aikaa, kun on pitänyt tarkkailla tuholaistilannetta ja pyrkiä ylläpitämään ripsiäisille epämieluisaa kosteutta sumuttelemalla päivittäin. Vaikka syy runsaan kasviaskaroinnin välttämättömyyteen onkin tässä tapauksessa hyvin ärsyttävä, niin onhan se kuitenkin ihan piristävää puuhailla kotiviidakon vehreyden keskellä, kun ulkona on väritöntä ja synkkää - olkoonkin ettei paratiisini olekaan nyt aivan täydellinen, kun tuholaiset mellastavat.

Tuholaishuolista huolimatta olemme hankkineet taas muutaman uuden kasvin. Kuun puolivälissä kotilähiömme Runosmäen kukkakauppa vietti yksivuotissynttäreitään, minkä kunniaksi huonekasvit olivat hyvässä tarjouksessa. Niinpä ostimme sieltä tyräkin, kultapalmun ja hienohelman sekä jälleen yhden käpytillandsian. Eilen oli puolestaan Pirilän kukkatalon uuden myymälän avajaiset Kaarinassa, mutta sieltä ei kuitenkaan löytynyt uusia lisäyksiä kasvikokoelmaan.

Uusin tillandsia oli juuri kukkinut ja kasvattaa tyveltään uutta versoa.

Eipä näitä ollut ennestään kuin vasta ihan muutama.

Viime viikkoihin on toki mahtunut paljon muutakin kuin vain kasvien hyysäämistä. Kulttuurielämykset ovat jääneet päällimmäisiksi mieleen. Kävin marraskuun puolivälissä Turun filharmonisen orkesterin Open Orchestra -konsertissa, jossa yleisö pääsi kulkemaan orkesterin joukossa. Se oli kerrassaan vaikuttavaa.

Lisäksi ennätin viimein katsomaan kauan odotetun Downton Abbey -elokuvan, josta tykkäsin toki kovasti. Leffa ihanine 20-luvun meininkeineen muistutti minua vuosien takaisesta ideastani päivittää tyyliäni kultaisen 1920-luvun vaikutteilla sitten, kun 2020-luku koittaa. Sehän onkin jo nurkan takana, joten ei muuta kuin polkkatukkaa leikkauttamaan!

Yksi viikko meni flunssaa sairastaessa. Onneksi juuri silloin ei ollut mitään suurempia suunnitelmia, joita olisi pitänyt alkaa perua. Sai potea rauhassa. Tenttiinluku toki kärsi, kun en väsyneenä ja päänsärkyisenä jaksanut keskittyä lukemiseen. Toivuin kuitenkin sopivasti kuun loppuun viettämään Älä osta mitään -päivää tunnelmallisen saunaillan ja jouluaskartelujen merkeissä.

Marraskuun viimeinen perjantai toi taas takaisin lumen ja talvitunnelman.

Paikoin ihan kohtuullisen inspiroivista ulkoilusäistä huolimatta en ole tullut tehneeksi viime aikoina mitään kummempia retkiä. Yhtenä huurteisena pakkaspäivänä marraskuun alussa tuli oleiltua lähimetsässä, kun eräs kaverini tuli lapsensa kanssa käymään ja menimme yhdessä ulkoilemaan, mutta se taisikin olla ainoa retkeilytoiminto vähään aikaan. Pienen lapsen ehdoilla metsässä liikkuminen on kyllä siitä mainiota, ettei koskaan voi oikein tietää, minne edetään ja mitä löydetään. Siinä ei olla turhia hötkyilemässä.

Olen tietysti käynyt usein kävelyllä, mutta tallannut pääasiassa vain lähiön katuja tai isoa lenkkipolkua metsän läpi. Toki lähiölenkitkin ovat tarjonneet ilahduttavia luontohavaintoja silloin, kun olen ollut liikkeellä valoisaan aikaan, koska melkoinen määrä tilhiä kiertelee seudulla. Samoin räkättirastaita näkyy edelleen parvittain. Värikkäät, äänekkäät ja touhukkaat marjalinnut tuovat kivasti eloa harmaaseen maisemaan.

Runosmäki <3

Lintujen tarkkaileminen on nyt ollut osa kotipäivieni ohjelmaa silloinkin, kun en ole vaivautunut lähtemään päiväsaikaan ulos, sillä laitoin linturuokinnan metsikköön keittiön ikkunan taakse. Eipä ollut toipilaanakaan tylsää, kun saattoi istua katselemassa ruokailevia tiaisia - ja tietysti veikeitä oravia. En kyllä ollut järin innoissani linnunruokaa mättävistä oravista siinä kohtaa, kun ne nakersivat ruuat loppuun juuri, kun olin kuumeessa, eikä toveri Krotti ollut kotona, joten jouduin rämpimään hytisevänä ja yskivänä ulos pakkaseen ruokaa lisäämään. Kiitti, oravat.

Voisin kyllä pitkästä aikaa valmistaa linnuille rasvakakkuja itse. Raaka-aineet ovat jo kaapissa. Eiväthän nuo marketin talipötkötkään kalliita ole, mutta jos ruokaa menee koko lopputalven samaa vauhtia kuin nyt, niin kyllä tässä jokunen kakku kannattaisi tehdä itse. Tienoon paksut oravat voivat sitten nautiskella kotitekoista gourmet-linnunruokaa.