Kolme pientä retkeä talvisessa Ruissalossa

Retkeilin vuodenvaihteen molemmin puolin Ruissalossa. Aivan Turun keskustan kyljessä sijaitseva pitkulainen saari on ihan mieletön luontoaarre. Rakastan sen vanhoja tammimetsiä ja männiköitä, ketoja ja niittyjä, rantoja ja merimaisemia. Ruissalo onkin yksi niistä lähiretkikohteista, joissa minulla on tapana käydä säännöllisesti ympäri vuoden oleilemassa, toisin kuin monissa muissa, lähinnä sesonkiluonteisesti houkuttelevissa paikoissa.

Marjaniemen joulukierros

Perheellämme on ollut jo parinkymmenen vuoden ajan perinteenä tehdä jouluaattona pieni päiväkävely Ruissalossa Marjaniemen luontopolulla. Vain muutaman kerran retki on pitänyt perua hirveän sään vuoksi ja joinain vuosina olemme käyneet jossain toisessa kohteessa. Tänä jouluna oli onneksi oikein mukava ilma ja suuntasimme Ruissaloon. Kun miltei joka vuosi samana päivänä tekee samanlaisen retken samaan paikkaan, siitä muodostuu mukava jatkumo.

Tämän joulun retkellämme sää oli lämpimämpi kuin varmaan kertaakaan aiemmin. Ehkä lämpömittarin lukema on saattanut olla joskus vielä enemmän plussan puolella kuin tämänkertaiset viisi astetta, mutta nyt miltei tyyni sää sai ilman tuntumaan suorastaan keväisen leppeältä. Lumesta ei ollut tietoakaan, ja metsässä oli märkää ja mutaista. Tunnelma oli jotain aivan muuta kuin edellisenä jouluna, jolloin maisemaa peitti kevyt lumikuorrutus ja pakkanen nipisti nenää.

Harmaan taivaan alla tyynellä ilmalla maisema näytti seisahtuneelta, mutta väritön se ei ollut, sillä maapuiden runkoja peittää kaunis, syvänvihreä sammalkerros ja pudonneet tammenlehdet säilyttävät pitkälle talveen punertavanruskean sävynsä. Luonto oli hiljainen. Sataman ja telakan taustamelua toki kuului, mutta muutamaa varista ja käpytikkaa lukuun ottamatta metsässä ei paljoa kuunneltavaa ollut.

Marjaniemen polku on on vain reilut kaksi kilometriä pitkä. Matkan varrella ohitetaan komea vanha huvila, Villa Marjaniemi, joka on hiljattain remontoitu ja näyttää nykyään taas hienolta vuosikausien ränsistyneisyyden jälkeen. Pienen sivupiston päässä reitiltä on myös Marjaniemen lintutorni. Torni on kuitenkin yksi pelottavimpia koskaan kohtaamiani, sillä se on korkea ja huojuva ja sinne noustaan kapoisia tikapuita pitkin.

Me emme käyneet tornilla, mutta poikkesimme vähän reitiltä päästäksemme rantakalliolle katsomassa avarampia maisemia. Luontopolkukierroksen jälkeen piipahdimme vielä rantaan vesibussilaiturille jatkamaan harmaan satamamaiseman tuijottelua. Kaksi lokkia löytyi kiikariin, ja juuri ennen poislähtöä havaitsimme vielä ison parven urpiaisia lepikossa.

Kolkassa vuoden viimeisellä retkellä

Vuoden viimeisen retkeni kohteeksi valikoitu jälleen Ruissalo. Vuodenvaihteeseen oli muutama päivä, mutta niistä sunnuntai oli viimeinen, jonka saatoin helposti käyttää retkeilyyn. Halusin täydentää vuoden lintuhavaintolistaani mieluusti vielä jollakin harvinaisemmalla tikkalajilla, joten suuntasin Kolkkaan, jonka vanha metsikkö on hyvää tikkamaastoa. Aivan Ruissalon perällä sijaitsevan niemen nokassa pääsee myös nauttimaan todella mukavasta merimaisemasta.

Kolkan kärkeen kävely ei vie kauaa. Matkaa Saaronniemen uimarannan parkkipaikalta on ehkä kilometri. Polkuja pitkin voi kiertää pienen lenkin, ja näin suositulla ulkoilukohteella niitä kannattaakin käyttää säästääkseen maastoa kulumiselta.

Tämä retki tarjosi heti alkumetreillä erityistä herkkua, kun polun varren suureen kuuseen lennähti tikka. Meni pari sekuntia tajuta, ettei kyseeessä ollut mikä tahansa jokapäivän tikka vaan harvinainen pohjantikka. Lintu jäi naputtelemaan puuta vain parin metrin korkeuteen aivan nenän eteen. En ollut koskaan ennen nähnyt pohjantikkaa, joten fiilis oli ihan riemusta pöhkö.

Pilvisellä säällä metsän hämärässä vikkelästi puuta naputtavan tikan kuvaaminen minun kalustollani oli liki mahdotonta, mutta sain tapauksen kuitenkin dokumentoitua siinä hiljaisen ihmettelyn ja ihastelun lomassa. Tovin päästä tuntui sopivalta jatkaa kierrosta, eikä tikka säikkynyt ollenkaan ohikävelyä.

Päivä oli paitsi pilvinen myös tuulinen. Aallot särkyivät Kolkan nokan rantoihin kohisten. Pärskeet kuohuivat komeasti pienen luodon yli vähän matkan päässä merellä. Mikäs siinä oli tuulen tuiverruksessa värjötellessä ja merimaisemassa silmiä lepuuttaessa. Tämä pieni retki pohjantikkahavaintoineen oli loistava loppuhuipennus vuodelle.

Takaisin Kolkkaan tammikuun alussa

Tuntui hyvältä aloittaa uusi retkeilyvuosi samasta paikasta, minne edellinen päättyi. Niinpä tammikuun toisena päivänä suunta oli jälleen Kolkkaa kohti. Tällä kertaa sää oli aurinkoinen, mutta aika hämärää oli siitä huolimatta, sillä kello kävi jo alkuiltaa ja aurinko oli painumassa horisonttiin. Tuuli oli huomattavasti rauhallisempi.

Nyt tikkoja ei tullut vastaan yhtäkään, mutta tällä retkellä kaikki havainnot olivat tietysti siitä erityisiä, että ne olivat vuoden ensimmäisiä. Hippiäiset piiskuttelivat metsässä, isokoskelot kelluivat merellä ja parvi variksia puuhaili jotain hassua lennellen edestakaisin luodolta toiselle.

Auringonlasku oli niin värikylläinen, että maisema kävi läpi mitä erikoisimpia sävyjä. Hetki, jolloin meri oli syvän violetti, taivas loistavan punaoranssi ja koko muu maisema ihmeellisen vaaleanpunahehkuinen, näytti suorastaan epätodelliselta. Ei siinä taas tiennyt, miten päin olisi, kun kaikkialla ympärillä oli niin kaunista.

Kun poistuimme, taivaanranta oli yhä vaaleanpunainen, mutta pimeys alkoi jo hiipiä puiden alle. Tuntui hassulta retkeillä tammikuussa näin lämpimässä säässä vailla merkkiäkään lumesta tai muistakaan tyypillisesti talveen liittyvistä ilmiöistä - mutta kaipa tämä pitää nyt pikkuhiljaa hyväksyä uudeksi normaaliksi.

Ainakin tässä säästyy pohtimasta talvivaatekysymyksiä. Minulla on ehkä vähän yllättävänkin huonosti kovilla pakkasilla pidempiin ulkoiluihin sopivia vaatteita, uusien ostamiseen menisi hirveästi rahaa ja kelpaavia käytettyjä on vaikea löytää, joten olen puolisalaa iloinen, kun asiaa ei tarvitse kummemmin pohtia.

Kuten tekstistä ehkä ilmenikin, olen päättänyt laskea lintuhavaintopinnoja tänäkin vuonna. En tiedä vielä, mitä ajattelen ekopinnojen keräämisestä, mutta mietin asiaa. Viime vuoden haasteiden tuloksetkin ovat vielä purkamatta, joten eiköhän purun yhteydessä ole hyvä hetki valita uudet tavoitteet.