Alkukevään retkipäiväkirja

Alkukevään aikana tein aika monta pienehköä keväänseuranta- ja linturetkeä, joista haluan vielä kirjoittaa ja jakaa tuokiokuvia ennen kuin hypätään toukokuun meininkeihin. Olen naputellut tänä keväänä liian vähän retkikertomuksia, joten nyt on aika koota otteita helmi-, maalis- ja huhtikuun varrelta retkipäiväkirjakoosteeksi.

Halikonlahdella hirveässä säässä

Jonkinlainen henkinen kevätretkeilykauden avaus oli helmikuun puolivälin pikkuretki Saloon Halikonlahdelle. Tarkoituksena oli tavata Saloon muuttanutta kaveria ja käydä vähän ulkoilemassa linturetkeilyn merkeissä. Suunnitelmasta pidettiin kiinni, vaikka tuuli pauhasi 15 m/s ja paiskoi sadetta vaakasuoraan. Painelimme urheasti Halikonlahden uudemmalle lintutornille.

Retken kiinnostavimpiin lintuhavaintoihin kuuluivat vähän yllättäen niinkin arkiset linnuit kuin naakat, joita oli paikalla sadoittain, ja runsaslukuisina ja äänekkäinä ne vetivät huomion puoleensa. Laulujoutsenia - oletettavasti talvehtineita - näkyi kolme. Myös talvisin vähän harvinaisempia kyhmyjoutsenia oli peräti kahdeksan, joista viisi oli nuoria. Lisäksi havaittiin lähinnä lokkeja.

Olimme aikeissa marssia koko kierroksen puhdistamon vanhojen altaiden ympäri, mutta meri olikin hivuttautunut tien yli niin, ettei timalitornilta päässyt eteenpäin. Kevättalvi oli ollut ylipäätään tulvainen, ja tässä kohtaa tuuli oli vielä edistänyt vedennousua. Yritimme vähän kahlailla, josko pääsisimme jatkamaan kierrosta, mutta kun vesi kävi syvemmäksi, eikä tietä saati sen reunoja pystynyt enää hahmottamaan, tuntui viisaammalta kääntyä takaisin.

Tuulesta ja sateesta huolimatta ilma oli kuitenkin kohtuullisen lämmin, seitsemän astetta plussalla. Jotenkin oli jo alkavan kevään tunnelma, vaikka sää oli järkyttävä ja lintuhavainnot jäivät vähäisiksi. En uskaltanut kaivaa kameraa esiin, joten kuva ei liity tapaukseen, vaikka onkin myös Halikonlahdelta.

Kevätkierroksia Paimiossa

Maaliskuun ensimmäinen varsinainen linturetkeni oli kuun puoliväliin ajoittunut kierros Paimion kevätlintupelloille. (Kuun alkupuolella heiluin lähinnä lähimetsässä. Havaitsin ensimmäisen lehtokurpan soitimella siellä jo maaliskuun kahdeksantena päivänä - aivan poikkeuksellisen varhain!)

Ensimmäisellä Paimion kevätkierroksella löytyikin heti töyhtöhyyppiä. Niitä tuli vastaan Kravinkujan varrella parisenkymmentä yksilöä ja Hevonpään Teboilin luona vielä kymmenisen lisää. Huoltsikan parkkipaikalta havaitsimme myös muita virallisen Kevätseurannan vakiolajeja: naurulokkeja, kottaraisia ja kiurun.

Meltolan pelloilla näimme sepel- ja uuttukyyhkyjä, lisää kiuruja, kanahaukan ja yhden merikotkankin matkalennossa. Kiertelimme vielä Kevolan, Ilttulan ja Yöntilan kautta, ja havaitsimme lisää vasta saapuneita kyyhkyparvia sekä hauskan hiirihaukan, joka istua röhnötti pellon reunassa multakasan päällä päivystämässä.

Päivä oli aika tuulinen, kuten useimmat alkukevään päivät tuntuivat olevan, mutta ilma oli mukavasti muutaman asteen plussan puolella. Edellisen päivän lumisateen rippeet olivat yhä maassa. Tänä keväänä ei kuitenkaan varsinaisesti tarvinut missään kohtaa odotella lumien sulamista, olihan talvi pitkälti lumeton.

Pari päivää myöhemmin lähdimme uudestaan samantyyppiselle kiertelyretkelle. Tällä reissulla nähtiin etenkin pelloilla lepäileviä joutsenparvia. Jälleen tuuli puuskaisesti, joten paikallaan seistessä tuli vähän kylmä, vaikka lämpömittari näytti neljää plussa-astetta.

Kävimme myös Meltolan lintutornissa kiikaroimassa Paimionlahdelle. Isokoskelomuutto kävi kuumana - parvia laskeutui lahdelle niin, että lopulta paikalla oli jo parisataa koskeloa. Tukkasotkia oli nelisenkymmentä. Yksi kaunis juhlapukuinen uivelokoiras löytyi myös. Haapanat pitivät söpöä ääntelyään tornin lähellä.

Aneriojärven hanhet ja maaliskuinen lumipyry

Maaliskuun lopussa käytiin taas Salossa retkeilemässä. Matkalla Paimion kohdalla näimme kaksi muutolla olevaa piekanaa, jotka pyörivät peltoaukean yllä. Myös varpushaukka ja tuulihaukka tuli havaittua autosta.

Määränpää oli Aneriojärvi, mistä odotimme löytävämme erityisesti hanhia. Tundra- ja metsähanhia siellä olikin. Ne tosin nousivat lentoon järveltä heti, kun saavuimme, ja löytyivät takaisin havainnoitaviksemme vasta, kun olimme palanneet parkkipaikalle ja huomasimme niiden ruokailevan tien toisen puolen pellolla.

Päivä oli alkanut puolipilvisenä, lämpimänä mutta tuulisena. Aneriojärven tornilla kuitenkin taivas vetäytyi pilveen, tuuli navakoitui ja taivaalta alkoi pyryttää lunta. Sade oli hetken niin sankkaa, että näkyvyys heikkeni merkittävästi. Tihrustimme järvellä kelluskelevia lintuja märkien lumihiutaleiden läiskyessä silmiin ja optiikan linsseihin.

Onnistuimme näkemään viitisenkymmentä laulujoutsenta, parikymmentä kanadanhanea, neljäkymmentä sinisorsaa, kaksi telkkäpariskuntaa ja yhden haapanapariskunnan. Pieni viiden hanhen parvi muutti yli, mutta lumipyryssä niistä ei voinut tehdä tarkempaa määritystä. Myös yksi yksinäinen, tarkemmin määrittämättömäksi jäänyt harmaahanhi lenteli pari kertaa järven ympäri jotenkin hämmentyneen oloisena.

Lumisade loppui tietysti siinä kohtaa, kun poistuimme tornilta tuumien, ettei pyryssä olisi mukavaa kovin kauaa pidempään kökkiä. Onneksi niiden pellolle siirtyneiden hanhien tsekkailu parkkipaikalta saatiin sitten tehdä jo auringonpaisteessa.

Kotimatkalla puikkelehdimme vielä Vilikkalantien kautta kauniita maalaismaisemia ihaillen ja pysähdyimme kiikaroimaan hanhia pelloilta. Tundra- ja metsähanhia näkyi toistasataa. Töyhtähyyppiä ja kottaraisia oli myös jo ihan vilisemällä.

Iltahetki Järvelän kosteikolla

Huhtikuun ensimmäinen retki suuntautui Lietoon Järvelän kosteikolle. Se on tosi hauska ja mielenkiintoinen lintukohde. Nyt siellä oli menossa melkoinen vesilintuvilinä. Sinisorsia oli parisenkymmentä, telkkiä reilut kymmenen, taveja kolme paria ja haapanoita yksi pari. Nokikanoja näkyi myös kymmenisen, ja niillä oli nokikanamaiseen tyyliin äänekkäät reviiritappelut ja uhittelut meneillään.

Pajusirkku esitti kuivaa sirkutustaan ruovikossa, ja kottarainen surraili ja vihelteli. Pari lehtokurppaa lensi mainiota soidinlentoaan. Jostain kuului kurjen huutelua. Parikymmentä muuttavaa tundrahanhea kauhoi vauhdilla ylitsemme kohti pohjoista - niiden kirkkaat haukahdukset kiirivät kauniisti kuulaassa kevätillassa. Neljän harmaahaikaran laivue lipui esiin metsän takaa ja kaarsi alas Littoistenjärveä kohti.

Illan jännittävin havainto oli kahden pienikokoisen kurpan laskeutuminen kosteikolle. Vauhdikkaasti lentävistä kurpista ehti havaita juuri sen verran tuntomerkkejä - siipien kuviot ja nokan suhteellisen pituuden - että ne saattoi määrittää jänkäkurpiksi.

Päivä oli ollut hyvin lämmin, jopa 12 astetta, mutta iltaa kohden viileni ja kylmä kosteus nousi lutakolta niin, että hanskoja tuli ikävä. Onneksi tällä kertaa ei ollut tuulista vaan liki tyyntä.

Järvelä on siitä hyvä kohde näin koronakeväänä, että siellä on helppo antaa tilaa muille. Lintulava on iso, sen juureltakin pystyy havainnoimaan, ja kosteikon toisella laidalla on vielä lintutornikin. Nytkin muita retkeilijöitä oli muutama, mutta pystyimme helposti pitämään turvaväliä.

Viitasammakot ja tähtitaivas

Huhtikuun lopulla palasin taas Järvelän kosteikolle. Nyt saavuimme vasta iltayhdeksältä, sillä olimme aikeissa havainnoida ennen kaikkea sammakoita. Kevään siihen mennessä lämpimin päivä taittui leppeäksi, tyyneksi illaksi.

Järvelässä tuttu näky, vesimyyrä, tuli taas vastaan heti retken aluksi. Kookas ojassa pulikoiva myyrä palleroisine olemuksineen on sangen hellyyttävä näky, vaikka otus onkin puutarhurille painajainen. Kosteikolla uiskenteli puolestaan mustakurkku-uikkuja ja lapasorsia. Kaksi kurkea kuljeskeli vastarannalla.

Odotetusti sammakot olivat äänessä. Tavallisen ruskosammakon kurnutusta kuului aivan lintulavan edustalta. Vähän kauempaa ruovikon suunnalta erottui viitasammakon hassua ääntelyä. Viitasammakko on EU:n suojelema direktiivilaji, eikä sen pulputtavaa ääntelyä kuule yhtä usein kuin perussammakon kurnutusta.

Riemastuttavasti alkanut retki-ilta jatkui toiselle hyväksi tiedetylle sammakkokohteelle, Karhulan maankaatopaikalle. Kello kävi jo yhtätoista. Alkoi olla pimeää. Onneksi Karhulaan vie hyväkuntoinen tie, jota saattaa kävellä aika hyvin pimeässä ilman lamppuakin.

Ensin vastassa oli hiljaisuus. Yksinäinen sinisorsa vain räpätteli pimeydessä maankaatopaikan tulvivassa ojassa. Taivas oli tähtikirkas. Vähän horisontin yläpuolella hehkui Venus. Myös Capellan kirkkaus kiinnitti huomion. Näimme tähdenlennon, ja muistin lukeneeni, että juuri tänä yönähän olisi Lyridien tähdenlentoparven maksimi. Emme kuitenkaan nähneet enempää tähdenlentoja.

Kun olimme jo aikeissa lähteä paluumatkalle, kuulimme lopulta jälleen sammakon - viitasammakon! Jäimme odottamaan. Ääntely voimistui useamman sammakon yhteispulinaksi. Oli todella hienoa kuulla viitasammakoita kahteen otteeseen samana iltana.

Raisionlahti ensimmäistä kertaa

Huhtikuun viimeisinä päivinä yritin parhaani mukaan retkeillä niin paljon kuin suinkin, sillä halusin saada sadan lintulajin tavoitteen täyteen ennen kuunvaihdetta. Viikkoa ennen vappua kävin nopealla iltapiipahduksella Raisionlahdella. Maisema hehkui auringonlaskun punaa. Sää oli lämmin mutta jälleen hyvin tuulinen. Olin taas jättänyt hanskat kotiin.

Ensimmäinen hauska havainto oli räyskä, joka patsasteli lokkiparven seassa. Sitten löytyi pieni parvi suokukkoja, jotka piipersivät rantaviivassa. Tyllejä näkyi peräti kuusi yksilöä. Valkoviklot ja rantasipikin olivat paikalla. Kevään kahlaajakausi oli selkeästi jo hyvin käynnissä.

Etsiskelin lahdella aiemmin havaittuja heinätaveja, mutta niitä ei löytynyt. Aurinko alkoi jo painua mailleen, kun selailin läpi sorsapaljoutta. Sinisorsien, tavien ja tukkasotkien seassa oli pari viehättävää jouhisorsaa. Merimetso laskeutui koskeloparven sekaan kalastelemaan.

Kun valo hiipui ja kylmyys nipisteli jo vakavasti sormenpäitä, oli aika poistua. Hassua kyllä, tämä oli ensimmäinen käyntini Raisionlahden lintutornilla. Kohde on hyvin lähellä nykyistä asuinpaikkaani, eikä se koskaan ole ollut kaukana tai vaikeasti saavutettavissa. En vain ollut tullut koskaan aiemmin käyneeksi siellä. Ihan kyllä tykkäsin. Käyn varmasti toistekin.

Tämä iltahetki Raisiossa jäikin huhtikuun viimeiseksi varsinaiseksi retkeksi. Vapulle oli tarkoitus viritellä vielä linturetkeä, mutta sitten alkoikin viheliäinen huimaus, eikä retkeilemään päässyt. Niinpä sata lintulajia tuli täyteen vasta vapun jälkeen - mutta kuitenkin monta päivää varhaisemmin kuin parina viime vuonna.

Näiden linturetkien lisäksi kävin myös huhtikuussa kaksi kertaa Vajosuolla, mutta niistä olen hahmotellut jo omaa postaustaan, joten palaan asiaan myöhemmin.

Tänään sitten kisattiin Pihojen taisto, mikä oli minusta aika hauskaa! Osallistuitko myös?